Luin jokin aika sitten Meidän Perhe lehdestä

jonkun (nimimuistini on surkea) mietteitä siitä pitäisikö vielä tehdä yksi lapsi.

Vai olisiko jo aika nauttia elämästä (tai jotain sellaista).

Meilläkin on viime aikoina käyty taas perhesuunnittelukeskusteluja.

Me emme koskaan "joutuneet" siihen 

tilanteeseen, että olisi tarve miettiä vieläkö tehdään lisää lapsia.

Päädyimme sijaisvanhemmiksi koska halusimme lisää lapsia.

Kävimme (nykyään pakollisen) valmennuksen ja saimme todistuksen siitä että sovellumme sijaisvanhemmiksi.

Loppukeskustelussa meille kerrottiin alle vuoden ikäisestä lapsesta joka tarvitsee kodin ja

vähän myöhemmin hän meille muutti.

Tästä kaikesta on nyt melkein kuusi vuotta.

Siitä alkoi uusi luku meidän elämässä.

Jäin töistä kotiin. Ensin vuorotteluvapaalle

ja jatkoin hoitovapaalle ja lopulta irtisanoin itseni 

kun Pienin täytti 3v.

Samalla perheemme kasvoi,

vähän hullunkurisessa järjestyksessä,

nykyiseen kokoonsa.

Olemme olleet tällä kokoonpanolla neljä vuotta.

Lain mukaan perheessämme olisi nyt paikka yhdelle lapselle.

Pohdimme koska olisi sopiva aika vai onko sitä.

Mietimme sopivaa ikää ja mietimme montaa muutakin asiaa.

Olen pitkään ollut sitä mieltä että haluan vielä vauvan.

Haluan vielä aloittaa jonkun kanssa ihan alusta.

Nyt ajatukset on muuttuneet.

En ehkä sittenkään jaksa enää yövalvomisia ja korvakierrettä.

Ja jokaista uhmaa.

Vaikka toisaalta ne pienet vaatteetkin olisi niin ihania...

Päiväkodin äitien aamukahvilla mietin haikeana että tässä

tämä nyt oli. 

Se vaihe on kohta taas ohi.

Syksyllä kaikki lapset ovat koululaisia.

Haikeaa mutta toisaalta niin ihanaa ja luonnollista.

Kokosin varastosta turvaistuimet, matkarattaat ja muut pikkulapsitarvikkeet

kasaan ja lahjoitin ne pois. Kaikki.

(Onneksi uusia saa jos tarve vielä ilmenee)

Viime viikolla sain puhelun jossa kysyttiin:

Mahtuisiko teille yksi kymmenvuotias poika?

Tarvittaisiin kiirellisesti perhe johon lapsi pääsisi pidemmäksi aikaa.

Tuntui todella kurjalta sanoa ei.

Sanoin kuitenkin. 

Ja illalla sängyssä mietin sitä lasta,

tunteet ottivat vallan,

järki unohtui.

Kuvittelin lapsen reppunsa kanssa istumassa jossain 

käytävällä ja odottamassa josko joku haluasi tarjota hänelle kodin.

Löytyiköhän hänelle koti...

Minnehän se lapsi meni?

Mietin että olisiko sittenkin jotenkin saatu

järjestettyä hänelle tilaa meille.

Olisko sittenkin pitänyt sano kyllä?

Oltais rakennettu johonkin seinä ja siirretty

vähän huonekaluja eri järjestykseen.

Ehkä se ei olisi ollut kenenkään mielestä hauskaa.

Ihan hyvä, että sanoin ei.

Silti jäin miettimään, että

josko nyt kuitenkin meille mahtuis vielä yksi lapsi...

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (2)

Vierailija

Kiva kun mietit tällaisiakin blogissa. Me oltiin aikoinaan kauan "pieni lapsi, alle kolme, alle 5) mutta tuntuu että niille pienille on eniten ottajia ja 10+ ei meinaa kotia löytyä. Odotettiin useampi vuosi ja sitten löyhättiin ikäkriteerejä. Onhan kiintymisen kannalta paljon vaikeampaa kun lapsi on isompi mutta onnistuu se niinkin. Meille on sijoitettu kaksi lasta (monta vuotta välissä) toinen 10 vuotiaana toinen 11 vuotiaan. Omiakin on, eli pienimmäksi ei sijoitettu tullut kummallakaan kertaa, mutta ei vanhemmaksikaan.

Tuo "ehkä voisi tulla" on ihanaa ajatuksenleikkiä ja toisaalta kun lapsi tulee niin päätös huolehtia toisesta mahdollisesti täysikään/ylikin ja senkin jälkeen on aika Hurja, meillä ainakin on ollut niin hatarat tiedot lapsesta ennen kun meidän on päätös tehtävä.

Tsemppiä ajatuksiin ja pohdiskeluun!

Malva
Liittynyt27.11.2014

Kiitos kommentista :)

Me ollaan oltu niinkin hurjia että yksi lapsi on meille tullut 13 vuotiaana, tuli Pienimmän jälkeen ja vanhimmaksi. Hän on ollut kaikista "helpoin" tapaus, jatkaa meillä vielä jälkihuollossa. Tuon nuorukaisen perusteella voisin kaikille suositella kodin tarjoamista teinille.

Se on kyllä totta että lapsista annetaan vaitiolovelvollisuuteen vedoten aivan liian vähän tietoja, kaikkien edun mukaista olisi että etukäteen tiedettäisiin enemmän. Jälkiviisaus on parasta :)

Seuraa 

Nelikymppinen, viiden lapsen koti(sijais)äiti joka arkirumban kieputuksessa opettelee pitämään parempaa huolta myös itsestään. Blogi löytyy myös facebookista. https://www.facebook.com/kieputusta/?ref=aymt_homepage_panel