Texasilaisessa kirjakaupassa silmiini osui niin ehtasuomalaiselta vaikuttava nimi, että imeydyin uutuushyllylle kuin nahkiainen mertaan ja etenin siitä kassalle kuin nahkiainen, no, savustamoon. Sarah Hepolan omaelämäkerta Blackout olikin erinomainen ostos. Se kertoo paitsi Hepolan itsensä alkoholismista myös addiktioista ja naisten juomisesta yleensä. 

Hepola on suomalaisen isän ja irlantilaisen äidin tytär (jep, hyvät geenit), joka joi itsensä 11-vuotiaana ensimmäisen kerran niin humalaan, ettei muistanut mitä teki. Yliopistossa muistikatkokset olivat normielämää eivätkä bileet varsinaisesti vähentyneet sen jälkeen kun Hepola valmistui toimittajaksi ja alkoi raportoida Austinin musiikkielämästä. Hepola kirjoittaa tajunneensa parikymppisenä, että on alkoholisti, mikä ei saanut häntä edes harkitsemaan lopettamista. Muistikatkokset saivat hänet tajuamaan, että jotain on vialla, mutta ne unohtuivat pian.

Hepola sanoo jotakuinkin näin (suomennos minun ja muistinvarassa, en löydä kohtaa nyt kirjasta): "Äiti imetti minua neljävuotiaaksi. Hänen mukaansa tarvitsin sitä tunteakseni oloni turvalliseksi. Se oli ensimmäinen kerta, kun juominen oli minulle ongelma."

Hepola kirjoittaa terävästi, rehellisesti ja hauskastikin. Itseironiasta huolimatta Blackout on surullinen tarina naisesta, joka tuntee itsensä viehättäväksi ja hauskaksi vasta yhden tai kuuden oluen jälkeen. Hepola juo itseltään terveyden ja useimmat ystävät ja melkein perheensäkin ennen kuin onnistuu lopettamaan. Se onnistuu lopulta terapian ja vähän AA:nkin avulla, eikä se ollut helppoa. Hepola kuvaa retkahtamista ja itseinhoaan ja drinkinkaipuutaan avoimesti. Mitään ihmeparantumista tässä kirjassa ei ole, mikä on hienoa.

Hienoa Blackoutissa on sekin, ettei juomattomuus tee Hepolasta täydellistä. Hänen miessuhteensa ovat selvänäkin sekavia eivätkä kestä eikä hänestä tule tasapainoisuuden perikuvaa vain siksi, ettei veressä ole promilleja. Hän ei myöskään kiihkoile juomattomuuden puolesta, kuten tästäkin tuoreesta jutusta selviää. 

Tunnistin Hepolan tarinasta sen, miten hyvää alkoholi voi tehdä huonolle itsetunnolle: kun epävarman ihmisen estot ja itsekontrolli vähän höllenevät, muiden kohtaamisesta tulee helpompaa. Tunnistin sen, miten helppoa on juoda enemmän kuin pitäisi ja nauraa sille jälkeenpäin. Tunnistin sukurasitteenkin. Luin Blackoutin lomalla eikä se saanut minua jättämään yhtään drinkkiä tilaamatta, mutta miettimään se minut sai.

Miksi minä en ole alkoholisti kuten Hepola? Miksi minä pystyn lopettamaan juomisen yhteen iltaan? Miksei alkoholista ole tullut minulle turvasatamaa? Ajattelen, että turvallisen lapsuuden (Hepolan perhe muutti Philadelphiasta Dallasiin kun tämä oli kolme, ja Hepola muuttui iloisesta lapsesta araksi) lisäksi suurin syy siihen on ankara nuoruus. Olin ensimmäisen kerran hitusen humalassa vasta 18-vuotiaana ja silloinkin pelkäsin vähän, että äiti suuttuu. Äiti piti minut tiukassa kurissa, ja vaikka se silloin tuntui rangaistukselta, se on saattanut olla pelastukseni. Tutkimus nimittäin osoittaa, että mitä nuorempana alkoholin käytön aloittaa, sitä todennäköisemmin se johtaa alkoholismiin. Mitähän olisi tapahtunut, jos keskenkasvuiset aivoni olisivat tottuneet perjantaisiidereihin?

Taas yksi syy olla kiitollinen vanhemmilleni.

Suositus: Hänelle, joka ei aina ole varma, mitä eilen tuli tehtyä.

Alku:

I'm in Paris on a magazine assignment, which is exactly as great as it sounds. I eat dinner at a restaurant so fancy I have to keep resisting the urge to drop my fork just to see how fast someone will pick it up. I'm drinking cognac - the booze of kings and rap stars - and I love how the snifter sinks between the crooks of my fingers, amber liquid sloshing up the sides as I move it in figure eight. Like swirling the ocean in the palm of my hand.

Sarah Hepola: Blackout. Remembering the things I drank to forget. GrandCentralPublishing 2015. 230 sivua.

 

Kommentit (0)

Seuraa 

KK:n toimituspäällikkö Mari Paalosalo-Jussinmäki uskoo, että jokaiselle kirjalle on lukija. Tässä blogissa hän yrittää yhdistää kirjat ja ihmiset.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014