Juuri tällainen romaanin pitää olla: Arvoituksellinen, mutta ei vaikea. Paksu. Lumoava. Niin koukuttava, ettei lukija meinaa malttaa nukkua välillä.  Sellainen, että sen loputtua on surullinen siitä, ettei voi enää koskaan lukea sitä ensimmäistä kertaa.

Kate Atkinsonista on jossain vaiheessa tullut yksi ehdottomista lemppareistani. Olen tainnut lukea kaiken mitä häneltä on suomennettu Museon kulisseista ja Ihmiskroketista alkaen. Jackson Brodie -kirjat ovat laatukamaa, mutta Elämä elämältä nerokas (täältä voit lukea hehkutukseni). Hävityksen jumala kiilasi siis lukujonon kärkeen heti kun se ehti toimitukseen.

Hävityksen jumala on Elämän sisarusteos, minkä tajusin vasta jossain sadan sivun kohdalla (miksi lukea lievetekstiä, jos aikoo joka tapauksessa lukea kirjan?).

Se käsittelee osittain samoja teemoja (valinnat, niiden vaikutus, väärien tekojen oikeutus hyvän päämäärän saavuttamiseksi) ja siinä vilahtelevat tietysti Elämästä tutut ihmiset, muun muassa Ursula. Alkoi muuten tehdä mieli lukea Elämä uudestaan nyt jumalan jälkeen. Tiedoksi, että Hävityksen jumala on kyllä täysin itsenäinen kirja eli sinun ei ole pakko aloittaa Elämästä. 

Hävityksen jumalan päähenkilö on Ursulan veli Teddy, joka on toisen maailmansodan lentäjäsankari, runoilijan uran hylännyt rakastava aviomies, Viola-tyttären epävarma isä ja Sunnyn ja Bertien pelastava isoisä.

Atkinson seuraa hänen elämäänsä lapsuudesta vanhuuteen. Hän kuljettaa tarinaa eri aikatasoissa näennäisen oikukkaasti, mutta niin suvereenisti, ettei lukijalla ole vaikeuksia pysyä mukana. Hävityksen jumala on paljon suoraviivaisempi kuin Elämä elämältä, mutta ei tippaakaan tylsempi.

Tykkäsin Hävityksen jumalasta siksikin, että Teddyn lentokohtaukset perustuivat selvästi tietoon, eivät maalailuun. Loppusanoista käykin ilmi, että Atkinson on perehtynyt aiheeseen suhteellisen perusteellisesti. Tykkään (ainakin) brittien ja amerikkalaisten kirjailijoiden tavasta kertoa lähteistään ja tutkimustyöstään kirjan lopussa.

Aika karmivaa muuten se, kuinka suuri osa lentäjistä kuoli: toisen maailmansodan alussa lentäneistä miehistöistä vain kymmenen prosenttia eli sodan loppuun, ja keskimmärin alle puolet selvisi lennoista hengissä. Pilottien keski-ikä oli 22 vuotta. Toki karmivaa on sekin, millaista kärsimystä pommitukset aiheuttivat kohteissaan. (Jos aihe kiinnostaa, suosittelen muuten Imperial War Museumia seuraavan Lontoon-reissun kohteeksi.)

Rakastin Hävityksen jumalaa niin, että kun se päättyi, olin surullinen. Oli siihen kirjan sisällöstäkin johtuva syy, mutta surin myös ihan vain sitä, ettei tarina jatku. Tarpeetonta varmaan sanoakaan, mutta tämä kirja jää meille asumaan.

Suositus: Hänelle, joka rakastaa mahdollisia maailmoja.

Alku: 

Hän käveli pensasaidalle, joka oli lentokentän rajana.

Rajankäyntiä. Miehet sanoivat kävelyä hänen päivittäiseksi kuntolenkikseen ja hermostuivat, jos hän jätti sen väliin. He olivat taikauskoisia. Kaikki olivat taikauskoisia.

Pensasaidan takana oli paljaita peltoja, jotka oli edellissyksynä kynnetty. Hän ei odottanut enää näkevänsä kevään alkemiaa, apean ruskean mullan muuttumista heleän vihreäksi ja sitten kalpean kultaiseksi. Ihminen voi mitata elämäänsä korjatuilla sadoilla. Hän oli nähnyt niitä kylliksi.

Kate Atkinson: Hävityksen jumala. Kustantamo S&S 2016. Englanninkielinen alkuteos A God in Ruins. Suomentanut Kaisa Kattelus. 488 sivua.

Editoitu 18.1. kello 16.30: Poistettu huumoriksi tarkoitettu sivulause.

Kommentit (2)

Vierailija

Samaa mieltä, Atkinson on käsittämättömän taitava ja vain parantaa kirja kirjalta. Menee suoraan sydämeen!

Seuraa 

KK:n toimituspäällikkö Mari Paalosalo-Jussinmäki uskoo, että jokaiselle kirjalle on lukija. Tässä blogissa hän yrittää yhdistää kirjat ja ihmiset.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014