En ole ihan varma, miksi luin Jääkaksoset loppuun.

Ehkä siksi, että halusin tietää, miten S. K. Tremayne tilanteen ratkaisee. Ei olisi kannattanut: loppuratkaisu oli ihan yhtä epäuskottava kuin muukin juoni. Kirjan kansainvälistä menestystä se ei ole haitannut pätkääkään.

Asetelma on tämä: Moorcroftit muuttavat Lontoosta syrjäiselle majakkasaarelle Skotlantiin. Perheen täysin identtisistä kaksostytöistä toinen on kuollut onnettomuudessa ja tragediasta toipuva perhe on ajautunut taloudellisiin vaikeuksiin. Uusi alku jää saavuttamatta, koska Kirstie-tytär alkaa väittää olevansa Lydia, siis kuollut sisarensa.

Romaanin näkökulma on äidin, joka yrittää auttaa tytärtään, haluaa selvittää mitä todella tapahtui ja epäilee samalla miestään. Kirjassa on paljon vainoharhaa ja tilanteita, jotka selviäisivät helposti, jos joku vain avaisi suunsa.

Tremayne on punonut täydellisen epäuskottavan ja suhteellisen sekavan juonen, mutta kertoo tarinan sen verran koukuttavasti, että romaani kulkee kuin alumiinivene aallokossa, pomppien mutta vääjäämättä. Ja ehkä se lopun kiepautuskin on ihan tehokas.

Ai miksi Jääkaksoset kaipaa alkoholia seurakseen? Koska viinilasillisen jälkeen en varmaan olisi kiinnittänyt niin paljon huomiota epäloogisuuksiin ja olisin tykännyt kirjasta enemmän. 

Suositus: Hänelle, joka ei täysin tyrmää ajatusta kummituksista.

Alku: Tuolimme ovat tasan kahden metrin päässä toisistaan. Istumme vierekkäin suuren pöydän edessä, aivan kuin olisimme pariterapiassa – tunne, joka on minulle liiankin tuttu. Huonetta hallitsee kaksi korkeaa, verhotonta 1700-luvun ruutuikkunaa: kaksi identtistä maisemakuvaa Lontoon tummasta, hämärtyvästä taivaasta.

S. K. Tremayne: Jääkaksoset. Otava 2016. Englanninkielinen alkuteos The Ice Twins. Suomentanut Oona Nyström. 349 sivua.

 

Kommentit (4)

SonjaM

Saas nähdä miten minulla käy kirjan kanssa. Välillä epäloogisuudet ja se, että henkilöhahmot käyttäytyvät typerästi (juurikin niin, että suun avaamalla moni asia ratkeaisi helposti) vaivaa niin paljon, että se pilaa lukukokemuksen. Näin kävi esimerkiksi Luptonin Hiljaisuuteen hävinneet -kirjan kanssa. Joskus taas epäloogisuuksia antaa kovastikin anteeksi, vaikka niistä onkin ihan tietoinen lukiessaan. Näin kävi äskettäin Watsonin Kaksoiselämän kanssa.

Mari - KK
Liittynyt1.10.2013

Joo, hassua miten yhdelle kirjalle antaa anteeksi vaikka mitä ja toiselta ei kestä mitään. Kaksoiselämää kannattaa siis ilmeisesti tsekata!

Chocolate and sparkles
Liittynyt7.9.2015

Pidin tätä käsissäni kirjakaupassa ja pitkän joopas-eipäs-veivauksen jälkeen jätin sinne.
En vieläkään tiedä pitäisikö tämä hankkia käsiinsä?

Seuraa 

KK:n toimituspäällikkö Mari Paalosalo-Jussinmäki uskoo, että jokaiselle kirjalle on lukija. Tässä blogissa hän yrittää yhdistää kirjat ja ihmiset.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014