Harvaa kirjaa olen odottanut niin kuin Tommi Kinnusen toista romaania. Neljäntienristeys oli vielä toisellakin lukukerralla mestariteos, täsmällinen ja tiukka ja voimakas. Lopotti melkein lunasti Neljäntienristeyksen asettamat lupaukset.

Ongelma ovat odotukseni, ei kirja. Lopotti on viisas ja kaunis ja taitavasti tehty ja humaani ja ihan parhaalla tavalla viihdyttävä. Se ei vain ole yllätys niin kuin Neljäntienristeys. Nyt laatua osasi jo odottaa.

Lopotti jatkaa Neljäntienristeyksen ihmisten tarinaa. Sen päähenkilöitä ovat sokea Helena, jonka äiti ja isä lähettävät Kuusamosta sokeainkouluun Helsinkiin ihan liian pienenä tyttönä, ja Helenan veljenpoika Tuomas, joka muuttaa Helsinkiin 40 vuotta myöhemmin opiskelemaan ja vapautuakseen kaapista.

Molempien kautta Kinnunen käsittelee sivullisuutta ja sitä, miten helposti kiinnitämme huomiota eroihin ihmisten välillä. Kirjan kantava teema on myös äidiksi ja isäksi tuleminen, tai siis se, miten se ei kaikille ole mahdollista. Varsinkin Helenan ja Tuomaksen viimeisessä tapaamisessa kirja puhuu kauniisti myös tarinankerronnan ja sukulaisuuden voimasta.

Lopotin maailma on tutumpi ja sillä tavalla ehkä vähemmän lumoava kuin Neljäntienristeyksen. Se on vähän valoisampi ja paljon romanttisempi kuin Neljäntienristeys. Siinä on traagisia kohtia, mutta myös paljon lämmintä huumoria.

Vertailu on tietysti tyhmää ja tarpeetonta. Ihminenhän on siinä onnellisessa asemassa, että voi lukea molemmat kirjat.

Pidin Lopotista kovasti ja olen varma, että se on vuoden parhaita kotimaisia kirjoja. Aivan erityisesti pidin tavasta, jolla Kinnunen kuvaa Helenan pimeää maailmaa. Miten monella tavalla maailman voi kokea! 

Ja alun isän kirje syntymättömälle lapselleen on niin koskettava, että epäilen sen saavat monta lukijaa itkemään (vielä koskettavampi se on kirjan lopussa, mutta väitteen perusteleminen edellyttäisi liian suuria juonipaljastuksia).

Ylen aamutelkkarissa Kinnunen muuten lupasi, että tulossa on vielä kolmaskin Löytövaaran suvusta kertova kirja. Sen pääosassa ovat tähän asti taustalle jääneet Anna ja Johannes. Ensin Kinnunen kuulemma kirjoittaa kuitenkin jotain ihan muuta.

Suositus: Hänelle, joka pukeutuu mieluiten kasmiriin.

Alku: 

Me tunnemme toisemme, vaikka sinä olet siellä sisällä ja minä täällä äitisi vatsan ulkopuolella. Minä olen se, joka on laulanut sinulle. Se joka kysyy äidiltäsi luvan saada kokeilla ja koskettaa, silittää sitä, mitä ajattelen otsaksesi. Rakastan sinua, vaikka en ole vielä edes nähnyt.

Tommi Kinnunen: Lopotti. WSOY 2016. 364 sivua.

Kommentit (2)

Chocolate and sparkles
Liittynyt7.9.2015

Mä odotan tätä niin paljon! Meinasin jo harhautua ostamaan, mutta olen kirjaston varauslistalla nyt ekalla sijalla joten ehkä sitten odotan.
Pidin Neljäntienristeyksestä niin paljon, että ostin sen omaksi siinä vaiheessa kun olin sen jo yhden kerran lukenut. Ehkä tälle käy samoin?

Mari - KK
Liittynyt1.10.2013

Onpas sulla käynyt tuuri - tai sit olet ollut ajoissa. Kaveri just kertoi olevansa jossain kuudensadan nurkilla. Kerro sit, mitä tykkäsit.

Seuraa 

KK:n toimituspäällikkö Mari Paalosalo-Jussinmäki uskoo, että jokaiselle kirjalle on lukija. Tässä blogissa hän yrittää yhdistää kirjat ja ihmiset.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014