Aina välillä törmää kirjaan, joka on koukuttavampi kuin paraskaan tv-sarja. Norjalainen Samuel Bjørk on onnistunut kirjoittamaan sellaisen. Minä matkustan yksin sai minut hylkäämään telkkarin, iPad-pelit ja melkein puolisonikin: halusin vain lukea seuraavankin luvun. Tunsin samaa nautintoa kuin joskus ahmimisikäisenä varhaisteininä.

Kirja aloittaa sarjan, tietysti ja onneksi. Sen päähenkilöt ovat kokenut poliisi Holger Munch ja nuori traumatisoitunut Mia Krüger. Munch on ylipainoinen ja jotenkin virkistävä tapaus näiden keski-ikäisten miespoliisien sarjassa, Krüger taas jonkinlainen sekoitus Saga Norénia (tässä linkki Sofia Helinin kiintoisaan haastatteluun Guardianissa) ja Lisbeth Salanderia. Metsästä löytyy kuusivuotias tyttö, joka on puettu nukenvaatteisiin ja jonka kaulassa on lentoyhtiön "Minä matkustan yksin" -lappu. Tapaus ei tietenkään jää ainoaksi. Yksi murha, edes lapsen, ei nykyään riitä kirjaksi. Se on aika surkeaa eikä kerro meistä mitään hyvää.

Juonesta ei kannata paljastaa sen enempää, koska se on kirjassa ehdottomasti parasta. Bjørk kirjoittaa lukujen loppuun niin hyvät cliffhangerit ja kuvaa ihmisiä, paikkoja ja tapahtumia sen verran pätevästi, että annoin hänelle anteeksi lankeamisen (ainakin) kahteen tämän lajityypin kliseistä:

1) Päähenkilö väärinkäyttää alkoholia ja reseptilääkkeitä ilman että se sanottavasti vaikuttaa hänen psyykkiseen tai fyysiseen suorituskykyynsä.

2) Sadistinen sarjamurhaaja alkaa jahdata päähenkilöä ja/tai tämän läheisiä.

Dekkareista pitävä työkaverini kieltäytyi ottamasta Bjørkiä lukuun siksi, että siinä uhrit ovat lapsia. Aluksi näytti kuitenkin siltä, ettei Bjørk mässäile lapsiin kohdistuvalla väkivallalla sen enempää kuin uhrivalinta osoittaa, mutta loppua kohti kirja kuvaa myös lapsiuhrien pelkoa ja ahdistusta. Ei siis heikkohermoisille eikä pienten lasten äideille tai mummoille. Me muut voimme nautiskella rauhassa.

Suositus: Hänelle, jolle Varistyttö-trilogia oli sittenkin pettymys. Ja hänelle, jolle ei ollut.

Alku (kursivointi kirjasta):

28. elokuuta 2006 syntyi tyttö Ringeriken sairaalan synnytysosastolla Hønefossissa. Lapsen äiti, kaksikymmentäviisivuotias lastentarhanopettaja Katarina Olsen, sairasti verenvuototautia ja kuoli synnytykseen. Kätilö ja paikalla olleet sairaanhoitajat kuvailivat myöhemmin vauvaa poikkeuksellisen sieväksi. Hän oli rauhallinen ja harvinaisen tarkkaavainen ja hänen katseensa oli jäänyt kaikkien osaston työntekijöiden mieleen. Sairaalaan tullessaan Katarina Olsen oli ilmoittanut, että lapsen isä oli tuntematon. Ringeriken sairaalan johto löysi yhdessä kunnan lastensuojeluviranomaisten kanssa muutamassa päivässä lapsen äidinäidin, joka asui Bergenissä. Hän ei ollut tiennyt mitään tyttärensä raskaudesta ja kun hän saapui sairaalaan, hänelle kerrottiin, että vastasyntynyt lapsi oli kadonnut. Lasta etsittiin monta viikkoa Ringeriken poliisin johdolla, mutta tuloksetta. Kaksi kuukautta myöhemmin ruotsalainen sairaanhoitaja Joachim Wicklund löydettiin kuolleena vuokrahuoneestaan Hønefossin keskustasta. Hän oli hirttäytynyt. Lattialta Wicklundin alapuolelta löytyi tulostettu viesti, jossa luki "Anteeksi".
Tyttövauvaa ei koskaan löydetty.

Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin. Otava 2016. Norjankielinen alkuteos Det henger en engel alene i skogen. Suomentanut Päivi Kivelä. 428 sivua.

Kommentit (2)

Mari - KK
Liittynyt1.10.2013

Oliko pitkä lista? Tätä ovat kehuneet monet kollegat, jotka ovat saaneet kirjan etukäteen luettavaksi (kuten minäkin, luin ton jo helmikuun alussa mutta embargon takia ajastin postauksen ilmestymään vasta nyt).

Seuraa 

KK:n toimituspäällikkö Mari Paalosalo-Jussinmäki uskoo, että jokaiselle kirjalle on lukija. Tässä blogissa hän yrittää yhdistää kirjat ja ihmiset.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014