JP Koskinen: Kuinka sydän pysäytetään. WSOY 2015. 350 sivua.
JP Koskinen: Kuinka sydän pysäytetään. WSOY 2015. 350 sivua.

JP Koskisen romaani jää elämään lukijan päässä.

JP Koskinen on julkaissut jo 16 teosta (Ystäväni Rasputin oli Finlandia-ehdokkaanakin), mutta Kuinka sydän pysäytetään on ensimmäinen lukemani. Tykkäsin niin, että tekisi mieli antaa Rasputinillekin mahdollisuus.

Kuinka sydän pysäytetään on kantensa mukaan romaani sodasta ja rakkaudesta. Minusta rakkauteen voisi lisätä etuliitteen: Koskisen päähenkilö Juho Kivilaakso etsii koko ikänsä isän rakkautta. (Ja eikö myös Juhon rakastettu, asekauppoihin sekaantuva punaorpo Laura ongi paitsi onnea ja rahaa myös huolehtijaa eli isähahmoa?)

Kuinka sydän pysäytetään alkaa sisällissodasta, jonka jälkimainingeissa Juhon isä loikkaa tsaarin armeijasta tulevan Neuvostoliiton riveihin. Hänelle tärkeää on sota, eivät aatteet. Isän hylkäämästä pojasta tulee vänrikki ja Mannerheimin asiainhoitaja, joka lupaa äidilleen ja rakastetulleen estää sodat vaikka yksin.

Lupaus on tietenkin mahdoton pitää, ja toisen maailmansodan pyörteissä Juho tekee sen mitä hänen pitää.

Koskinen kuljettaa tarinaa eri aikatasoissa niin taitavasti, että lukija pysyy vaivatta mukana. Juhon persoona ja valinnat selittyvät vähitellen, mikä on todella palkitsevaa.

Kiinnostavaa oli sekin, että kirjassa tungeksi oikeita ihmisiä niin että osa meni minulta varmasti ohi. Suomen historia kiinnostaa minua, mutta nimimuistini on surkea enkä voi sanoa tuntevani yhtään esimerkiksi Suomen armeijan varustelutasoa 1930-luvulla. Nyt tiedän siitäkin jotain.

Nautin Kuinka sydän pysäytetään -kirjasta niin, että luin sen parilla istumalla. Siinä välissä huomasin miettiväni, mitä Juho tekee seuraavaksi.

Suositus: Hänelle, joka ei nukkunut historiantunneilla.

Alku (kursivointi kirjailijan): 

Isä katseli metsänrajasta kiikarilla meitä kohti. Käskin Häyhän ampua hänet. Isä oli helppo maali, sillä hän seisoi laakean kiven päällä jalat harallaan. Häyhä ampui kerran, toisen, kolmannen. Isä seisoi aloillaan, en nähnyt edes lumen pöllähtävän. Hän osoitti meitä kädellään ottamatta kiikareita silmiltään. 

Lue myös

Jussi Valtosen romaanissa isä ja poika kohtaavat

Miehiä ja ihmisiä kertoo pojasta aikuisuuden kynnyksellä

Kommentit (0)

Seuraa 
Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2016
2015
2014