Kesälomalla (kyllä, puran edelleen näitä kesällä lukemiani) tein jotain, johon en ole pystynyt vuosiin: luin uudelleen vanhoja kirjoja. Osittain tämä johtui siitä, että unohdin lainata töistä riittävästi uusia kirjoja ennen loman alkua, osittain siitä, että muutimme ja siivosin kirjahyllyäni kovalla kädellä. Perustelen kirjakokoelmaani sillä, että haluan voida lukea lempikirjani koska tahansa, joten joskus varmaan kannattaisi lukeakin niitä uudestaan. (Puolisoni mielestä tämä on todella hutera peruste pölyä keräävien kirjojen säilyttämiselle vuosikymmeniä, koska hän ei kuulemma ole koskaan oikeasti nähnyt minun lukevan vanhoja kirjojani.)

Ensin tartuin Michael Cunninghamiin. Koti maailman laidalla kertoo Jonathanista ja Bobbystä, jotka kasvavat yhdessä mutta kadottavat toisensa aikuistuessaan. He löytävät toisensa uudelleen Claren avulla. Kolmikko muuttaa maalle ja Clare saa lapsen. Luin Kodin viimeksi vuonna 2002, kun se ilmestyi, ja olin unohtanut suurimman osan sen tapahtumista. Ennen kaikkea olin unohtanut, miten haikea ja surullinen se on.

Sitten luin paljon nuoremman tapauksen, Tommi Kinnusen Neljäntienristeyksen. Muistan että kirjoitin siitä blogiin vajaat kaksi vuotta sitten suunnilleen niin että tuntuu kuin istuisin vähän liian lujaa ajavan kuljettajan kyydissä. Nyt tunnelma oli paljon rauhallisempi. Avausluku pitäjänkätilö Marian synnytyskeikasta väänsi vatsaa ihan yhtä paljon kuin ensimmäisellä lukukerralla, mutta muuten löysin paljon enemmän yksityiskohtia kuin ensimmäisellä lukukerralla.

Carol Shieldsin Larryn juhlat taas yllätti minut sillä, miten lihallinen se oli. Muistin sokkeloita rakentavan Larryn paljon seksittömämpänä ja yksinäisempänä kuin nyt. Pidin siitä vähintään yhtä paljon kuin edellisellä lukukerralla joskus viime vuosituhannella. Shieldsin tapa käsitellä jokaista lukua vähän niin kuin itsenäisenä kokonaisuutena oli minusta virkistävä: lukijalle jo tutut tapahtumat kerrottiin uudestaan vähän toisesta vinkkelistä, historian läpi.

Nämä kolme klassikkoa (kuten tiedät, käytän tätä termiä hyvin väljästi) saavat todellakin jatkossakin jäädä meille asumaan. Karsin KonMarin hengessä kolmasosan hyllyni sisällöstä, niputin ne suunnilleen kymmenen kirjan kokonaisuuksiksi ja pistin jakoon Facebookissa. Kaikki niput löysivät uuden kodin. Rahaa en pyytänyt enkä saanut, mutta sain kahvia, suklaata ja lupauksen viinilasillisesta seuraavana baari-iltana.

Juuri nyt minulla ei muuten ole kirjahyllyä lainkaan. Ladoin kirjat kahteen vaatekaappiin, kaksi riviä kullekin hyllylle, ja sain kuin sainkin kaikki 12 metriä sopimaan. Nyt kirjat pysyvät suojassa pölyltä ja minä saan tehdä löytöretkiä unohdettujen kirjojen sekaan. Ratkaisun on tarkoitus olla väliaikainen, mutta saas nyt nähdä.

Miten on, luetko sinä kirjoja uudestaan? Mitä kirjoja? Miksi?

Kommentit (7)

Susanna Pyökäri

Toki luen kirjoja uudelleen...esimerkiksi kesäloma aluksi murhamamma Agathaa, syksyn pimeillä todennäköisesti Saramagon Kertomus sokeudesta ja milloin vain palaan Wallanderin tutkimuksiin. Todennäköisesti luen ennen Turun kirjamessuja jonkun Håkan Nesserin Van Veeterenin. Vanhoilla, hyväksi havaituilla kirjoilla on "tuotetakuu", en siis pety.

-mökö

Toki luen kirjoja uudelleen. Kun löydän uuden hienon kirjan, jonka teksti lähtee vetämään, saatan lukea sen putkeen kahdesti. Näin kävi Neljäntienristeyksen kanssa (olen Mari edelleen nöyrän kiitollinen lukuvinkistä); ensin ahmin tekstiä niin että olin tukehtua ja siinä tohinassa missasin yhtä ja toista hienovireistä sitä edes huomaamatta. Kun sain kirjan loppuun, huokasin syvään ja annoin sen levätä yön (tai parin) yli. Sitten aloitin uudelleen, hitaasti ja makustellen. Oli ihan uusi kirja, vivahteikas ja monitasoinen. Kahden lukukerran jälkeen kirjaan ei tarvitse palata muutamaan vuoteen. 

Luen joskus myös vuosien takaisia suosikkejani. Vertailu nuoren ja keski-ikäisen minun lukukokemuksien välillä on hauskaa ja usein avartavaa.

Ja sitten tietysti: vanha suosikkikirja toimii kuin mummon muusi ja lihapullat; lohtuna maailman kurjuutta vastaan. Kun on oikein ankeaa, mikä onkaan parempi pakopaikka kuin läpeensä tuttu ja rakas kirja.

MariPöysti

Luen uudelleen JOITAIN kirjoja uudelleen, mutta rajaus on tarkka. Dekkareita ei voi lukea uudelleen koska mitä järkeä, mitään kovin painavaa kirjallisuutta ei voi lukea uudelleen koska nehän on alunperinkin luettu sekundäärisistä syistä (ei kiitos enää koskaan Karamazovin veljeksiä) ja monet kirjat on liian heppoisia otettavaksi uudelleenkäsittelyyn.
Mitä sitten voi lukea uudelleen? Joko jotain kevyttä kuten Bridget Jonesia (ne on pelastaneet monta flunssapäivää) tai sitten jotain johon on rakastunut heti ensisilmäyksellä, kuten Metsäjätti, 14 solmua Greenwichiin tai vaikka just tuo Neljäntienristeys.
Uudelleenlukemisesta on joskus ihan konkreettista hyötyäkin: olin lupautunut pitämään puheen veljeni häissä elokuussa. Puhe oli muuten valmis, mutta halusin päättää sen johonkin runopätkään tai -lainaukseen. Sellaista sopivaa ei löytynyt millään, mutta sitten aloin lukea David Nichollsin Yhtä matkaa-kirjaa uudelleen. Ja heti alussaoleva ihana Nathaniel Hawthorne-lainaus viimeisteli myös hääpuheeni. :)

Mari - KK
Liittynyt1.10.2013

Susanna, Kertomus sokeudesta on niin hyvä! Kiitos kun muistutit siitä.

mökö, juuri noin halusin Neljäntienristeyksen kanssa (ole hyvä vaan!) tehdä, mutta elämä ei sallinut. 
MariPöysti, samaa mieltä, dekkareiden uudelleenluvussa ei ole mieltä! Flunssapäivinä taas luen Muumi-sarjakuvia tai katson telkkaria, en jaksa tarkentaa kirjaan. Puolisoni lukee Poika-kirjan yhä uudelleen, se toiminee hänellä niin. Nyt tekisi muuten mieli tietää, mikä se Nathaniel H -lainaus on! Tämän takia ihmisen pitäisi siis ilmeisesti sittenkin kerätä itselleen kirjastoa.

MariPöysti

Se on Nathanielin 4.10.1840 Sophia Peabodylle kirjoittama kirje:

"Vain sinä olet opettanut minulle, että minulla on sydän- vain sinä olet langettanut voimakkaan valon sieluni sisimpään. Vain sinä olet paljastanut minut itselleni; sillä ilman sinun opastustasi olisin tuntenut vain oman varjoni- nähnyt sen väreilevät seinällä ja erehtynyt luulemaan sen haavekuvia todellisiksi teoikseni...
Rakkaani, ymmärrätkö nyt, mitä olet minulle tehnyt? Ja eikö ole jokseenkin kauhistuttava ajatus, että muutama vähäpätöinen sattuma olisi saattanut estää meitä lainkaan kohtaamasta?"

Ria Hafren
Liittynyt17.8.2015

Minulla ei ole varaa ostaa kirjoja, ja olen aina rakastanut kirjastossa käymistä (siitä lähtien, kun opin lukemaan).

Eilen tykkäsin, että en oikein löydä mitään mieleistä. Lainasin yhden Maigret-dekkarin (olen lukenut ne kaikki jo kahteen kertaan). Toinen lainaamani kirja on Jan Mårtenssonin dekkari Palatsmordet. Mårtenssonin kirjat kertovat antiikkikauppias Homanista, joka siinä antiikin myynnin sivussa ratkoo murhia. Homan-kirjat olen myös lukenut jo kahteen kertaan. Kun dekkarin uudelleen lukemiseen on kulunut useita vuosia, sitä ei enää muista kuka murhaaja on...

Seuraa 

KK:n toimituspäällikkö Mari Paalosalo-Jussinmäki uskoo, että jokaiselle kirjalle on lukija. Tässä blogissa hän yrittää yhdistää kirjat ja ihmiset.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014