Paula Hawkins: Nainen junassa. Otava 2015. Englanninkielinen alkuteos The Girl on the Train. Suomentanut Oona Timonen. 381 sivua. 

Olen vihdoin saanut uuden kotini sellaiseen järjestykseen, että pystyn ajattelemaan muutakin kuin kaappien siivoamista. Järkyttävän pitkä bloggaustauko johtuu (kuten edellisessä postauksessa selitin) siitä, että muutimme pari viikkoa sitten vähän pienempään (ja huomattavasti vähävaatehuoneisempaan) kotiin. Kesälomalla kyllä luin, mutta bloggaaminen oli monestakin syystä mahdotonta. Puran nyt kesän kirjasatoa tehotahdilla, jotta pääsen ajan tasalle. Blogijulkisuutta odottavien kirjojen pino yöpöydän vieressä lattialla ahdistaa, syyllistää ja kerää pölyä.

Alkukesän omistin jännitykselle. Kesän kiinnostavin trilleritapaus on Nainen junassa. Sitä on monessa yhteydessä verrattu Kilttiin tyttöön, mutta todennäköisesti vain sen takia, että molemmissa on epäluotettava (nais)kertoja, monta näkökulman vaihtoa ja vetävä juoni. Oikeasti Nainen junassa on hitaampi ja vähämmän temppuisa kuin Kiltti tyttö. Se on Rakkautta ja rimakauhua siinä missä Kiltti tyttö on Sinkkuelämää.

Perusjuoni on tämä: Rachel matkustaa joka päivä samalla paikallisjunalla. Hän seuraa radan vieressä asuvan pariskunnan elämää ja kuvittelee nämä täydellisen onnelliksi. Sitten hän näkee jotain ikävää ja pariskunnan nainen katoaa. Rachel haluaa auttaa ja menee poliisin puheille. Kirjan kertojia ovat Rachelin lisäksi tämän ex-miehen uusi vaimo Anna ja radanvarren talon Megan, joka kertoo ajasta ennen katoamistaan.

Esikoiskirjailija Paula Hawkins sirottelee juoneen ihan kiitettävästi käänteitä, joista jokainen käsittelee tavalla tai toisella vallankäyttöä parisuhteessa. Minua kiinnosti eniten päähenkilö Rachel. Tämä juo jatkuvasti itseltään muistin, oksentaa pitkin kotiaan, valehtelee kämppikselleen, haisee pahalta, syö liikaa eikä juuri jaksa pestä hiuksiaan. Rachelin hahmo jäi mieleeni koko kesäksi. En tiedä johtuuko se taitavasta alkoholismin kuvauksesta, Rachelin traagisesta menneisyydestä vai yksinkertaisesti siitä, että tämäntapaisia naishahmoja ei kirjallisuudessa paljon tapaa. Yleensä naisten alkoholismi liittyy työpaineisiin eikä tippaakaan vähennä naisen kykyä ylivertaiseen ajatteluun ja analyysiin eikä ainakaan vähennä tämän fyysistä viehätysvoimaa. Rachel sen sijaan on ihan ankea tavisnainen.

Jännä nähdä, millaiseksi Rachel kirjasta tehtävässä elokuvassa muuttuu. Epäilen, että ainakin kauniimmaksi.

Suositus: Hänelle, joka ei aina muista, mitä tuli illalla sanottua.

Alku: Yksi tietää surua, kaksi lupaa iloa, kolme tuo tyttölapsen. Tyttölapsen. Tyttölapsen. Jään jumiin kolmanteen kohtaan, en vain pääse edemmäs. Pääni täyttyy äänistä, suuni täyttyy verestä. Kolme tuo tyttölapsen. Kuulen harakat - ne nauravat, pilkkaavat minua, käkättävät remakasti. Lintuparvi. Pahanilmanlinnut. Nyt minä näen sen, mustana aurinkoa vasten. En lintuja, vaan jotakin muuta. Joku tulee. Joku puhuu minulle. Katso nyt. Katso nyt, mitä sinä sait minut tekemään.

Kommentit (0)

Seuraa 

KK:n toimituspäällikkö Mari Paalosalo-Jussinmäki uskoo, että jokaiselle kirjalle on lukija. Tässä blogissa hän yrittää yhdistää kirjat ja ihmiset.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014