Pekka Hiltunen: Varo minua. WSOY 2015. 447 sivua.

Voi että. Olisin kovasti halunnut tykätä Pekka Hiltusen uudesta romaanista. Studio-sarjan aiemmat kirjat ovat olleet oikein viihdyttäviä ja vähän niin kuin jo odotin Marin (hieno valinta sankarin nimeksi!) ja Lian uusia seikkailuja. Varo minua oli minulle kuitenkin pettymys.

Hiltunen on tunnettu siitä, että hän tekee paljon taustatyötä kirjojaan varten. Tieto on romaanikirjailijalle hyvä renki, mutta huono isäntä. Aika usein Varo minua -kirjaa lukiessa tuntui, että tiedonhankinta oli vienyt nekin voimat, jotka olisi pitänyt käyttää tarinankerrontaan. Hiltunen selittää puhki päähenkilöidensä tunteet ja taustat sen sijaan, että malttaisi näyttää ne ja antaa lukijan oivaltaa itse. Siitä tulee kirjaan laukkaava rytmi ja lukijalle vähän tyhmä olo.

Sitä paitsi kirjassa on liikaa tällaisia kökköyksiä:

"Päästyään seisaalleen kovien ponnistelujen kautta Lia tunsi kuinka veri virtasi tönköissä jaloissa ja puutuneissa käsissä. Se oli uskomatonta. Tuntea oma  verensä, kihelmöivä elämänneste, joka kuljetti hänen sisuksissaan soluja ja hiukkasia ja jotakin aineetonta ja silti kaikkein tärkeintä. Aikaa."

Tällä kertaa suomalaisen Marin johtama Studio käy käsiksi Lontoon jengiväkivaltaan (kummallista on, että jengiläiset puhuvat slangia mutta Studion väki kirjakieltä). Yhtä paljon aikaa ja tilaa vie se, että poliisi tutkii Studion toimia. Aikakauslehden graafikkona työskentelevä Lia joutuu poliisikuulusteluihin ja samalla ulos Studion ytimestä. Henkilöhahmoja on kirjassa taas paljon, useimmat heistä jollain tavalla äärimmäisiä: yliälykkäitä, tavattoman taitavia, poikkeuksellisen historian kokeneita tai erityisen mahtavia roistoja. Minun makuuni sellainen on vähän turhan melodramaattista.

Saiko Varo minua minut hylkäämään Studio-sarjan? Ei tietenkään. Olen varma, että seuraava on paljon parempi.

Suositus: Hänelle, joka uskoo supersankareihin.

Alku:

"Äiti?"

"Nate? Poju? Missä sä oot?"

"ÄITI, JEESUS AUTA!"

"Mitä sä kiljut? Nathaniel, mikä sulla on?"

"Äiti ne sai mut."

"Mitä sä tarkoitat, Nate? Sano missä oot! Ootsa taas Leytonissa? Mä oon sanonut ettei siellä roikuta."

"Äiti nää pakottaa mut soittaan. Ne sanoo et tää on mun viimenen puhelu. Viimenen puhelu ikinä. Äiti, anteeks että mä soitan sulle."

Hiljaisuus.

 

Kommentit (0)

Seuraa 

KK:n toimituspäällikkö Mari Paalosalo-Jussinmäki uskoo, että jokaiselle kirjalle on lukija. Tässä blogissa hän yrittää yhdistää kirjat ja ihmiset.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014