Työkaverini Sanna ehdotti, että tekisin postauksen kirjoista, jotka ovat tänä vuonna saaneet jäädä meille asumaan. "Kun kerran teet siitä nirsoudestasi niin ison numeron." Saamansa pitää.

Tänä vuonna olen blogannut 53 kertaa. Kaikki postaukset eivät kerro yhdestäkään kirjasta, mutta suurin osa kertoo ja toisaalta osa postauksista sisältää useamman kirjan. Kotona pääsyä blogiin odottaa vielä kahdeksan kirjaa, mutta niistä yksikään ei nouse tälle listalle. Arviolta olen siis lukenut tänä vuonna 60 kirjaa.

No niin. Hyllyyni ovat (aikajärjestyksessä) jääneet asumaan seuraavat teokset.

1. Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät, jonka tosin sain bonuslapselta joululahjaksi jo vuonna 2014, mutta luin vasta tänä vuonna.

2. Elina Hirvonen: Kun aika loppuu, koska halusin sen heti lukea sen uudestaan. Vielä en ole lukenut, mutta uskon että luen.

3. Jonathan FranzenPurity, koska se on muisto ihanasta texasilaisesta kirjakaupasta ja koska siinä on Franzenin nimikirjoitus.

3. Ryan Gattis: Vihan kadut, koska en millään pysty eroamaan siitä vielä.

5. Katja Lindroos: Momo. Koti elementissään, koska muutin kesällä 1960-luvun taloon. Tästä kirjasta en ole hiiskunut blogissa - ostin sen kesällä Akateemisen alesta enkä oikein usko, että se kiinnostaisi kirjablogin lukijaa.

Jos pitäisi ennustaa, arvelisin, etteivät Gattis ja Franzen ole hyllyssä enää parin vuoden kuluttua, mutta mistä sen tietää.

Mihin kirjoihin sinä olet tänä vuonna rakastunut?

 

Kommentit (2)

Seuraa 

KK:n toimituspäällikkö Mari Paalosalo-Jussinmäki uskoo, että jokaiselle kirjalle on lukija. Tässä blogissa hän yrittää yhdistää kirjat ja ihmiset.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014