Olipa mukava kasa kortteja taas odottamassa, kun käväistiin postinhaussa. Siinä kävellessä putkahti päähän lastenlaulu, jonka kuulin joskus 70-luvulla Ketsusta – muistaako joku vielä sen? Olipa kerran susi ja olipa kerran kettu ja ne söivät toinen toisensa. Laulun lopussa ketsukin söi itse itsensä eikä niitä enää ole. Joskus tuntuu tuo kirjeiden ja korttien kirjoittaminen olla samanlaista puuhaa -  harvoin löytää kirjepaperia, ei sitä kuulema enää kannata myydä kun ei kukaan enää kirjoita kirjeitä. Ja niin se taitaa vähän ollakkin että kirjoittaminen vie liikaa aikaa - niin mistä? Onneksi on vielä valkoista paperia ja washiteippiä sekä tarroja. Tai voihan sitä piirtääkin jotakin. Moni kortinsaaja pyytää kirjoittamaan muutaman sanan omalla kielellä ja lisäksi piirtämään jotakin. Ketun naama on melkein helpoin piirtää. Sain nyt Turkista kortin seitsemänvuotiaalta pojalta ja hän oli piirtänyt korttiin oman perheensä, tällä kuvalla lähdetään jatkamaan tätä päivää.

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Terveisiä ja tuulahduksia maailman turuilta niin korttien kuin ajatuksienkin myötä. Syväluotaamista ja arkipäivää vauhdista riippuen. /Hälsningar från jordens alla hörn - ja nästan - med både kort och tankar. Djuplodande och vardagligt beroende på farten.

Blogiarkisto

2016

Kategoriat

Instagram