Viime viikko oli englantilaisten koulujen half term eli talviloma, ja me lennähdimme silloin lumiseen Suomeen jännittämään, tarkenisiko viikon viettää eristämättömällä kesämökillä. Hyvin tarkeni! Ilmalämpöpumppu se vasta on mainio keksintö.

Lomalla havahduin siihen tosiasiaan, että olen ollut kotiäitinä jo yli viisi ja puoli vuotta. Huh! Pidempään kuin yhdenkään työnantajan palveluksessa. Liekö koittanut hetki yrittää muutosta asiaintilaan?

Suomessa asuvien on usein aika vaikea kuvitellakaan, miten erilainen yhteiskuntarakenne Britanniassa (ja muuallakin Pohjoismaiden ulkopuolella) on. Ei täällä ole tuettua päivähoitoa subjektiivisista päivähoito-oikeuksista puhumattakaan; päivähoito maksaa helposti leijonanosan yhden aikuisen nettopalkasta, joten varsinkin jos alle kouluikäisiä on useampi kuin yksi, ei ole millään tavoin järkevää maksaa heidän hoidostaan kellekään ulkopuoliselle. Yksinhuoltajan on käytännössä mahdoton mennä töihin ennen kuin lapset ovat koulussa. (Toki yh:t yleensä saavat valtion tukia, mutta ei niillä juhlita.) Toisen vanhemman (lue: äidin) osa-aikainen työnteko on toki yleistymässä ja osa-aikatyötä on mutu-tuntumalla arvioiden tarjolla enemmän kuin Suomessa, mutta kaikki kodin ulkopuolella tehtävä työ vaatii kikkailua jo pitkien työmatkojenkin takia. Kaikki päiväkoditkaan eivät ole auki kuin koulutuntien ajan. Siksikin toisen vanhemman (eli sen äidin..) kotiinjääminen kouluvuosiin saakka on yhä varsin yleistä.

Olen kyllä nauttinut kotiäitivuosista. Asumme varsinaisessa lintukodossa, jossa on paljon pikkulapsiryhmiä, leikkipuistoja ja jos jonkinmoista taaperoaktiviteettia, joten ensimmäiset pari vuotta menivät hujauksessa muskareita ja hiekkalaatikoita kiertäen. Kaksivuotiaana Eddie aloitti päiväkodin (ensin vain 2 x 3 tuntia viikossa, siitä hiljalleen kasvattaen neljään päivään, mutta tuossa päiväkodissa täydetkin päivät ovat vain klo 9 - 15.30) ja pian sen alettua päiväkodin kokeneet opettajat tunnistivat Eddiessä piirteitä, joiden perusteella ryhdyttiin autismitutkimuksiin. Silloin teimme ainakin puolitietoisen päätöksen, että jatkaisin kotona, jotta Eddien arki pysyisi mahdollisimman rauhallisena ja rutiininomaisena - paras vaihtoehto kun olisi ollut au pairin ottaminen kotiin lapsenhoitajaksi päiväkotituntien ympärille, mutta au paireilla on tapana vaihtua suhteellisen usein eikä heillä tavallisesti ole kummoistakaan kokemusta erityislapsista, emmekä halunneet kuormittaa muksua vaihtuvilla hoitajilla, jotka eivät tunnistaisi juuri hänen tarpeitaan. 

Sillä on menty tähän asti. Lopulta Eddie oli päiväkodissa neljä täyttä päivää, mutta minä en vieläkään osannut keskittyä kaikilta terapioilta, koulutuksilta, vertaisryhmätapaamisilta ja opettajapalavereilta edes osa-aikaisten töiden hakemiseen. Ja ensimmäisen koulusyksyn halusimme ihan tietoisestikin rauhoittaa väsyneen ja ylikuormittuneen lapsen tukemiseen.

Mutta nyt! Eddie on sopeutunut kouluun kiitettävän hyvin: joka aamu hän yhä painokkaasti, melkein rutiininomaisesti, toteaa, ettei enää mene kouluun, mutta suostuu silti pukemaan kouluvaatteet päällensä - ja kun ulko-ovi painuu kiinni, juosta kipittää innoissaan seitsemän minuutin matkan koulun portille. Hän on saanut kavereita, opettajat ja avustajat tuntuvat aidosti pitävän hänestä, ja vaikka hän päivittäin kuormittuu varsinkin ruokasalin melusta (ja on alkanut käyttää ruokatunnilla kuulosuojaimia), hän ei yleensä tunnu iltapäivisin sen väsyneemmältä kuin muutkaan ekaluokkalaiset. Ja onneksi akateemisilta taidoiltaan ipana on luokkansa edistyneimpiä, hänhän on osannut lukea molempia kieliään jo toista vuotta, tekstaa kauniisti ja osaa numerot miljooniin asti. Motorisia ongelmiakaan ei tunnu olevan. Viisi- ja puolivuotiaani on selkeästi itsenäistymässä.

Minulla ei siis taida olla enää mitään (teko)syytä istua päivät kotona somessa roikkuen ja vinttiremontista haaveillen. Ainakin sohvan voisi istuimena vaihtaa työpöydän tuoliin ja tabletin pöytäkoneeseen; haluan nimittäin löytää osa-aikatyön, jota voi tehdä kotoa käsin lapsen koulutuntien ajan! Koulutunnithan ovat meidän koulussa joka päivä klo 8.50 - 15.15 eikä ekaluokkalaisia päästetä vielä koulun breakfast clubiin eikä after school clubiin, joten kotoa käsin työskentely on toistaiseksi järkevintä, jottei palkka valu osa-aikahoitojärjestelyihin ja käytettävissä oleva aika työmatkoihin.

Omalle alalleni eli kehitysyhteistyöalan järjestötöihin en usko pystyväni vielä palaamaan osa-aikatoiveiden, työmatkojen sekä Suomen-mökillä vietettävien pitkien kesälomahaaveiden takia. Koska minua ei ole siunattu taiteilijanlahjoilla, käsityötaidoilla eikä yksityisyrittäjän kaupantekodraivilla, mutta toisaalta rakastan kirjoittamista ja pilkunviilausta eikä suomen kieleni ole liki kahdenkymmenen ulkomaanvuoden jälkeen ainakaan pahasti rapistunut, olen päättänyt alkaa etsiä content writer eli sisällönkirjoittaja-tyyppisiä töitä. Käännöksiäkin tekisin mielelläni, mutta niin tuntuu tekevän joka toinen ulkosuomalaisäiti - käännösalalle on siis hieman vaikea tunkea sisään ilman alan koulutusta ja järeää näyttöä (mitä en kritisoi yhtään, niin tönkköä käännöskieltä välillä tulee vastaan!), ja englannista suomeen kääntäviä freelancereita on jo aika lailla. 

Eilen päivitin ansioluettelon (ensi kertaa vuosikymmeneen, kääk!) ja vaihdoin LinkedIn-statuksekseni ”actively applying”. Saman tien hain ensimmäistä content writer -paikkaa! Ehkä minä vielä oman oksani löydän. Pitäkää peukkuja. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Kiva kuulla teidän kuulumisia! Tsemppiä työnhakuun, toivottavasti sopiva työ löytyy. Olet varmasti kirjoittanutkin siitä joskus aikanaan (muistelen lukeneeni aiheesta joskus vuosia sitten), mutta olisi kiinnostavaa, jos haluaisit kertoa vielä muistin virkistämiseksi koulutuksestasi ja aiemmista työtehtävistäsi. Kehitysalan järjestöhommat kuulostaa nimittäin erittäin mielenkiinoiselta!

AP
2/2 | 

Olen n. puolessatoista vuodessa lukenut Lilyssä pitämäsi blogin ja tämän blogin kaikki postaukset. On ollut hauska seurata teidän elämää ja mielellään lukisin lisääkin :) On muuten ensimmäinen kerta kun kommentoin mihinkään blogiin mitään. Joka tapauksessa kaikkea hyvää ja kiitos mielenkiintoisista kirjoituksista!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Ulkosuomalaisäiti, jonka lapsi on hiljattain saanut autismin kirjon diagnoosin. Koti Lontoossa, mökki Suomessa, jalat tukevasti molemmissa maissa. 

Hae blogista