Viisivuotiaani on nyt käynyt neljä kuukautta tavallista englantilaista alakoulua. Eddien luokalla on ollut 29 lasta, 15 tyttöä ja 14 poikaa, ja pojista kaksi muutakin on autismikirjossa. Luokalla on äidillinen, kokenut opettaja ja sydämellinen lastenhoitaja-apuopettaja (nursery nurse) sekä yksi kokopäiväinen ja kaksi puolipäiväistä avustajaa, jotka keskittyvät näihin kolmeen nepsyyn. Siis mahtavat resurssit, vaikka iso on luokkakin! Koulupäivät ovat lokakuusta asti olleet pitkät, 8.50 - 15.15, ja aamuisin on keskitytty kirjainten ja numeroitten oppimiseen, tunnin mittaisen ruokavälitunnin jälkeen iltapäivät taas ovat kuluneet vapaan leikin, askartelun, liikunnan ja musiikin parissa. Luokassa on myös hiljaisempi lukunurkkaus satukirjoineen sekä katettu veranta, jossa voi leikkiä ulkoilmassa sateellakin. Ekaluokkalaisilla on oma vessa luokan kupeessa ja naulakot sisällä luokassa, jolloin käytävähaahuilut on minimoitu ruokasaliin menoon ja satunnaisiin kirjastokäynteihin. Syömäänkin ekaluokkalaiset menevät puoli tuntia muuta koulua aiemmin hälinän vähentämiseksi.

Alkusyksystä koulussa maalattu omakuva

Eddien ekaan koulusyksyyn on kuulunut onnistumisia ja haasteita, kuten arvata saattaa. Hyvin on mennyt ainakin näillä osa-alueilla: 

  • Lapsi tykkää oppimisesta, se on käynyt selväksi. Vaikka hän osaa jo lukea ja kirjoittaa sekä suomeksi että englanniksi, hänestä on ollut kiva oppia kirjoittamaan koulun opetussuunnitelman mukaisesti, hän osallistuu tunneille mielellään ja hänellä on ilmiömäisen hyvä muisti. Eddien koulussa käytetään Ruth Miskin Literacy -metodia, jota on ollut hauska kertailla kotonakin: ”a: round the apple, down the leaf”, ”c: curl around the caterpillar”, “h: down the horse’s head to the hooves and over his back”
  • Lapsukaisemme tuntuu myös tykkäävän luokkakavereistaan ja hekin hänestä. Luokan kolme autismikirjon poikaa taitavat aika usein toimia pienryhmänä, mutta muuten lapset tuntuvat leikkivän reippaasti keskenään. Koulu näkee todella vahvasti vaivaa kiusaamisen estämiseksi: isommista lapsista on äänestetty tukioppilaita pienemmille, koulun pihalla on erityinen ”ystävyyspenkki”, jonne voi mennä välitunneilla istumaan, jos tuntee itsensä vähän yksinäiseksi, ja muut lapset tietävät silloin tulla hakemaan mukaan leikkeihin, ja kaikki koulun aikuiset tuntevat erityislapset nimeltä ja osaavat tukea heitä. 
  • Eddien luokan kolme ihanaa avustajaa pitävät luokan erityislapsista todella hyvää huolta ilman, että lasten erityisyys pistäisi kovasti silmään. Käsittääkseni kaikki muutkin koulun opettajat ovat saaneet ainakin jonkin verran nepsykoulutusta, ja rehtori on kuulemma itse peräti taustaltaan erityispettaja. Whoohoo, ilmankos.
  • Lapsukaiseni on kerran jo saanut rehtorin erityispalkinnon! Meinasin pudota tuolilta, kun hän kiikutti sen kotiin. (Itse palkinto oli vain kultainen tarra, mutta silti.) Eddie oli ansainnut sen piirtämällä aivan erityisen hienon robotin geometrian harjoituksena.

Ei kaikki kuitenkaan ole ollut ihan ruusuilla tanssimista. Syksyn haasteisiin ovat kuuluneet ainakin nämä pikku kompastuskivet:

  • Siirtymät ovat Eddielle hankalia - myös kouluun, koulussa ja koulusta. Välillä lapsen on aamulla joutunut kirjaimellisesti raahaamaan kiljuvana ovesta ulos. Onneksi a) koulu on alle kymmenen minuutin kävelymatkan päässä ja b) yleensä Eddie ymmärtää luovuttaa taistelun siinä vaiheessa, kun ulko-ovi on lukittu. Alkusyksystä hän karkasi kadulla pari kertaa ja lähti juoksemaan vastakkaiseen suuntaan ja kerran syöksyi yksin kadunkin yli katsomatta tietysti mihinkään suuntaan, mutta onneksi - kop kop - sitä ei ole nyttemmin tapahtunut, ja olemme koko syksyn aikana myöhästyneet koulusta vain pari kertaa. Eddien ihana opettaja myös ehdotti, että toisin Eddien luokkaan viisi minuuttia ennen muita lapsia, jolloin hän ehtisi tehdä aamutoimensa ennen muitten hälinää, ja se onkin auttanut paljon. 
  • Kotiin Eddie haluaa koulusta myös niin liukkaasti, ettei ole toivoakaan lörpötellä mukavia muitten vanhempien kanssa, sopia leikkitreffejä tai usein edes tarkistaa avustajilta, miten päivä on mennyt. Toisaalta lapsukainen on koulupäivän jälkeen usein niin kierroksilla tai väsynyt, etteivät leikkitreffit ihan viisas ajatus ehkä olisikaan.
  • Isossa 29 lapsen luokassa autismikirjolainen väistämättä kuormittuu ainakin vapaan leikkimisen iltapäivinä, ja iltapäivisin Eddie onkin usein ollut niin uupunut hälyyn ja meluun, että on karannut luokasta. Ja vaikka koulu on lontoolaiseksi pieni (vain 7 x 30 = 210 lasta), on siinäkin aika monta piilopaikkaa nopsajalkaisen viisivuotiaan ehtiä... Koko henkilökunta ja liki kaikki isommat oppilaat taitavatkin jo tuntea meidän ketterän Eddien, joka saattaa pelmahtaa luokkaan kuin luokkaan koputtamatta ja totaalisen tajuamatta olevansa häiriöksi. Autismikirjoon kuuluu kykenemättömyys asettua toisen ihmisen asemaan... Mitenkähän sitä tämän(kin) lapselle opettaisi?
  • Kuikelomme ei syö. Eddien koulussa on brittikouluksi oikein tasokas ruoka, se tehdään alusta asti koulun omassa keittiössä ja ruokalistan suunnittelussa on kuunneltu lapsia - niinpä koulussa on kahden viikon välein pizzatorstai ja joskus jälkiruokana jäätelöä - mutta silti uusien makujen ja suutuntumien suhteen epäluuloinen lapsosemme ei ole suostunut maistamaan ensimmäistäkään koulun hänelle uusista ruuista. Tähän asti olemme pitäneet pintamme emmekä ole alkaneet tehdä hänelle eväitä kouluun, mutta saa nähdä, kuinka kauan koulun keittäjä suostuu väkertämään nirsoilijallemme joka päivä juustoleivän. Kouluruoka on koulun pienimmille ilmainen, joten senkin takia haluaisimme kovasti Eddien oppivan syömään kouluruokaa. Ipana osaa kuitenkin olla äärimmäisen omaehtoinen ja jääräpäinen eikä ehkä koe nälkää yhtä voimakkaasti kuin neurotyypilliset lapset, joten tästä saattaa tulla vielä pitkä taistelu. Onneksi lapsi sentään syö kotona melkein jokaisesta ruoka-aiheryhmästä ja puputtaa sokeria varmasti vähemmän kuin minä samanikäisenä. (Ja luojalle kiitos mansikanmakuisista pehmomonivitamiineista!)

Alkusyksyn ihana valo...!

Yleisesti ottaen syksy on mennyt paremmin kuin pelkäsimme, ja onhan se tietysti ollut rankka kaikille pienille ekaluokkalaisille, ei vain Eddielle. Onneksi pojullamme ei sentään ole oppimisvaikeuksia, vaikka hänen puheenkehityksensä vielä laahaakin ikätovereita jäljessä, joten hän voi tulevan kevätlukukaudenkin toivottavasti keskittyä sosiaalisen vuorovaikutuksen ja vastavuoroisuuden oppimiseen isossa ryhmässä.

Olen omaksi tavoitteekseni asettanut tulevalla lukukaudella yrittää järjestää leikkitreffejä luokkakavereiden kanssa ainakin kerran viikossa - ainakin niin kauan, kun olen vielä kotiäitinä eli aikaa ja energiaa on. Uuden vuoden jälkeen Eddie myös aloittaa uuden harrastuksen sunnuntai-iltapäivisin - sirkuskoulun! Saa nähdä, miten se pelottomalta apinaltamme sujuu. Ja Suomi-kouluunkin meinaan yrittää uskaltautua taas sen jälkeen, kun rauhoitimme ekan koulusyksyn kaikelta muulta. Ja Colourstrings-musiikkitunnit jatkuvat taas ensi viikosta alkaen. Reipas kevätlukukausi siis on edessä. Onneksi valo lisääntyy jo!

Nakero taitaa kuvasta päätellen jo odottaa kouluunpaluuta... Kuvallinen viikkojärjestys tuli pukinkontista Kokokidin kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (4)

Vierailija

Kiva kun ehdit kirjoitella! Eikähän siihen mitään sääntöä ole, kuinka usein pitää julkaista jotain, jotta saa blogia pitää. :) Sirkustunteja on tietty siellä sun täällä, mutta eivät satu olemaan NCCA:ssa? Kovasti kiinnostaa, mitä tykkäätte, jos ovat. Onnellista uutta vuotta toivottaa se yks entinen lilyläinen (entinen ulkosuomalainen - sanooko darjeeling mitään?), joka sai aivan hiljattain tietää, että sen veli on käynyt teidän mökillä. (Juu kyllä oli hämmentävää ja maailma tosi pieni.)

Katja Kirjonoppinut
Liittynyt30.9.2017

Mitääh?! Kerro heti lisää! Kuka veli, kenen kanssa? :-D

Juu, tunnit ovat NCCA:ssa! Odotan innonsekaisella kauhulla - vanhempien kun oletetaan osallistuvan myös tunteihin. Kääk. ;-) Kerron kyllä lisää, jos vain ipana suostuu tunneilla käymään!

Onnellista uutta vuotta sinullekin! Totta kai sut muistan. :-) Miten sujuu elo Suomessa?

Vierailija

Vuoden vaihtumista odotellessa viiden pisteen vihje: sellainen veli, joka muutti vaihteeksi taas Brexitlandiaan, mutta pyörii sun vanhan (lukio-? en muista tarkkaan) ystävän kanssa, joka sen sinne mökillekin vei. (Tarvitaanko lisävihjeitä?)

NCCA vanha tuttu! Onkohan mulle tuttuja opettajia... Lasten tunneilla käymättömänä uskallan silti veikata, että vanhemmat tarvitaan mukaan turvallisuussyistä - siellä kun on välineitä, joiden avulla tyhmänrohkeat pallopäät voi saada sen pallonsa halki. Tuskin ne teiltä kuperkeikkoja vaatii. :D

Suomessa alan vähitellen olla taas kotonani, vaikka paluumuutto olikin henkisesti yllättävän pitkä prosessi. Aina välillä on ikävä Lontoota (esim. sirkustarjontaa!), muttei sitten kuitenkaan homeisia kimppakämppiä ja järjettömiä matkoja. Ja onhan täällä poliittisesti ihanan tylsää. Paljon mahdollista, että kohta en sinne takaisin pääsekään...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Ulkosuomalaisäiti, jonka lapsi on hiljattain saanut autismin kirjon diagnoosin. Koti Lontoossa, mökki Suomessa, jalat tukevasti molemmissa maissa. 

Hae blogista