(Kuvaketjun 3. ja 4. kuva: P.E.)

Loka-marraskuun vaihde voi olla täällä Brittein saarilla koettelemusten aikaa paitsi lemmikeille, myös aistiherkemmille lapsille. Saman viikon aikana on ensin halloween karkkikepposteluineen, sitten marraskuun viidennen hujakoilla on ilotulitusten Guy Fawkes Night eli Bonfire Night.

Remember, remember
the fifth of November, 
gunpowder treason and plot.
There is no reason
why gunpowder treason
should ever be forgot.

Uskonsa takia vainottujen roomalaiskatolisten epäonnistuneen kuninkaanmurhajuonen ja sitä seuranneiden vielä karmeampien kidutusten juhliminen vuosisatoja myöhemmin on toki vähintään yhtä erikoista kuin vainajien muistopäivän kunnioittaminen kummituksiksi pukeutumalla, mutta kerrankos perinteet ovat aikojen saatossa muotoutuneet aika omalaatuisiksi.

Meidän periaatteenamme on tähän asti ollut Eddien integroiminen mahdollisimman tavalliseen lapsiperhe-elämään, pojan aistiherkkyydet tietysti huomioiden mutta sallimatta sen kahlita häntä kodin seinien sisälle: olemme käyneet niin huvipuistoissa kuin museoissa, teatterissa kuin turistimatkoilla. Olen yleensä pyrkinyt valmistelemaan häntä mahdollisimman seikkaperäisesti uusiin kokemuksiin kirjojen, kuvallisen päiväjärjestyksen tai roolileikkien avulla, mutta esimerkiksi Social Stories -menetelmää en ole vielä kokeillut. Yleensä meillä on kuitenkin ollut onni matkassa (ja Eddien aistiherkkyydet ja siirtymien hankaluus ehkä enimmäkseen kirjon lievemmästä päästä), sillä aivan hirveitä uusien paikkojen kokemuksia ei äkkiseltään edes muistu mieleeni  - tai no, tämä päiväkodinalkusaaga ehkä poislukien.

Viime viikolla kokeilimme siis Eddien kanssa kahta upouutta elämystä: hän kävi halloweenina ensimmäistä kertaa karkki vai kepponen -kierroksella lähikaduillamme, ja lauantaina menimme koko perheen voimin katsomaan Bonfire Nightin ilotulituksia läheiseen partiolaisten puistoon. Molemmat tapahtumat jännittivät äitiä hitusen etukäteen jo siksi, että lapsukaisemme on varsin harvoin ollut ulkosalla enää pimeäntulon jälkeen.

Turhaan jännitin, sillä hienosti meni! Naamiaispukuun pukeutumista (olin etukäteen saanut nyhdettyä Eddieltä lievän kiinnostuksen merirosvoasua kohtaan, joten se sai kelvata; pelottavien halloweenasujen aika olkoon joskus myöhemmin) ja edes karkkien saamista enemmän Eddieä riemastutti lähteä hämärille kaduille naapurin suomalaisperheen kanssa ja päästä koputtamaan naapureiden oviin. Kammottavimmatkaan zombiehirvitykset eivät säikähdyttäneet häntä: itseäni melkein puistatti verinen sianpäinen mies mykkänä karkkisäkkiä pimeässä ovensuussaan ojentaen, mutta Eddie vain katsoi tyyppiä pitkään päästä jalkoihin ja totesi: "röh!" Kiertelimme puolessa tunnissa kotikatumme ja parin naapurikadun ovet (halloween-osallistumisen merkkinä täälläpäin on kurpitsa tai muu asianmukainen rekvisiitta etupihalla, muita taloja lapset osaavat olla häiritsemättä) ja palasimme kotiin, kun pienelle merirosvolle alkoi tulla vilu. Seuraavana yönä lapsukainen nukkui ehkä tavallista levottomammin, mielikuvitus tuntui unissa laukkaavan, mutta ei hän onneksi painajaisia tuntunut kokemuksestaan saaneen.

Ja se karkkisaalis on edelleen suurimmaksi osaksi koskemattomana: Eddie on siitä(kin) harvinainen lapsi, ettei hän juuri välitä karkista. Hänen aistiherkkyyksiinsä taitaa kuulua epäluulo pehmeitä, "joustavia" makeita ruokia kohtaan - keksit kelpaavat, jäätelö on suurta herkkua, mutta täytesuklaakin on sillä rajalla ja nallekarkit ihan liian epäilyttäviä. Yhtä tikkariakin Eddie saattaa lipoa monta päivää.

Halloween tapaa meillä kulmilla aloittaa epävirallisen paukuttelukauden, vaikka virallinen Guy Fawkes Night onkin vasta 5.11. ja sen kunniaksi järjestettävät isot ilotulitukset viidettä lähimpänä viikonloppuna. Hyvin Eddie kuitenkin nukkui kadunpuoleisessa huoneessaan läpi jokailtaisen rätinän. Me emme ole aiemmin lähteneet kotoa merta edemmäs kalaan, sillä omista ikkunoistamme näkee Lontoon parhaimpiin kuuluvat Alexandra Palacen ilotulitukset, mutta koska ne alkavat aina vasta Eddien tavallisen nukkumaanmenoajan jälkeen, päätimme tänä vuonna kokeilla lähiseudun partiolaisten järjestämiä taapero- ja autismiystävällisiksi mainostettuja ilotulituksia aiemmin illalla. 

Eddie rakastaa junia, joten hänestä illan paras anti taisi olla lähijunalla muutaman pysäkinvälin matkustaminen partiolaisten puistoon. Puiston iltahämärä oli aika taianhohtoinen valaistuine puineen ja leirinuotioineen: lippukunnat olivat pystyttäneet kojuja ja toimintapisteitä, joista sai valotikkuja, hattaraa, vohveleita ja muuta murkinaa, nuotiossa saattoi paahtaa vaahtokarkkeja tai toisen leirinuotion ympärillä yhtyä partiolaisten yhteislauluun. Eddie tyytyi lähinnä mutustelemaan popcornia isänsä sylissä ja juoksemaan äitiään karkuun valotikkuaan raivokkaasti pyörittäen. 

Itse ilotulitukset eivät loppujen lopuksi olleet sen paremmin taapero- kuin autismiystävällisetkään: kuulimme jälkikäteen, että vaikka tilaisuuteen oli tilattu nimenomaan hiljaisia ilotulitteita, toimittaja oli mokannut ja lähettänyt partiolaisille tavallisia kovaäänisiä. Oh dear. Siksi esityskin takkuili, kun ensimmäisen kierroksen jälkeen paukuttelijat kuumeisesti etsivät syytä paukkujen kovaäänisyyteen ja keskeyttivät show'n hetkeksi, niin että jotkut luulivat jo nähneensä kaiken ja lähtivät suuntaamaan kotia kohden. Samoin osa ilotulitteista oli kuulemma matalampia kuin oli tilattu, eivätkä yleisömeren perällä olleet, tai varsinkaan rattaissa kyyhöttäneet taaperot, nähneet niitä lainkaan. Oh well. Kovasti tapahtunutta kuitenkin pahoiteltiin jälkikäteen, ja tapahtumajärjestäjät lupasivat koepaukuttaa ilotulitukset ennen seuraavaa Bonfire Nightia.

Eddie oli aluksi ihmeissään seisoskelemisesta suuressa ihmisjoukossa keskellä pimeää metsää ja olisi jo halunnut lähteä kotiin. Ilotulitusten alkaessa hän istui isänsä harteilla, mutta kapusi siitä nopeasti alas paukuttelun alkaessa. Hän katsoi kyllä kiinnostuneena valojen välkettä isänsä tai minun sylissä, mutta kovat äänet taisivat vähän hermostuttaa häntä, niin tiukasti hän meihin ripustautui. Ei hän kuitenkaan vaatinut päästä tilanteesta pois ennen kuin pitkästyi paukuttelun tauottua (jolloin mekin virheellisesti luulimme show'n jo loppuneen). Kaiken kaikkiaan tämäkin elämys meni siis mielestäni positiivisten kokemusten joukkoon, ja päätimme samantien tulla ensi vuonna uudestaan. Ehkä silloin Eddien uskaltaisi jo päästää nuotion äärelle vaahtokarkkitikkua sohimaan?

Miten teidän kohtalotovereiden aistiherkkä jälkikasvu suhtautuu naamiaisiin, ilotulituksiin ja muihin epätavallisiin aistielämyksiin?

 

Kommentit (8)

Torey

Eddie vain katsoi tyyppiä pitkään päästä jalkoihin ja totesi: "röh!"

IHANA! 😄

Meillä ei ole aistiyliherkkiä lapsia, mutta esikoinen on kyllä muuten selkeästi herkempi kuin kuopus. Kuopus rakastaa Muumien Mörköä ja Muumimaassa kesällä hän oli nassu kiinni lasissa minkä takana Mörkö oli pimeässä luolassaan. Esikoinen sen sijaan kurkkasi luolaan ja totesi mielummin odottavansa ulkona. Eli aina on lapsissa eroa ja toiset ei kammoksu mitään, toiset jättävät tietynlaiset jutut väliin. Ja se on ihan okei. 😊

Vierailija

Onkohan vähän liioiteltua puhua lapsestanne autistina? Poika vaikuttaa ennemminkin hyvin tyypilliseltä erityisherkältä, ja iäkkäiden vanhempien ylihyysätyltä ainokaiselta.

KatriL

Onpa rumasti kommentoitu toisen lasta ja elämää. Asiat voi ilmaista niin monella eri tavalla, onkohan siis vähän liioiteltua tieten tahtoen käyttää loukkaavia ja vähätteleviä ilmaisuja?

Katja Kirjonoppinut
Liittynyt30.9.2017

Me taidetaankin tuntea jo edellisen blogini puolelta? Heipähei taas. ;-)

Kyllä poikamme valitettavasti sai autismin kirjon diagnoosin ihan aiheeseen erikoistuneelta lääkäriltä, joten taidan luottaa hänen diagnoosiinsa enemmän kuin sun. Onneksi hänen ASD-oireensa tuntuvat tosiaan enimmäkseen olevan kirjon lievemmästä päästä, joten kovasti toivomme ja luotamme ainakin vielä toistaiseksi siihen, että hän voi käydä tavallista koulua ja ajan myötä pystyy opiskelemaan itselleen ammatin, löytämään ystäviä ja toimimaan yhteiskunnassa.

Sekin on mielenkiintoinen kysymys, vaikuttaako vanhempien ikä autismin riskin kasvuun; joidenkin tutkimusten mukaan vaikuttaa. Olisinko yrittänyt olla tulematta raskaaksi, jos olisin tiennyt lapseni saavan AS-diagnoosin? En taatusti. Ihana ja maailman rakkain lapsi hän on diagnoosistaan huolimatta. Ylihyysätty toivottavasti ei, eikä tule olemaankaan (vaikka epäilemättä sun ja mun käsitys "ylihyysäämisestä" eroaa merkittävästi toisistaan).

Toivottavasti säkin saat pian apua pahaan oloosi. Lempeää syksyn jatkoa!

Triit

Ihanasti jaksatte kyllä mennä ja tehdä, vaikka haasteita on. Itseä kun vähän omatunto soimaa kun monesti nämä siirtymätilanteet on vaan ylipäätään raskaita, vaikkei lapsilla varsinaisesti mitään diagnoosia olekaan niin aikuiset eivät kauheasti extraa jaksa 😊.

Meidän tyttö on kyllä melkoisen herkkä, liekö sitten jossain asioissa erityisherkkä (en ole perehtynyt) eli onneksi täällä ei ole Halloweenia 😀. Kaikkeen toki varmaan tottuu. Meillä siis jo Ryhmä Hau välillä ja jotkin pikkukakkosen ohjelmat ovat liian pelottavia...

Seuraa 

Ulkosuomalaisäiti, jonka lapsi on hiljattain saanut autismin kirjon diagnoosin. Koti Lontoossa, mökki Suomessa, jalat tiukasti molemmissa maissa.