Taas se on pahimmillaan, joulutouhotus. Vuodesta toiseen postilaatikkoon ilmestyy Joulun erikoislehtiä, "uusia ihania joulureseptejä", " näin teet aidon joulutunnelman tai mummon perinneleivonnaisia” -juttuja. Joulumyyjäisiä on kolmetoista kahdessa viikossa ja joulujuhlia on joka kuppikunnalla jne. Joka paikka pursuaa jouluidyllikuvia, iloisia & onnellisia perheitä herkkujen ääressä lumikinosten heijastuessa ikkunan takaa. Kuinka monen todellisuus on jotain ihan muuta? Kuulun niihin jotka viettävät joulun ulkomailla tai vaikka kotona ihan tavallisena viikonloppuna paljon mieluummin kuin perhejouluna eteläsuomalaiseen tyyliin:

Ensinnäkin sitä valkeaa joulua ei ole ollut hetkeen. Jäätä, pääkallokeliä ja vesisadetta on ainakin omissa muistoissani paljon useimmin. Ja sitten se iso, hymyilevä perhe höyryävien herkkujen äärellä. Todellisuudessa yleensä nuorimmat aikuiset ajavat paikasta toiseen, tervehtien sukulaisia puolituntia kiirehtien sitten seuraavaan paikkaan; pahimmillaan ravaten paikasta toiseen kaikki pyhät. Jos kyseessä on uusioperhe, niin joulu on varsinaista palapeliä siitä kuka viettää minkä päivän kenen kanssa ja miten siirrot paikasta toiseen rytmitetään. Sukujen naiset suunnittelevat, panostavat, siivoavat, valmistelevat ja stressaavat  koristeista ja jouluateriasta (siis haloo, miten YKSI ateria VOI olla niin iso asia?!!!!) Pitää olla perinteitä ja pitää olla uutta. Monelle laktoositon, parille gluteeniton, yhdelle ei pähkinää, toiselle ei pippuria, teini on vegaani ja kumminkaimalle ei koivuristireagoivia mausteita. Tenaville ei kelpaa mikään ja vävykokelas on karppi. Raskaanaoleva stressaa juustoista ja muista listeriariskielintarvikkeista ja maailmanparantaja kinkun koosta. Jokaiselle jotakin ja lopputuloksena on kaikki kylmäsäilytystilat lasitettua parveketta myöten täynnä ruokaa, jota kukaan ei enää Tapaninpäivänäkään halua. Saati sitten tiskata, siivota ja palauttaa kerran vuodessa käytössä olleet astiat varastoon.  Pöydän ääressä näytellään aluksi onnellista perhettä kunnes palataan takaisin normaaliin roolitukseen; joko riidellään avoimesti tai perisuomalaisesti vaietaan raivosta kiehuen "kun eihän jouluna voi riidellä" Jos perheessä viina käytössä, niin jonkun joulu on pilalla joka tapauksessa. Joskus jopa siinä määrin että tarvitaan poliisia tai ruumisautoa paikalle. Tai vähintään ilta päättyy siihen että joku on loukkaantunut kun joutui tekemään kaiken/ omasta mielestään liikaa muiden eteen  ja loput loukkaantuneita siitä, että yksi on hössöttänyt liikaa ja tehnyt joulusta liian ison shown. Itku ja hammastenkiristys jatkuu seuraavaan jouluun kunnes näytelmä toistuu taas uudestaan. 

Sukulaisten ja kummiperheiden välillä mietitään annetaanko lahjoja ja jos annetaan niin minkä arvoisia. Kaikilla on jo liikaa tavaraa mutta muistaa pitää eikä voi antaa vähempiarvoisia kun edellisenä vuonna sai. Kokataan sinappia ja kudotaan sukkia, etsitään kirjoja ja kirotaan jonoja joka paikassa. Ostetaan tossuja, kosmetiikkasettejä ja oloasuja, joita kukaan ei halua. Itketään vääriä lahjoja, halveksutaan rahalahjoja mutta pakko on jotain antaa. Vaihdetaan naapurin kanssa kukkia tai konvehtirasioita vaikka muuten hädin tuskin tervehditään. Allergiset heittää hyasintit roskiin ja nirsot lahjoittaa 'väärät' konvehdit seuraavalle. Vanhemmat lahjovat opettajia ja harrastusohjaajia ja työpaikoilla loukkaannutaan väärästä lahjasta - meni firmalla hyvin tai huonosti niin työntekijälle annettu lahja menee metsään. Saati jos sitä ei anneta ollenkaan, sitten se vasta metsään meneekin-. Hyvätekeväisyyslahjat herättävät enemmän negatiivistä kuin positiivistä hyrinää. Jos niitä annat niin kiillotat kilpeäsi ja olet tekopyhä ja vähintään kohde on arvostelijan mielestä väärä. Jos et anna mitään kenellekään olet itsekäs ja ahne.  Ei niin mitään järkeä koko teatterissa sanoo tämä joulunvihaaja!

Ja taidan jättää kirjoittamatta kaikesta muusta älyttömästä kuten joulusiivousstressistä tai joulukorttien lähettämisestä tai lähettämättä jättämisestä tai lapsikuvakortista pillastujista. Ja ehken vaahtoa tämän enempää haudanpalvonnastakaan, pakko on mennä aattoiltana klo15-17 hautausmaalle viemään kynttilä läheiselle. Turha väittää että sen kynttilän voisi sytyttää omalla ikkunalaudalla; suomalaisen perinteen mukaan olisi läheisen ja uskonnon (jota tapakristitty harjoittaa jouluna, häissä ja hautajaisissa) halventamista muistella jossakin muualla kuin hautausmaan ruuhkassa tunnin parkkipaikan etsimisen jälkeen nilkka nyrjähtäneenä. Tyydyn meuhkaamaan vain niistä konvehtirasiavuorista marketin käytävillä, jotka voimme sitten tammikuussa kuntoilla ja laihduttaa pois. Miksi ne pitää ostaa ja syödä alunperinkään?  No, nauttikaa te, jotka rakastatte joulua mutta antakaa armoa meille, jotka suljemme silmämme marraskuussa ja hoemme mantra päässämme että tämäkin joulu kestää oikeasti vain 2,5 päivää!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Vm-71 oleva täti, jonka päivät täyttyy kodin, töiden, harrastusten ja muun elämän yhteensovittamisesta. Aina olisi enemmän tekemistä kuin ehtii tehdä mutta silti tuntuu että jää vielä muille sanottavaakin. Aihepiiriajatuksena on oman elämän ihmeelliset asiat; joillekuille ehkä pienet murheet ja huolet mutta itselle merkitykselliset -ainakin kirjoitushetkellä!- Ja toivottavasti mukaan mahtuu ripaus huumoria :)