Haluan vanerisohvan. Sellaisen kuin sisustuslehdessä on ja siinä kodissa, jota lehteen on kuvattu. Haluan kirjahyllyn yhtä boheemiin, mutta kuitenkin rationaaliseen järjestykseen. Haluan auringon paistavan huoneisiin ja kynttilöiden valaisevan iltaisin kuistin porrasta. Niin, haluan kuistinkin.

Vanerisohvan päälle haluan pienen henkilöauton koon verran tyynyjä ja sängyn viereen lasipulloon kauniin kukan. Ikkunat haluan puhtaiksi ja verhottomiksi. Kaihtimet sallin, olen hyvä kiskomaan naruja. Kun makaan sängyllä, haluan, että sänky säilyy sileänä. Päiväpeitto ei rypisty, eikä tyynyihin jää irronneita hiuksia.  

Oikeasti en halua vanerisohvaa. Enkä auringon eteerisesti valaisemaa kotia. Oikeasti syyskuun sadepäivänä ikkunasta vyöryy sumu, samaan aikaan kirkas ja tunkkainen. Sohvan ja minun tiet kohtaavat vielä, mutta silloin on tänään, ei huomenna.

Elämässä on yksi aika ja se on tänään. Jotkut käyttävät konditionaalia, mutta sekin muuttuu joskus täksi hetkeksi. Eilinen on tämän päivän pienempi sisarus, joka kulkee koko ajan perässä. Jos tälle päivälle käy jotain, ei mennyt enää kasva pituutta. Pahin pukari aikamarkkinoilla on sitten kun -elämä. Se ei anna tälle päivälle mahdollisuutta.

 

Tervetuloa mukaan. Elämä on nyt!

 

emmi / Koiranunta

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kolmekymppinen nainen, joka elää kahden kaksilahkeisen, ison ja pienen, kanssa. On toiselle äiti ja toiselle vaimo. Kilon hiekkaa kotiin tuovat päivittäin kaksitoista koiran tassua. Työkseen kasvattaa lapsia koulussa ja huvikseen perunoita ämpärissä.

Taivastelee maailmaa kolmen tuhannen asukkaan kylästä käsin ja hakee maitopurkkinsa Turusta. Uskoo, että kaikki järjestyy ja että kaikkea sattuu ja tapahtuu. Ei usko huomiseen, koska kaikki tapahtuu aina tänään.

Blogiarkisto