Työkavereiden kanssa juteltiin hallituksen uusimmista tuulista, jotka vaikuttavat meidän lomiin ja sairastamisiin. Moni olisi valmis harkitsemaan ulkomaille muuttoa, pakenemista tästä kurjuudesta. Kukaan ei enää pidä Suomeen syntymistä lottovoittona.

Itse en osaa vielä ajatella itseäni elintasopakolaisena Norjassa, vaikka vitsaillen siitä saatan puhuakin. Ensin yritän tulla toimeen vähemmällä. Ei niin, että olisin hallituksen politiikkaan tyytyväinen – en ollenkaan, päinvastoin. Minusta pienituloisilta, työttömiltä, lapsilta ja sairailta on nyt jo viety liikaa.

On tavallaan tervettä ryhtyä vastarintaan mielettömältä tuntuvaa politiikkaa vastaan, mutta toisaalta on hyvä vain käpertyä omaan pieneen pesäänsä ja todeta, että kyllähän sitä on ennenkin selvitty – paljon vähemmällä rahalla ja resursseilla kuin nykyään. Tavallaan se on elämistä tässä hetkessä, sen kanssa mitä on, ja mitä ei voi nyt muuttaa. Voi tietenkin aina yrittää puhua paremman maailman puolesta, mutta ei niin paljon, että se alkaisi viedä omia henkisiä voimavaroja.

Olen jo alkanut säästää rahaa ja elää vähemmällä, osin pakon sanelemana. Ostan paljon omiakin vaatteita kirpputorilta, kun ennen tein niin vain lastenvaatteiden kohdalla. En enää maksa 55 euroa kuukaudessa siitä, että autoni seisoo läpi talven kerrostalomme lämpimässä autohallissa, vaan yritän tuiskussa ja tuulessakin puhdistaa sen lumesta talviaamuisin päästäkseni viemään lapsia päiväkotiin. Jos on vähemmän kiireinen aamu, pyrin käyttämään auton sijaan bussia työmatkan tekoon. Vakuutuksissa olen joutunut myös säästämään. Ja kun muutamme lapsuuden kotipaikkakunnalleni, vuokramme tulee laskemaan siitä, mikä se on nyt.

Otan säästämisen välttämättömänä asiana enkä murehdi sen tuomaa muutosta elämänlaatuuni. Koska loppujen lopuksi elämänlaatu on kiinni asenteesta. Meillä on kuitenkin kaikki aika hyvin – verrattuna vaikka Syyrian pakolaisiin. Minulle iloa tuovat monet ilmaiset tai edulliset asiat, kuten lasten kanssa puuhailu, lukeminen, kirjoittaminen, luonnossa liikkuminen ja valokuvaus. Ehkä olen onnekas, ettei minulla ole mielenkiintoa kovin kalliisiin asioihin.

PS. Kuvassa hauska kirpparilöytö, Polarn o Pyretin lasten housut, jotka ovat kuuluneet aiemmin jollekin Bernadottelle. Puhelinnumerokin viittaa Ruotsiin. Kuninkaalliset housut?

Kommentit (0)

Seuraa 

Olen 34-vuotias yhteiskuntatieteilijä, luonto- ja kirjallisuusihminen, myös koiraihminen ilman omaa koiraa. Olen palaamassa perheeni kanssa asumaan lapsuuden kotipaikkakunnalle – samaan taloon, jossa olen kasvanut. Nyt mukana on mies ja neljävuotias kaksikko.

Kirjoitan kahden kulttuurin perheen elämästä, lapsista, yhteiskunnasta, luonnosta, puutarhasta, kirjoista, arjesta ja hyvään elämään pyrkimisestä. 

Email: kotiinpaluu.blogi@gmail.com

Tykkää Facebookissa