Syksyn tulossa harmittaa se, että meillä on taas yksi huone vähemmän. Niin kauan kuin olemme asuneet kerrostalossa, olemme pitäneet isoa lasitettua parveketta huoneena muiden joukossa. Sinne on mahtunut kaikenlaista: pöytä ja kaksi tuolia, leikkiteltta, tomaatintaimet, sekä isoja leluja kuten kampauspöytä, työkalupöytä ja nukenrattaat. Nyt ilmat ovat olleet niin kostean kylmät, että parvekkeen ovi on pysynyt kiinni. Näinä aikoina olen odottanut kovasti kevättä ja huonelukumme tuplaantumista.

Meillä on paljon leluja, koska vanhempani säilyttivät aikoinaan kaikki minun ja siskojeni lelut tulevalle sukupolvelle. Sieltä vanhempieni kellarista me haimme monta lelulaatikkoa, kun lapset kasvoivat leikki-ikään. Barbeja, Legoja, Pikkaraisia, My Little Ponyja, lastenkirjoja. Kaikki tallella, enemmän tai vähemmän leikittävässä kunnossa. Nyt ne ovat täällä eikä meillä ole niille tarpeeksi tilaa. Olohuone on täynnä lelulaatikoita, samoin lastenhuoneen kaapit – ja parveke.

Syksyn tulossa on kuitenkin myös hyviä puolia. Nytkin istun lempisohvallani ikkunan ääressä, teemuki höyryää ikkunalaudalla, sade ropisee unettavasti ikkunaan, muu perhe on päiväunilla viereisessä huoneessa. Nautin tuntiessani olevani kuivassa ja lämpimässä paikassa. Syksy on lempivuodenaikani. Se ei ole liian kova ja armoton niin kuin talvi, kevät ja kesä. Siinä on sellaista pehmeyttä, se enteilee rauhoittumista kohti hiljaista talvea. Se on se aika, jolloin Nuuskamuikkunen korjaa telttansa ja lähtee vaeltamaan.

Kommentit (2)

Mari - KK
Liittynyt1.10.2013

Kuvaatpa hienosti syksyä! Se on minunkin lempivuodenaikani ja vähän samasta syystä: saa luvan rauhoittua, mutta samaan aikaan paljon uutta alkaa. Eikä ole vielä liukasta ja kylmää.

Seuraa 

Olen 34-vuotias yhteiskuntatieteilijä, luonto- ja kirjallisuusihminen, myös koiraihminen ilman omaa koiraa. Olen palaamassa perheeni kanssa asumaan lapsuuden kotipaikkakunnalle – samaan taloon, jossa olen kasvanut. Nyt mukana on mies ja neljävuotias kaksikko.

Kirjoitan kahden kulttuurin perheen elämästä, lapsista, yhteiskunnasta, luonnosta, puutarhasta, kirjoista, arjesta ja hyvään elämään pyrkimisestä. 

Email: kotiinpaluu.blogi@gmail.com

Tykkää Facebookissa