Kuva: http://tuijankortteilua.blogspot.com/2019/07/antiikkikirppis.html

Aika hurjalta kuulostava, jopa epämiellyttävä kirjoittaa tämä sana:  KUOLINSIIVOUS

 

Tulisiko ajatus pitää rohkeasti kirkaana kaikilla elämämme vuosikymmenillä. Näin viimeistään tietoisuutemme maapallon kestämättömästä tilasta meitä luonnollisestikin ohjaa. Käänteisesti ja yksinkertaistaenkin voidaan ajatella, että jokainen eletty päivä on siirtynyt off-tilaan. Menetetty. Ikäänkuin kuollut. Vastuullinenkin elämä tuottaa runsaasti asioita, materiaa, paikkoja, tiloja, muistoja, jotka ovat talletettuja ja pysyviä. Elämä yksinkertaisesti tuottaa ympärillemme 'elämää' (materiaa). Pohdin teemma isossa ikkunassa ja yksilön tasolta. Siitä klassisesta tilanteesta, jota kukaan ei pääse pakoon. Ei lähtijä ei jälkeen jäävä.

Tahtomattani realiteettina viimeistään  kaikkien+60 ajatuksiin ja askareisiin tämän suuntainen totuus alkaa työntymään. Jollei se aivan jo jyrää ja kompastuta meitä. Eri paikoissamme kaikkeen siihen mitä elämämme aikana olemme ’kasanneetympärillemme’.

Oletko sinä pohtinut tätä teemaa. Onko se käynyt ajatuksissasi?

Tosiasia on, että elämää eletään elääksemme elämää. Ei elämää eletä vain valmistautuaksemme kuolemaan.  Jotain siinä vain on, että tiiviistä työelämästä juuri vapautuneena elämän rajallisuuskin astuu vahvemmin läsnäolevaksi. Ikä on kaiken kaikkiaan merkittävä herätys siihen, että enemmän on takana kuin edessä. Mitä sinusta jää. Mitä meistä jää.

Rohkeasti on tässä siis otettava vastaan ajatukset, joissa pohdin mitä ihmettä lapsemme tekevät kaikelle sille isolle ja pienelle tavaralle, vuosikymmenien valtaville asiakirja- ja työnmateriaaleille, eri rakkaitten paikkojen tavaramäärälle vinteissä, kellareissa ja ulkorakennuksissa. Entä niille rakkaille paikoille? Rakennuksille ja ymäristöille. Entä  kaikelle sille tavaralle, jota on valmiiksi jo kertynyt edellisiltäkin sukupolvilta.

Oi rakkaat lapseni, ajattelen teitä! 

Olen tähän ikään ollut mukana jo monissa lähisukulaisten kotien tyhjennyksissä. Niin kuin olemme aina tottuneet. Se tapahtuu ihmisen kuoleman jälkeen. Lähisukulaiset aloittavat raivauksen. Siivouksiin saattaa liittyä usein myös ensimmäisiä tunteenpurkauksia, mikä pikkutavara kuuluu kenellekin, mitä on jo elinaikana kenellekin luvattu, mikä tulisi peräti jakaa kahtia, että sopu syntyisi. Hikeä, pölyä, tunnetta, surua, itkua, pahaa mieltä, joskus jopa ensimmäiset tulehtuneet sukulaisten väliset suhteet saattavat nousta pintaan. Niin nousta pintaan, kasvaa aina vain suuremmiksi ja jopa räjähtää lopullisiin välirikkoihin. Syitä on monia, joskus jopa se yksi ja ainoa arabian kermakko vuodelta 1939.

Palatakseni omiin ’mitäminustajää’ /  ’mitämeistäjää’-  pohdintoihin

Olen ottanut rohkeasti puheeksi neljän aikuisen nuoremme kanssa tavaramäärää, joka vuosikymmenien pitkästä liitosta, isosta perheestä, yrittäjyydestä, isoista tiloista  ja monista paikoista on ympärillemme kasaantunut. Lähinnä tunnustellut. Aihe ei ole vielä kovinkaan suosittu. Se tekee osin myös surulliseksi sellaisesta tosiasiasta, jota ei nuorempi ikäpolvi haluaisi tässä kohtaa elämää vielä pohtia.

Vähän kuitenkin onneksi on annettu osviittaa. Viisaasti ja rehellisesti ovat sanoneeet, että emme aio kaikkea säilyttää. Kaikki turha lähtee pihaan tuodun ison jätelavan kyytiin. Miten viisasta puhetta. Miten herättävää puhetta. 

Turhan määritteleminen ja turhan poistaminen tulisi ainakin olla se lähtökohta, jonka määritteleminen ja toimenpiteet ovat  vanhemman sukupolven ihan ikioma tehtävä. Jopa velvollisuus. Turhan määrittäminen ja poistaminen jonka on elämässään kerännyt. Elämiseensä tarvinnut. Ei siis turhaa sinun elämän aikana, mutta turhaa  viimeistään, kun ne eivät ole enää sinun elämääsi.  

Havahduttauni teeman pohdintoihin, osui muutama linkki aiheesta. Vielä  itselle lukematon kirja tämä. Ei myöskään ihan top10-listalla, mutta viisasta. Kurkkaa: https://www.ess.fi/teemat/koti/art2430959

Aiheesta siis kokonaisen kirjan on kirjoittanut ruotsalainen Margareta Magnusson. Viisaasti hän muistuttaakin, että vaikka sana kuolinsiivous on uusi, puuha on ikivanhaa. Yleensä kuolinsiivous tehdään jonkun kuoltua. Kun on viisas, siivouksen voi hoitaa myös etukäteen.

Eiköhän nautita kaikesta kauniista, jota olemme ympärillemme saaneet.  Jalat maassa, järki päässä ja just jokainen päivä ELÄMÄÄ ELÄEN!  

 

ps. Julkaisen kirjoituksia myös ET-lehden blogissa: https://www.etlehti.fi/blogit/rohkea-nyt-tai-ei-koskaan/rohkeasti-siita-...

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen Ihmettelijä.

Heti alkuun. Blogin kuvan teksti Loistotyypistä johdattaa siis sukunimeen. Ei käsitykseen  omasta eriyisestä loistokkuudesta :).   Vaan ainutkertaisiahan me kaikki.

Niin Ikäkään ei ole irrottanut ihmettelystä. Siksi myös tämä blogi. Ihmettelyä itseä lähellä olevista teemoista. 

Olen ison perheen äiti, eilisten pienten, nyt jo neljän aikuisen nuoren äiti. Onni on olla myös  isoäiti. Kaksi työuraa tehnyt, terveydenhoito -ja sosiaalialaa. Lastenjärjestötyötä, lapsen oikeuksien ja osallisuuden toteuttamista, yrittäjyyttä, tutkimusta, kehittämistä.

Luottamustehtävissä teatterikasvatus, kuvataidekasvasvatus. Vapaa-ajassa tiivis perheyhteys, kirjallisuuden opinnot, kulttuuri, matkat, elämää rakkaissa paikoissa.

Mm. näitä teemoja elettyinä ja teemoja tännekin ihmettelyyn. Jalat maassa, luovuus ja kauneus kaikkialla. Arjen ihanuutta, kuvin ja sanoin.     

Yhteysterveisin emaili: opitaanyhdessa@gmail.com

 

Hae blogista