Jesse ja minä mummolan portailla 1968.

Suomi on lemmikkieläinten maa. Parin vuoden takaisen tilaston mukaan vähintään joka kolmannessa kotitaloudessa on jokin lemmikki. Pelkästään koiria arvioidaan olevan yli 700 000. Lemmikkieläinten parissa minäkin olen kasvanut ja elänyt suuren osan elämääni. Muutama kotieläinkin on vaikuttanut elämääni.  Jokaisesta näistä kohtaamastani suuresta persoonasta voisin kertoa paljon, mutta jaan nyt vain pienen muiston mustasta cockerspanielista, jonka nimi oli Jesse.

---

Jesse tuli meille vuonna 1968, kun täytin viisi. Ensimmäisistä yhteisistä vuosistamme en muista paljonkaan, mutta siinä vaiheessa kun menin kouluun, Jessestä tuli hyvä ystäväni.

Meidän olohuoneessa oli suuret ikkunat ja ikkunan edessä pitkä penkki. Penkki oli täynnä kukkia lukuunottamatta reilun metrin pätkää, joka oli varattu Jesselle. Siitä oli hyvä katsella ulos.

Jesse oppi jokaisen perheenjäsenen päivärytmin. Kun tulin koulusta, näin jo kaukaa pienen mustan koiran istuvan penkillä odottamassa minua. Näin miten Jesse nousi penkillä seisomaan, kun se tunnisti minut. Ilmeestä näki, miten häntä heilui ja koko koira hymyili.

Eikä sekään ollut Jesselle ongelma, että eri viikonpäivinä pääsin koulusta eri aikaan. Se kyllä tiesi, että keskiviikkona pääsin kolmelta ja torstaina kahdelta.

Jesse teki kanssani läksyt ja vähän ennen viittä se asettui penkille odottamaan äitiäni ja pian sen jälkeen isääni. Jokaisen se toivotti tervetulleeksi kotiin yhtä lämpimästi.

-

Talvi oli Jesselle ajoittain hankalaa aikaa. Suojalumi paakkuuntui sen tassuihin, mahan alle ja jalkojen väliin. Silloin helpointa oli viedä koira suihkuun ja antaa lämpimän veden sulattaa paakut. Jesse oli kiltisti paikoillaan ja nosti aina juuri sitä tassua jota piti nostaa. Katseesta päätellen se ei välttämättä nauttinut tilanteesta, mutta se ymmärsi hyvin miksi sen tassut ja maha kasteltiin.

Jessen kaltaisia ystäviä ja perheenjäseniä on ollut monella. Jesset ja muut ovat saaneet nähdä ja kuulla kaikenlaista, ovat jakaneet iloja ja suruja, antaneet omistajilleen ja hoitajilleen paljon tukea ja ymmärrystä, kasvattaneet huolenpitoon ja välittämiseen - ja antaneet parhaimmillaan elämälle sisällön ja merkityksen.

Pidetään siis yhdessä huolta läheisistämme, sekä ihmisistä että eläimistä.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Lukutoukka on reilu viisikymppinen kirjojen kustantaja, toimittaja ja luovan kirjoittamisen ohjaaja Heikki Savola. Lukutoukka muistelee kirjallisuuteen ja kulttuuriin liittyviä asioita sen minkä muistaa - ja välillä kommentoi muitakin asioita.

Teemat

Hae blogista

Instagram