Olen kirjoittanut blogeissani usein vanhasta äidistäni. Miksi?

Äiti on ihmisen elämässä tärkeä, ehkä tärkein henkilö, jonka vaikutus jatkuu koko elämän ajan. Vaikutus on sitä suurempi, mitä vähemmän on siitä tietoinen. Tämän äiti-yhteyden näkeminen, sen tutkiminen ja myös kyseenalaistaminen on ollut omalla kohdallani kirjoitusteni tarkoitus. Olen tutkinut omaa itseäni äitini peilikuvana. Se mitä olen nähnyt itsessäni, on ollut usein heijastumaa hänestä. Olen nähnyt meissä samaa. Ja usein halunnut päästä siitä eroon.

Olen tullut syyllistäneeksi äitiäni omista puutteistani, vaikka tiedän, että aikuisen ihmisen tulee olla itse vastuussa omista tunteistaan. Tästä olenkin saanut melkoista rökitystä blogini seuraajilta. Tunteet ovat kuumenneet. On tullut todistetuksi, että äiti on jokaiselle tunneasia.

Kuitenkin, kaikesta kritiikistä huolimatta voin sanoa hyvällä omallatunnolla:  olen sinun puolellasi äiti!

Sinun lapsuutesi ei ollut pelkkää riemua 13 lapsisessa köyhässä perheessä 1920 - luvun maaseudulla.  Äidilläsi oli totisesti muutakin työtä, kuin huolehtia sinun mielihyvästäsi. Sisarusten kanssa sait kantaa huolta siitä, saatko tarvitsemasi, auttaako kukaan? Varminta oli huolehtia itse pärjäämisestään, ja sekin oli epävarmaa. Itse pärjääminen on aikuisen vahvuus. Mutta vanhuksena omaan apuunsa ei ole enää luottamista ja myös epäluottamus muiden apuun alkaa horjua.  Esille nousee pelokkuus ja avuttomuus, jota tyttären voi olla kipeä nähdä.

Nuorena tyttönä raskaus yllätti äitini, minä olin tulossa maailmaan. Koti piti perustaa 19 vuotiaana lapsen isän kanssa, joka hänkään ei ollut suunnitellut tapahtunutta. Ei liene parhaat eväät toiveiden avioliitolle. Kumppani ei ehkä ollut se unelmien valittu. Oli oltava ja tyydyttävä siihen…

Kuitenkin rakensit isäni kanssa minulle tilanteeseen nähden hyvän lapsuuden. Vähän varttuneempana annoit minulle vapauden: sain opiskella, sain käydä nuorten menoissa ja jopa lähteä kesiksi kesätöihin kauas pääkaupunkiin. Avioiduttuani hoidit kesälomilla lapsiamme ja lapsuudenkodissani lomaillessamme hoidit huushollin.

Elit myös omaa elämääsi: teit matkoja, luit paljon, osallistuit työväenopiston kursseille, hoidit hyvin ulkonäköäsi. Kaikki hyvää esimerkkiä minulle! Niin minäkin haluan tehdä.

Nykyisin vanhainkodissa säilytät ihmisen ja naisen roolin. Huolehdit pukeutumisestasi, käytät rintaliivejä ja kynsilakkaa. Otat permanentin. Enää et näe lukea, mutta seuraat televisiosta tarkasti  maailman menoa. Olet aina valmis lähtemään kyläreissuille ja tilaisuuksiin, kun tulemme sinua hakemaan. Otat kantaa asioihin, joskus liikaakin. Ja pistät äänekkäästi hanttiin, jos oikeuksiasi poljetaan. Se on oikein!

Oikeastaan ihailen elämäntyötäsi ja elinvoimaasi vaivoistasi huolimatta. Haluat vielä 91 - vuotiaana pitää kiinni ihmisenä olemisesta ja elämästä.

Kannan huolta voinnistasi ja viihtymisestäsi, koska olet minulle läheinen ja rakas. Juuri siksi haluan käydä säännöllisesti luonasi, vaikkakin asun toisella puolella Suomea. Pidän kaikessa sinun puoliasi. Ja vien sinut lapsenlapsiasi katsomaan.

Harras toiveeni Taivaan Isälle on, että saisin olla pitelemässä kättäsi kun lähdön hetki koittaa. Että saisimme hyvästellä eikä sinun tarvitsisi tuntea lähteväsi yksin.

 

Kommentit (1)

Harmaahapsi

Kirjoitit todella kauniisti äidistäsi. Minä olen paljon äitisuhdettani miettinyt viime vuosien aikana ja varsinkin nyt isäni kuoleman jälkeen. Äiti tuntuu välillä olevan ihan vieras ihminen mutta välillä taas se sama äiti jonka kanssa olen elänyt melkein 56 vuotta.  Välillä suorastaan kauhistun kun huomaan käyttäytyväni jossain tilanteissa samalla tavalla kuin äiti. Sitä en missään nimessä haluaisi.

Minun äitini on "vasta" 85 vuotias. Hän lopetti elämisen varmaan 30 vuotta ja siitä lähtien odottanut kuolemaa. Se on ollut surullista katsottavaa mutta mikään ei ole auttanut. Äiti kuihtuu pikkuhiljaa pois.

Seuraa 

Blogin nimi ”Maan korven kulkijoita” tuo mieleen käsi kädessä kulkevat lapset ylittämässä vaarallista rotkoa. Taustalla enkeli antamassa turvaa.

Ihmisenä oleminen sisältää haasteita koko matkansa osalta. Vastoinkäymisiä, pettymyksiä mutta myös iloa ja onnistumisia. Jopa kiitollisuutta!

Tässä blogissa yhdistetään kirjoittajan omaa elämänkokemusta, psykologista tietoa ja hengellistä pohdintaa. Kirjoittajan elämän haasteet eivät ole poikkeuksellisia. Ne liittyvät esimerkiksi siihen, kuinka selvitä ristiriitaisista tunteista suhteessa omaan lapsuuteensa, vanhan äitinsä hoitamiseen ja omaan ikääntymiseensä. Hengellisten asioiden merkitystä pohditaan elämää voimaannuttavana tekijänä.

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva helsinkiläinen psykologi, psykoterapeutti, kolmen aikuisen lapsen äiti sekä 90 vuotiaan äidin tytär.