Hämärät aamut ovat taianomaisia.

Olen ihminen joka nauttii tämän vuodenajan pimeydestä ja kylmyydestä.

On aika katsoa taaksepäin, nähdä kulunut vuosi. 

Tuntea keskeneräisyys omassa itsessään. 

Tuntea kipu, päästää siitä irti. 

Se on ollut hyväksymistä, epävarmuuden sietämistä. 

Se on ollut kyyneleitä, surua. 

Se on taito oppia luottamaan. 

Siitä on syntynyt vahvuus. 

Katsoa hetkellisiä kohtaamisia, jotka ovat jättäneet jäljen.

Lämpimiä, lohdullisia, ikuisesti läsnäolevia, jotka  kulkevat vierelläni. 

Ne ovat luoneet valoa pimeydessä,

kun tähdet ovat levänneet. 

On löytynyt tie, jota kulkea. 

Taito nähdä kauas, mennä sitä kohti. 

Tien päässä on mökki,

jonka huoneet tulen rakentamaan yksi kerrallaan.

Maalata suurella siveltimellä,

piirtää yksityiskohtia, valita värejä. 

Varoen häivyttää kaiken osaksi kokonaisuutta. 

Ei ole tarkkoja rajoja, kaikki on yhtä. 

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Kirjoituksia kohtaamisista, elämästä, tunteista ja siitä minne olen matkalla. 

Taustalla pian vuosisadan puolivälin tavoittava nainen, joka katosi omalta itseltään. 

Olet lämpimästi tervetullut lukemaan tekstejäni.

maria.verna.0791@gmail.com 

 

 

 

Hae blogista