Meillä satoi eilisen päivän aikana 40 mm vettä! Lehmätkin täytyi jättää yöksi sisälle, kun niiden kulkuväylä laitumelle oli yhtä kuravelliä. 

Isäntä on huolestuneena seurannut säätä sekä peltojen tilannetta. Onneksi rehut saatiin pakettiin viime viikonloppuna. Viikonloppuun tosin osui kahdet rippijuhlat, joten yötöiksi meni...

PS. Etanoita ei ole näkynyt, mutta se sarvi on jo alkanut kasvaa, isännän otsaan!

Kommentit (2)

allikalliolla
Liittynyt31.10.2015

Ei oo reiluu, ei. Keski-Euroopassa läkähtyvät kuumuuteen. Ja sitten ilmavirtaukset aina kääntävät helteet itään ennen Suomen rannikkoa. Tänä vuonna ei sää suosi pohjoisen kansaa. Cityihmiselle se tarkoittaa vain kesävaatteiden kutistumista keskenään kaapissa. Säästä riippuvaiset työt on ihan eri asteikolla.

Vaan minkäs teet? Kiinalaiset osasivat poistaa sadepilvet olympiakisojen aikaan- jäiköhän niiltä yli niitä myrkkyjä?!

Seuraa 

Blogi kertoo elämästä maanviljelijän vaimona hullunkurisessa perheessä...

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

Kategoriat