Tälle lihapullareseptille minulla on tuskin mitään annettavaa eikä tässä tapauksessa ollut tarkoituskaan. Teen silloin tällöin lihapullia tomaattikastikkeessa ja kastikkeeseen eksyy milloin mitäkin mausteita. Välillä on kaprista, oliiveja, välillä taas eksytään Lähi-idän ja Pohjois Afrikan puolelle. Lihapullillekaan minulla ei ole tarkkaa reseptiä mutta minun pulliin aina kuuluu sipuli enkä ikinä lisää kananmunaa. Sipuli mielestäni tekee taikinasta pehmeämmän, kun taas kananmuna kovettaa sitä liikaa. Lisään aina jauhelihapihviin raastettua kesäkurpitsaa tuomaan mehevyyttä ja lisäsin sitä nytkin kun kerran sitä löytyi.

Sekä lihapulliin että kastikkeeseen laitan yleensä paljon yrttejä mikä mielestäni vahvasti kuuluu italialaiseen versioon. Tällä kertaa tarkoituksella pidin kastikkeen yksinkertaisena ja jätin punaviinin ja ylimääräiset mausteet pois, mutta koska tomaattikastike mielestäni todella vaatii tulisuutta, hieman chiliä eksyi sekaan. Lopputulos sai paljon kehuja just selkeiden, tuoreiden ja herkullisten makujen takia.



Lihapullat
500 g naudanjauhelihaa
1 pieni sipuli hienonnettuna

1 dl hienoksi raastettua kesäkurpitsaa

1 dl tuoreita korppujauhoja tai hienonnettua leipää

1 dl raastettua parmesaania +2 rkl paistovaiheeseen

2 rkl hienonnettua basilikaa

2 rkl hienonnettua persiljaa

1 valkosipulikynsi hienonnettuna

0,5 tl jauhettua korianteria

1 tl mustapippuria

suolaa

2 rkl öljyä paistamiseen

  • Sekoita kaikki ainekset paitsi öljy ja 2 rkl parmesaania käsin. Muotoile taikinasta halkaisijaltaan noin 3 cm kokoisia palloja. Lämmitä öljy kasarissa ja paista lihapullien pinnat kauniin värisiksi. Tässä vaiheessa pullia ei ole tarkoitus paistaa kypsiksi.
  • Poista kasari liedeltä ja kaada valmis tomaattikastike päälle. Liikuta pullia hieman, jotta kastike leviää tasaisemmin. Ripottele jäljellä oleva parmesaani pullien päälle. Paista pullia 200-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia.  Koristele halutessa tarjoiluvaiheessa parmesaaniraasteella.

Tomaattikastike
1 tlk tomaattimurskaa

2 dl vettä

½ sipulia hienonnettuna

1 valkosipulikynsi hienonnettuna

½ punaista chiliä hienonnettuna (siemenet poistettuna)

2 kourallista hienonnettua basilikaa

1,5 tl sokeria

mustapippuria ja suolaa

1rkl oliiviöljyä paistamiseen
  • Lämmitä öljy kattilassa ja lisää sipuli. Paista sipuli läpikuultavaksi ja lisää valkosipuli ja chili sekaan. Paista minuutin verran. Varo, ettei valkosipuli pala. Lisää loput ainekset ja keitä kastiketta pienellä lämmöllä vähintään puoli tuntia. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita.


Kommentit (10)

Just herkuteltiin näillä. Mielettömän hyviä! Pullerot meheviä ja maukkaita. Tuli meidän perheen yks lemppariresepti :) Kiitos!

Heh, joo ;) Niin paljon ylisanoja tuli taas ja Nigellan edellinen hyväksi havaittu italialaiset lihapullat -resepti hävisi heti ekan haarukallisen jälkeen :D

Seuraa 

Hyvän ruuan valmistaminen on Marian intohimo. Hän kotikokkailee Mama Gastro -blogissa monella tyylillä, terveys ja herkuttelu tasapainossa, innokkaasti ja rennosti uutta kokeillen ja slaavilaisia juuriaan unohtamatta. 

Bloggaajan saan yhteyden tästä.

Teemat

Blogiarkisto

2015