Olen viime aikoina ihastunut kokonaisena paistettuun kalaan. Se on huomattavasti edullisempi kuin fileet, sitä on erittäin helppoa valmistaa ja mitä parasta, sitä on huomattavasti vaikeampi kuivattaa kuin fileitä paistaessa. Varmoina täytteinä toimivat sitruuna ja mikä tahansa kotona löytyvä yrtti. Tällä kertaa ikkunalaudalla oli timjamia ja kauppakassiin eksyi siika.

 

 

Lisukkeena oli aivan erinomaista fenkolirisottoa, jonka tein Tomi Björckin ohjeen mukaan. Ja tätä varmasti teen jatkossakin. Harvinaista minulle mutta tällä kertaa vähensin reseptissä olevan voin määrän, ja silti sitä oli tarpeeksi. Myös sitruunamehun kanssa pitää olla vähän varovainen, ettei se peitä fenkolin maun.

 

 

 

 

 

1 kokonainen kala
1 sitruuna viipaleina
muutama oksa mieluisia yrttejä
suolaa ja mustapippuria

 

  • Kuivaa kalaa talouspaperilla. Hiero mausteet pintaan ja kalan sisään. Laita kalaan sitruunaviipaleet ja yrtit.
  • Paista 200 asteisessa uunissa noin 20-30 minuuttia riippuen kalan koosta.

Fenkolirisotto

 

1 sipuli hienonnettuna
2 valkosipulikynttä hienonnettuna
250 g risottoriisiä
2 timjamin oksaa
4 rkl öljyä
2 rkl voita
1 sitruuna


50-70 g parmesaanijuustoa
1 l kanalientä

1 dl valkoviiniä


2 dl fenkolipyreetä

 

 

  • Kuullottaa öljyssä ja nokareessa voita sipulit, lisää riisi ja timjami ja paistaa läpikuultavaksi.
  • Lisää riisin joukkoon valkoviini ja anna kypsyä, kunnes viini haihtuu.
  • Lisää kuumaa kanalientä aina kauha kerralla koko ajan sekoittaen.
  • Kun riisi on melkein valmis ota timjamioksat pois, lisää nokare voita ja suolaa.
  • Raasta sitruunan kuori ja parmesaani.
  • Purista joukkoon sitruunan mehu ja sekoita fenkolipyree.

 

Fenkolipyree
2 fenkolia
1 sipulia
4 rkl oliiviöljyä
suolaa, pippuria
2 rkl voita
  • Leikkaa fenkoli ja sipuli reilunkokoisiksi paloiksi.
  • Laita palat uunivuokaan ja lisää oliiviöljy päälle.
  • Paahda 180 asteisessa uunissa 40 minuuttia. Mausta. Valuta öljy pois ja soseuta sauvasekoittimella voin kanssa.

 

 

 

Kommentit (4)

Seuraa 

Hyvän ruuan valmistaminen on Marian intohimo. Hän kotikokkailee Mama Gastro -blogissa monella tyylillä, terveys ja herkuttelu tasapainossa, innokkaasti ja rennosti uutta kokeillen ja slaavilaisia juuriaan unohtamatta. 

Bloggaajan saan yhteyden tästä.

Teemat

Blogiarkisto

2015