Yritän aina parhaani mukaan hyödyntää kaikki jääkaappiin kertyneet tai unohtuneet ruokajämät. Tällä kertaa oli vuorossa paistettu broilerin rinta, joka ei vaan mielestäni sellaisenaan enää maistuu kovin herkulliselta seisottuaan päivän-pari jääkaapissa. Jonkinlainen täytetty leipä on helppo tapa käyttää ruoantähteitä ja siihen turvauduin tälläkin kertaa. Hieman kuivunut broilerin liha on saanut makua kiinalaistyyppisestä luumukastikkeesta, jonka tekemisessä ei kestänyt kymmentä minuuttia pidempään. Valmiissa leivässä ei enää kuivahtanutta lihaa tunnistanutkaan.

 

Luumuinen leipä kanan tähteistä

1 patonki tai muu vaalea leipä

200 g kypsää broilerin lihaa

250 g luumuja kivet poistettuna

1 tl viiden mausteen sekoitusta

1 valkosipulinkynsi hienonnettuna

0,5 dl vettä

ripaus chilijauhetta

2 tl sokeria

1 rkl omenaviinietikkaa

suolaa

1 rkl hoisin-kastiketta

 

1,5 dl majoneesia

yhden limen mehu

2 rkl tuoretta korianteria hienonnettuna

1 kurkku

4-6 kevätsipulin vartta

 

Valmistaa ensin luumukastike. Leikkaa luumut puoliksi ja poista kivet. Sekoita pienessä kattilassa luumut, viiden mausteen seos, valkosipuli, vesi, chilijauhe, sokeri, etikka ja mausta suolalla. Keitä seosta pienellä lämmöllä noin kymmenen minuuttia kunnes luumut ovat pehmentyneet ja kastike hillomainen.

Sekoita luumuseokseen hoisin – kastike.

Revi kana ohuiksi suikaleiksi ja sekoita luumukastikkeeseen.

Sekoita majoneesiin limemehu ja korianteri.

Kuori kurkku ja leikkaa pitkiksi ohuiksi viipaleiksi.

Leikkaa patonki pitkittäin viipaleiksi. Levitä hieman maustettua majoneesia jokaiselle patonkiviipaleelle. Annostele kana joka toiselle patonkiviipaleelle, aseta päälle kurkkuviipaleet ja kevätsipuli. Sulje leipä toisella patonkiviipaleella.

 

Saatat tykätä myös näistä Mama Gastron resepteistä:

Omenaiset kanaleivät

BLT basilikamajoneesilla

Sisilialainen caponata

 

#kanaleipä #herkkujatähteistä #luumukana #täytettyleipä 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Hyvän ruuan valmistaminen on Marian intohimo. Hän kotikokkailee Mama Gastro -blogissa monella tyylillä, terveys ja herkuttelu tasapainossa, innokkaasti ja rennosti uutta kokeillen ja slaavilaisia juuriaan unohtamatta. 

Bloggaajan saan yhteyden tästä.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2015
Sisältö jatkuu mainoksen alla