Vuosi on vaihtunut, ja koska tässä perheessä ei ole tapana tehdä mitään uuden vuoden lupauksia menokin säilyy ainakin keittiössämme entisellään. Noudatamme kohtuudella kaikkia periaatteita, joten lihattomia tai sokerittomia kuukausia ei ole tiedossa, vaikka pieniä korjauksia ruokavalioon on toki hyvä silloin tällöin tehdä. Yksi ajatuksista on hieman vähentää punaisen lihan syöntiä kotona, vaikka ei me muutenkaan sen suuria kuluttajia olla. Hyvästä pihvistä harvemmin kieltäydyn, mutta monen arkiruoan proteiinin voi hyvinkin korvata jollain hieman terveellisemmällä versiolla. Nämä ovat kuitenkin ajatuksia, joita toteutetaan ilman stressiä omaa kehoa ja mielihaluja kuunnellen. Joten älkää ihmetelkää, jos jo muutaman päivän päästä blogiin ilmestyy pihviresepti, tai vielä pahempaa, Petteri Punakuono päätyy lautaselle.

Niin kuin olen monesti maininnut, olen erilaisten tahnojen suuri ystävä. Niitä menee niin lisukkeena, leivän päällä kuin suoraan kiposta syöden. Yksi suosikeistani on blogin alkuaikoina esiintynyt Muhammara-paprikatahna. Täällä kertaa valmistin paprikoista hieman erilaisen version. Rakastamiani yrttejä en ole käyttänyt nyt ollenkaan, vaan sen sijaan paprikoiden kaverina on munakoiso ja makua ja tuhtisuutta tuova feta. Kasvisten paahtamisen jälkeen tahnan valmistus ei vie kuin hetken ja tahna on valmis tarjottavaksi kastikkeena tai tuoreen leivän levitteenä.

 

Paprika-feta tahna

3 punaista paprikaa

1 munakoiso

2 valkosipulin kynttä

puolikkaan sitruunanmehu

50 g saksanpähkinöitä

150 g fetaa rouhittuna

1 tl voimakasta paprikajauhetta

suolaa ja pippuria

 

Halkaise paprikat ja munakoiso pitkittäin puoliksi. Aseta kasvikset uunipellin päälle leikkauspinta alaspäin ja paista uunissa grillivastuksen alla mahdollisimman korkeassa lämpötilassa kunnes kasvisten pinta on melkein kokonaan musta. Siirrä paprikat astiaan ja peitä kelmulla.

Anna munakoison hieman jäähtyä ja kaavi kuoresta pehmeä sisus. Kuori paprikat. Yhdistä kaikki tahnan ainekset ja hienonna karkeaksi tahnaksi esim. tehosekoittimessa. Mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla.

Kommentit (4)

Heidi - Kärähtäneet

Toinen tahnahullu täällä :) Feta on minusta ihan älyttömän monipuolinen ja helppo pohja jos jonkinlaiseen tahnaan, mutta enpä ole vielä älynnyt yhdistää sitä paprikan kanssa. Täytyy kokeilla!

Seuraa 

Hyvän ruuan valmistaminen on Marian intohimo. Hän kotikokkailee Mama Gastro -blogissa monella tyylillä, terveys ja herkuttelu tasapainossa, innokkaasti ja rennosti uutta kokeillen ja slaavilaisia juuriaan unohtamatta. 

Bloggaajan saan yhteyden tästä.

Teemat

Blogiarkisto

2015