Mikä on suomalainen arkiruoka, jonka reseptin jakaisit kirjavan ulkomaalaisopiskelijaryhmän kanssa? Tämä kysymys nousi esiin kun ystäväni, joka tällä hetkellä opettaa suomen kieltä ulkomaalaisille soitti ja kysyi lupaa käyttää minun blogia yhtenä esimerkkinä hänen tunnilla, jossa käsitellään blogeissa käytettyjä suomen kielen tyylejä. Blogeissa käytetty kieli ei kuitenkaan ole usein läheskään puhdasta kirjakieltä ja sen tyylejä on monenlaisia. Koska tiedän, että todennäköisesti tuskin kaikki opiskelijat innostuvat ruokablogista, ajattelin kirjoittaa tämän postauksen heitä varten. Toivottavasti saan heidän mielenkiinnon heräämään edes yhdeksi oppitunniksi ja toivon, että saan heiltä hyödyllistä palautetta.

 
Kun mietin suomalaista reseptiä, joka voisi kiinnostaa ulkomaalaisia opiskelijoita ja ruokaa, jonka täällä edes jonkun verran asuvan pitää maistaa, sain heti useita erilaisia ideoita. Sitten tajusin, että tehtävä ei olekaan niin yksinkertainen. Tietämättä kirjavan joukon taustoista ruoan valitseminen on itseasiassa aika vaikeata, koska uskonnot ja eri maiden tavat muokkaavat vahvasti myös ruokavaliota. Sen takia ajattelin pelata varmaan päälle ja poistin ainakin kaikki liharuoat listaltani. Tietenkin lihan voi aina korvata, mutta tässä tapauksessa ajattelin säästää alkuperäisen reseptin pahemmilta muokkailuilta. Ikuinen suosikki karjalanpiirakkaat saattavat olla hieman työläs projekti opiskelijalle ja niitä on jo todennäköisesti ehditty maistaakin, joten päädyin tuttuun ja turvalliseen mutta myös minuun suureen herkkuun, kermaiseen lohikeittoon. Monessa maassa lohi on erittäin arvokas ja harvinainen kala, joten ajattelin, että edes joku joukossa innostuisi tästä.  Lohikeitto myös sopeutuu hyvin ainakin minuun tuntemiini etnisiin ruokavalioihin.
 
Toivon kuitenkin, että saan kyseiseltä ryhmältä myös palautetta ja vinkkejä. Tajusin, että tämähän on loistava tilaisuus saada reseptejä Mama Gastron Makumatka- osioon, jossa esitän eri maiden minulle ennen tuntemattomia ruokia ja reseptejä. Olisin siis erittäin kiitollinen jos vastavuoroisesti kyseiset opiskelijat joko antavat kommentteja minun lohikeittoreseptistä, blogista yleensä tai jakavat minun kanssa oman kotimaan perinteisiä herkullisia reseptejä. Minä taas lupaan esittää niistä luotuja herkkuja jatkossa blogissani. 
 
Perinteinen lohikeitto

 
1 rkl voita

1 pieni sipuli hienonnettuna

1 porkkana ohuina viipaleina

n. 4 tillinvartta hienonnettuna (varsiosa ja lehdet erikseen)

9 dl vettä

3 perunaa kuorittuna, leikattuna kuutioiksi

2 dl kermaa

1 rkl vehnäjauhoja

300-400 g lohta fileenä

½ tl kokonaisia mustapippureita

1 laakerinlehti

suolaa
 
  • Kuumenna voi kattilassa ja kuullota sipuli ja porkkana rasvassa. Lisää joukkoon tillin hienonnettu varsiosa, mustapippuri ja laakerinlehti.
  • Kaada vesi päälle. Mausta suolalla ja lisää lohifilee. Kuumenna kiehuvaksi ja anna kiehua erittäin hiljaa noin viisi minuuttia. Ota sen jälkeen lohi pois kattilasta. Lohen ei ole tarkoitus olla tässä vaiheessa täysin kypsä. 
  • Lisää keittoon perunat ja keittää kunnes ne ovat lähes kypsiä. Sekoita vehnäjauhot kermaan ja kaada kerma keittoon sekoittaen. Kuutioi lohi ja lisää sekin kattilaan. Kiehauta. Mausta tarvittaessa suolalla ja viimeistele hienonnetuilla tillilehdillä. 

Kommentit (2)

Lohikeitto on ihana klassikko,ja vaikkein erityisesti tykkää kerma/maito-pohjaisista keitoista(esim, kesäkeitto on inhokkiruokaani) niin lohikeitto maistuu aina:) Ja takuulla myös ulkomaalaisille opiskelijoille!

Seuraa 

Hyvän ruuan valmistaminen on Marian intohimo. Hän kotikokkailee Mama Gastro -blogissa monella tyylillä, terveys ja herkuttelu tasapainossa, innokkaasti ja rennosti uutta kokeillen ja slaavilaisia juuriaan unohtamatta. 

Bloggaajan saan yhteyden tästä.

Teemat

Blogiarkisto

2015