Eilen oli puhetta siitä, kuinka suuri merkitys itsensä arvostamisella on elämäämme. Itsensä arvokkaaksi tunteminen on perustavanlaatuinen tunne. Me ihmiset tietoisesti - tai jopa huomaamattamme - saatamme loukata läheisiämme. Mitättömältäkin tuntuva sana voi murentaa kovasti toisen omanarvontuntoa.

Toisaalta, kuinka helposti me itse vähättelemme itseämme ja aikaansaannoksiamme. Kulttuuriperintömme on jopa ohjannut meitä vähättelyyn ja itsensä pienentämiseen. Nämä kaikki vaikuttavat perustunteeseen, eli itsemme arvokkaiksi tuntemiseen.

Tällaisten kuormittavien tunteiden tunnistaminen ja tunnustaminen oli siis ensimmäisen askeleen tehtävä. Me voimme tunnistaa itsessämme olevia arvottomuudesta syntyneitä sykkyröitä, mutta korjaamiseen me tarvitaan ammattitaitoista henkilöä.

Tänään aiheena ovat ymmärryksen ja myötätunnon puutteesta syntyneet tunneloukut.

2. YMMÄRRYS JA MYÖTÄTUNTO

Suvi mainitsi, että meidän pitää saada ensin itsemme näkyviksi, jotta voisimme saada muilta ymmärrystä ja myötätuntoa. Tässä kohtaa haluan peilata asiaa omaan lapsuuteni.

Olen lähtöisin 10-lapsisesta suurperheestä. Isä oli aina töissä, jonkunhan oli tienattava elanto perheelle. Äiti hoiti kotona yksin tämän koko rumban - ja vielä todella huikealla kotiäidin ammattitaidolla. Kaunis kiitos rakkaalle äidille sinne pilvenreunalle! <3

Kuinka siis olisin saanut itseni näkyväksi, kun meitä pieniä ja vähän isompia oli yhtä aikaa kokonainen liuta. Isossa porukassa kasvatimme varmaan toinen toisiamme. Kukaan ei saanut erityishuomiota - enkä minä ainakaan osannut sitä edes vaatia.

Joskus olen kantanut mukanani katkeruutta siitä, että äiti ei ole huomioinut minua tarpeeksi. Sittemmin olen antanut äidilleni anteeksi nämä kohtuuttomat vaatimukseni. Kiitos Suvi Bowellan tämän tunnelukon poisohjauksesta. Äiti teki kaiken aivan varmasti parhaalla mahdollisella tavalla.

Suvi muistutti meitä erittäin tärkeästä asiasta: Millaisissa olosuhteissa esimerkiksi sodan aikana eläneet vanhempamme (kuten minun vanhempani) ja isovanhempamme ovat kasvaneet? Millaista heidän kasvatuksensa on ollut? Saivatko he vanhemmiltaan riittävästi myötätuntoa ja rakkautta?

Ovatko siis silloiset lapset saaneet tulla näkyviksi? Perheet ovat olleet suuria - ainakin kotikonnuillani Kainuussa - ja elämä on ollut ankaraa selviytymistä päivästä toiseen. Toisaalta tunneilmaisu on silloin ollut muutenkin hyvin vaisua. Tätä perspektiiviä vastaan on hyvä peilata omaa elämää.

Kommentit (2)

Riitta

Marja, niin liikuttava ja paljon kertova...Toisaalta paljon rakkautta viestivä, syvällinen. Pysähdyin pitkäksi aikaa noiden sanojesi äärelle. Kiitos sinulle

Marjan Hetkiä
Liittynyt17.10.2015

Voi kiitos Riitta näistä kauniista sanoistasi! Elämä on niin syvää ja onneksi myös rakkaudentäyteistä. Tämä viime lauantain Suvo Bowellanin luento puhutteli minua kovasti. ❤️ T. Marja

Seuraa 

Marjan Hetkiä on blogi itsensä etsimisestä, löytämisestä ja kehittämisestä suhteessa itseen ja ympärillä olevaan elämään. Taustalla on valtavasti elämänmakuisia kokemuksia ja kova sisäinen innostus edelleen löytää hyvän elämän siemeniä.

Olen Marja, työelämästä valmistunut ja rakkaan pienokaisen mummu. Elän nyt elämäni parasta aikaa: voin rauhassa pysähtyä hetkeen ja nauttia kaikesta elämän tarjoamasta läsnäolevasta upeasta.

Blogin kirjoittamisen olen aloittanut vuoden 2015 alussa pitkän harkinnan jälkeen. Minulla oli voimakas sisäinen halu jakaa kanssakulkijoille omia ajatuksia, oivalluksia, kokemuksia ja tunnelmakuvia valokuvien kera. Kirjoittaminen on minulle mieluinen tapa jäsentää asioita.

Kun minä kirjoitan vain itsestäni, niin olisi ihana kuulla, mitä sinä ajattelet kirjoittamistani asioista. Kommentin voit jättää alla olevaan kommenttiboxiin. Jos haluat ottaa minuun henkilökohtaisesti yhteyttä, niin sähköpostiosoitteeni on: 

marjanhetkia@gmail.com

http://www.facebook.com/marjanhetki

 

Aikaisemmat blogikirjoitukset löydät täältä:

http://www.aamunkajo1.blogspot.fi

 

Teemat

Blogiarkisto

2016