En oikein edes tiedä mitä kaikkea kuuluu pääsiäisperinteisiin, koska lapsuudenkodissani sitä ei mitenkään korostetusti juhlittu ja vanhempani olivat ammateistaan johtuen aina arjet ja pyhät töissä miten milloinkin. Raeruoho (jota jo lapsena oli hyvin vaikea erottaa rikkaruohosta, ihan jo sananakin) ja tipukoristeet olivat keittiön pöydällä, ehkä pääsiäismunia piilotettiin. Tai sitten ei, en oikein edes muista. Joka tapauksessa virpomiset ja muut ovat olleet itselle vuosikausia hyvin vierasta toimintaa, ja kun pääsiäinen vaihtaa kalenterissa paikkaa enemmän kuin esim. jouluaatto, on tämän kokonaisuuden haltuunottaminen ollut jotenkin vaikeaa. Tilannetta ei ole helpottanut se, että eri puolilla Suomea virvotaan eri aikoina, ja tämä on sotkenut minua entisestään. Tänä vuonna koin suuren aikuistumisriitin, kun päätin ottaa hommasta selvää ja varautua ajoissa. Päätin, että minun ovelleni saa ilmestyä vaikka kaikki kaupunginosan lapset, mä olen valmiina! 

Olin mainoksen uhri ja kipitin Siwaan ostamaan pikkuämpärin täynnä suklaapatukoita ja lakuja - äärimmäisen toimiva idea! Sitten jännitin koko aamupäivän ja yhden aikaan suunnittelin jo syöväni itse kaikki ostokset, kunnes ovikello soi ja kolme pientä noitaa isänsä kanssa kysyivät kohteliaasti, saako virpoa. NO SAA, minä kiljahdin, ja olin täpinöissäni, taatusti eniten koko porukasta. Aivan liikutuin niistä pienistä virpojatytöistä ja tungin niiden kassit täyteen suklaata. Eka kerta kun meillä käytiin virpomassa, jee! Olen valmis! 

Toivottavasti mun perheelle rakentuu ajan myötä kaikenlaisia perinteitä. Pidän niistä. 

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Kolmekymppinen Naenen. Juuret syvällä Savossa, koti pohjanmaan rannikolla. Rakastaa lakuja ja ihmisten tarinoita. Ottaa kahvinsa maidolla ja huumorinsa mustana. Elämää rikastuttaa yksivuotias rakkauden hedelmä ja onnellinen, mutta kulttuurieroihin jatkuvasti törmäävä avioliitto pohjalaisen kanssa. 

Blogi on yhden naisen lokikirja elämästä. Havaintoja, arjen komiikkaa ja poukkoilevaa draamankaarta. Ehkä.