Miten aika menee siivillä ja toisaalta samaan aikaan pysähtyy. Siinä päällimäiset tuntemukset edellisen kahden viikon lemmenlomasta Balilla kaksin rakkaani kera <3. Rakastan kokea asioita, pieniä tai suuria. Matkustaminen taitaa olla kokemusten tuottamisssa suurin intohimoni ja vihdoin vuosien haaveilun jälkeen pääsin tankkaamaan varastojani Indonesiaan ja Balille <3. 16. vuoden yhteiselomme aikana yhteiset hetket kaksin ilman jälkikasvua ovat olleet vähäisiä ja maksimissaan 4 päivän irtiottoja arjesta. Nyt oli edessä 14 päivää kaksin paratiisissä. Hieman pelottavaakin oli lähteä, mitä jos meillä ei olekkaan mitään sanomista toisillemme, osataanko edes olla ilman passattavaa katrasta matkassa.

Matkan jälkeen päällimmäinen tunne on kiitollisuus. Loma oli ihana <3. Rakastuin Baliin, sen maisemiin, surffaukseen, lämpöön, ilmapiiriin ja tietysti kaksin olemiseen. Onneksi elämme hieman erirytmeissä, niin kaikkea ei tule myöskään koettua kaksin. Aamunsarastus tuli tsekattua yksin aamulenkin tiimoilta, seuraten ensimmäisten aaltojen ottajia tai vetämällä aamutreenit paikallisella TFW salilla. Muuten lomailu menikin kaksin kulkien. Ilman nuorisoa voi kävellä kokopäivän rantaviivaa pitkin ilman päämäärää, ilman suunnitelmaa vain olla. Siinä asia joka yllätti minut. Osaan vain olla! Osaan lukea koko päivän kirjaa ottaen välillä torkut, osaan nauttia toimeliattomuudesta <3 Siinä asia, jonka aioin ottaa käyttööni myös arjessa!

Oli ihana oppia ja kokea taas yhdessä uutta, kuten surffaaminen. Laji jota olisi pitänyt kokeilla jo 20 vuotta sitten! Kokea Ubud yhdessä, käydä katsomassa monkey forestia ja riisipeltoja. Tutustuttiin siellä riisiviljeliään ja istuttiin hänen kanssa pitkät tovit ja keskusteltiin elämästä. Miten voikaan onni olla yksinkertaista. Miten pienet kohtaamiset, ihmiset, ruoka ja hetket saavat oman elämän onnen, murhaat ja huolet toisenlaiseen perspektiiviin. Ehkä kaikken kiitollisimpana otan matkoilta, kuten tältäkin, opikseni toisten elämän asennetta, viisautta, kykyä olla ja näyttää onni omassa elämässään. Oli tervehdyttävää huomata miten paljon tuota viisautta ja kykyä nauttia löytyy omasta puolisosta.

Joskus täytyy matkustaa kauas päästäkseen lähelle <3

Nina

 

 

 

Kommentit (1)

Kati's way blogi
Liittynyt7.4.2016

Ah, Bali on ihana. Kävin itse siellä alkuvuodesta ja jätin lapsikatraan miehen ja mummujen huomaan. Teki todella hyvää vain olla! ❤️

Seuraa 

Tajunnan virtaa arjesta, juhlista, matkoista ja kirjoittajan (äidin) tuntemuksista ja unelmista! Rakastan matkustamista, ruokaa ja liikettä.