Olen parina viime päivänä miettinyt avioeroja. Tuttavani on eronnut, 40 vuoden avioliitostaan. Hän on aivan rikki. Syynä miehen väkivaltaisuus ja alkoholiongelma. Silti lapset syyttävät äitiään eivätkä anna hänen tavata lapsenlapsiaan. Julmaa. Todella julmaa. Ikinä ei saisi näin tehdä, Myös lapset ovat kokeneet eron, eron mummostaan. Tämä sai minut myös muistelemaan, millaista oli, kun itse erosin 80-luvulla. Silloin olisin tarvinnut sopeutumiskurssin. Eronneille järjestetään näitä nykyisin, mikä on hyvä asia. Olisin halunnut puhua epäonnistumisen tunteista, surusta ja tulevaisuuden pelosta. Olin silloin yhden lapsen äiti ja tulevaisuus näytti pelottavalta yksinhuoltajana, vaikka minulla olikin ja on edelleen hyvät tukiverkostot.

Koin vaikeaksi nimenomaan sen, ettei monikaan ymmärtänyt eroamistani. Monikaan tosin ei tiennyt syytä enkä kaikille sitä halunnut kertoakaan. Tuttavani kertoi, että eron kokeneiden sopeutumiskursseilla on juuri ihanaa se, että saa puhua ihan kaikesta eikä kukaan syyttele, tuomitse. Ero ei ole koskaan helppo kummallekaan osapuolelle. Molemmat osapuolet vaan elävät eroprosessin vaiheita eri aikaan. Joskus ero on yhteinen sopimus, joskus taas ei. Erot ovat aina erilaisia, mutta uskon, että ne ovat aina vaikeita prosesseja. Erossa ei menetä vaan puolisoaan vaan usein sukulaisia ja ystäviä myös. Sen vielä ymmärtää, mutta ikinä en tajua sitä, että omat lapset saattavat tuomita jomman kumman vanhempansa tai molemmat eron takia. Näin kävi tuttavalleni pahimmalla mahdollisella tavalla - häneltä kiellettiin myös lastenlasten tapaaminen.

Välillä tuntuu, etten ole koskaan toipunut avioerosta. Enkä varmaan kokonaan olekaan. Se on aina vaikuttanut kaikkiin ihmissuhteisiini. Mitä, jos silloin olisin voinut käydä sopeutumiskurssin - tai me molemmat olisimme voineet käydä parisuhdekurssin? Turha jossitella, tiedän sen, mutta jossittelen kuitenkin. Olen varma, että olisin itse ehjempi ihminen, jos olisin käynyt läpi kaikki eroon johtaneet ja eron jälkeiset tunteet. Näytin ulkopuolelle, että olen vahva ja kyllä tästä selvitään. Niinkun selvittiinkin, mutta ei ilman haavoja.

En silti kadu, että erosin, ei ollut vaihtoehtoja. Ei silloin. Nyt, jos olisi sama tilanne, varaisin välittömästi parisuhdekurssin.

Kommentit (1)

Sari Kristiina
Liittynyt30.8.2015

Hyvä kirjoitus. Allekirjoitan tuon. Omasta erostani on yli kahdeksan vuotta, mutta vieläkin tulee siihen liittyviä ajatuksia vastaan. Sitä on aika sekaisin eron aikaan, ja vasta jälkijunassa palaset alkavat loksahdella. Eroprosessiin menee pitkä aika, ja usein uudessa suhteessakin sitä vielä prosessoi. Suosittelen kaikille eron kokeneille jonkilaista terapiaa/kurssia. Koskaan ei ole liian myöhäistä.

Seuraa 

Mietteitä ruuasta, hyvinvoinnista, elämästä, ihmisistä.

Teemat