Muuttaminen on työlästä. Siihen tulee kuitenkin jonkinlainen rutiini, kun sen tekee kahdeksassa vuodessa 13 kertaa. Vieläpä ihan omin pienin kätösin, suvun ja läheisten auttamana. Muuttofirmat ovat varmasti hyviä, mutta heidän palvelujaan emme koskaan ole käyttäneet. Taisimme joiltakin kuulla, että itse voisimme sellaisen perustaa, kun näyttää tuo muuttaminen sujuvan.

Niin monta kertaa?? Whaat?? Ei, emme ole saaneet yhtään ainoata häätöä, vaan elämä on kuljettanut hieman rivakkaampaa tahtia paikasta toiseen, Opiskelut, työelämä sekä elämäntilanteet ovat heitelleet meitä pohjoisesta etelään ja etelästä pohjoiseen, sekä hieman siltä väliltä. 

Toiset sanovat, että koti on siellä mihin matkalaukku tippuu tai missä kengät jäävät eteiseen. Tämä ei valitettavasti omalla kohdallani pidä yhtään paikkaansa. Mielestäni koti on siellä missä sydän on. Tämä tuli todistettua kolmentoista muuton aikana. Viimeisen muuton aikana purskahdin itkuun - nyt olen kotona. Tuntui NIIN HYVÄLTÄ! Toivon hartaasti, ettei yhtään muuttoa enää tarvitse tehdä. Voisi jäädä tähän, turvalliseen kotiin. Katsoa tätä rauhallista maalaismaisemaa ja kotijärveä, viljapeltoa sekä vihreitä metsiä.

Monta kokemusta rikkaampia olemme noiden muuttojen myötä. Monta muistoa on tullut mukana muuttolaatikoissa ja kaikki niistä eivät ole niitä hohdokkaimpia.

Yliopisto-opintoni veivät opiskelijakämppään, joka oli todella askeettinen, kylmä ja kolea. Sokeritoukat eivät jaksaneet naurattaa joka aamu kahvia keitellessä. Olin tässä asunnossa ihan vain sen pakollisen ajan ja itse asiassa asunto toimi loistavana motivaattorina tehdä gradu nopeasti alta pois.

Eräässä kerrostalossa valtaosa asukkaista oli eläkeläisiä. Aah, mitä rauhaa ja tyyneyttä. Näin kuvittelimme sinne muuttaessa. Mutta sitten tuli päivä, jolloin eläkeläiset olivat mattotelineen luona partiossa: "Onko nämä matot teidän? Lukekaapa talon järjestyssäännöt vielä!" Me maalaistollot ajattelimme, että mattoja voisi tuulettaa myös sunnuntaina iltapäivällä. Ei, väärin luulimme. Järjestyssäännöt kieltävät sen jyrkästi. Siispä siirryimme siivouksen sijaan kuuntelemaan radiota, hiljaisella. 

Täällä maalla ei ole järjestyssääntöjä ja vien matot ulos vaikka keskellä yötä. jos niin haluan.

Eräässä kerrostalossa naapurit riitelivät hyvin hanakasti ja usein. Riidan päätteeksi mies asettui parvekkeelle kilisevän muovikassinsa kanssa ja alkoi nesteyttämään itseään huolellisesti. Kesäillan nautinto omalla parvekkeella laimeni hitusen, kun kuunteli alapuolelta tulevalta parvekkeelta monologia ja laulua elämän syvistä syövereistä säestettynä kitaran soitolla.

Meille olisi luultavimmin tullut häätö lastemme ollessa vauvoja. Eihän sitä yöllistä itkun määrää ja voimakkuutta olisi varmaan kukaan ymmärtänyt tai kestänyt. Olisimme joutuneet sponsoroimaan koko rapun asukkaille läjän korvatulppia. Onneksi asuimme jo tuolloin maaseudun rauhassa, johon huutoa mahtuu. Muistan katselleeni aamuyön tunteina olohuoneen ikkunasta ja heräävä maalaismaisema antoi hiukan lohtua, vaikka muuten väsymyksestäni johtuen en tajunnutkaan yhtään mitään.

Koti on siellä missä sydän on.

Täällä on meidän kotimme.

Kommentit (0)

Seuraa 

Mietteitä Kainuusta ja maalta. Arjen ilona perhe, työ, askartelu sekä väitöskirjan parissa puurtaminen.

Sanoissa ja kuvissa on voimaa.

Ajatuksiaan on hyvä kuunnella.