Tänä vuonna vietin joulua yhdessä perheeni kanssa ensimäistä kertaa kuuteen vuoteen. 2009 tyttäreni täytti joulun alla kolme vuotta ja avioeroni hänen isänsä kanssa astui voimaan. Käytännössä olimme asuneet äitini luona jo vuoden, eron harkinta-ajan verran. Tuosta joulusta ei ole jäänyt minkäänlaista muistikuvaa..

Joulut tässä välissä ovat kuluneet enemmän ja vähemmän työn merkeissä. Joulu on kiireistä aikaa ravintola-alalla. Salaa olen ollut onnellinen yksinäisistä pyhistä. Omaa rauhaa, omaa aikaa ja vapaus päättää omista tekemisistään ei ole kolmen sukupolven taloudessa ihan arkipäivän yleellisyyttä. Luotan että tyttäreni on saanut täyden elämyksellisen joulukokemuksen isänsä ja isovanhempiensa luona, tai äitini eli Mummelin kanssa isomummolassa Pohjois-Karjalassa. Omia lapsuuteni jouluja ja niiden tunnelmaa muistan lämmöllä. Mutta eihän siitä valmista tule ilman työtä, työtä ja tuskaa.

Mummeli on kotonaan kastettu siihen koulukuntaan, jolle juhla ei tule ilman tiettyä kilvoittelua. Jouluna se tarkoittaa ikkunanpesua ja verhojen vaihtoa, kaappien inventointia ja kattolistojen pyyhintää. Puhtaiden mattojen suopainen tuoksu leviää tolupestyille lattioille ja tunteet ovat aattona pinnassa ihan jo pelkästä väsymyksestäkin. Yksinäisten omatoimijoulujeni helppouteen tottuneena odotin tämän vuotista tohinaa kauhunsekaisella ahdistuksella. Se tuntui kuivana kuristuksena kurkussa ja raskaana painona jaloissa. Lämmin henkäys talvisäässä oli tällä kertaa sisäinen korvennus joka vain kasvoi kasvamistaan heti siitä hetkestä lähtien kun tilanne tiedoksi annettiin aina aaton aattoon saakka.

Lopulta joulu saatiin pakettiin vähemmin raivarein kuin olin pelännyt. Kahden kesken en uskaltanut asiaa Mummelin kanssa ottaa puheeksi, mutta kahvipöydän ääressä hänen ystävänsä tarkkaavan katseen alla lupasin osallistua siivouksiin jos voidaan puuhastella hiukan kevyempään tyyliin kuin mihin on totuttu. Aaton aattoa Tytär vietti isällään ja minä imuroin ja luuttusin sillävälin kun Mummeli laittoi kystä kyllä sekä meille että veljensä perheeseen. Aattona kun saatin Tytär kotiin paistettiin pipareita ja torttuja, käytiin hautausmaalla viemässä kynttilät isäni ja isovanhempieni haudoille ja ehdittiin vielä kotikirkon jouluillan hartauteenkin. Tuttujen joululaulujen mukana pusersin ulos kärsimättömän arkisen tyytymättömyyden ja hengitin sisään kynttilöiden pehmeää lepatusta. Näin ainakin yritin kuvitella ja ehkä mentaaliharjoittelussa jotain taikaakin on.

Tyttären riemu saamistaan paketeista, Mummelin omatekoinen bataattilaatikko, koira mukana joulusaunassa ylälauteella löylyistä nauttimassa.. Ei siinä mitään, hienoja hetkiä oli paljon tämän pelätyn perhejoulun aikana. Silti on pakko myöntää helpotukseni kun sain Tapaninpäivän aamuna pakata perheeni autoon ja toivottaa turvallista matkaa isomummolaan. En tiedä kauanko aikovat siellä viipyä, mutta sen aikaa kun viipyvät olen vapaa elämään omaa elämääni omalla tavallani. (Kirjoitan vaikka blogia jos siltä tuntuu, onhan se suunnitelmissa ollut jo hyvän aikaa) Ja se on tämän joulun toivotuin lahja.

Kommentit (1)

Seuraa 

Kolmen sukupolven naiset saman katon alla. Kun nyt vaan ei sattuis mitään.

Blogiarkisto

2015
Joulukuu

Kategoriat