Kirjoitukset avainsanalla kesä

Suljen silmäni ja kokeilen, vieläkö palautan kaiken mieleeni.

Peilityynen järven, joka kimaltelee ilta-auringossa, kun saavumme mökkirantaan

Aamukasteisen nurmen, joka tuntuu pienissä paljaissa jalkapohjissani, kun kipitän pesulle rantaan.

Mökkitien pehmeän sannan ja rauduskoivusta tehdyn vihdan taivaallisen tuoksun.

Isoäidin, joka tekee iltapalaksi talkkunavelliä sokerin kera koko pitkän kesän.

Isoisän, joka istuu tuvan laverilla, pyytää istumaan viereen ja antaa kääriä sätkän, mitään jännempää kahdeksanvuotias ei tiedä.

Näkinkengät ja hiekkalinnat, ahomansikat heinänkorressa ja rantavedessä ilakoivat pikkukalat.

Rantasaunan ja sen piipusta tupruavan savun kesäillassa.

Loputtoman kilpailun siskojen ja serkkujen kanssa siitä, kuka sukeltaa pisimmälle.

Löylyveden sihahduksen kiukaalla ja kuumuuden, joka tuntuu koko kehossa, vaikka alalauteella istunkin.

Kaikki mökkivieraat ja aikuisten jännät jutut, joita kuuntelen korvat höröllä ja yritän ymmärtää, utelias lapsi kun olen.

Maailman pelottavimman ukkosenilman, kun salamat halkovat taivasta satojen desibelien ryminällä ja kun lohdun tuo vain mummon tai papan kainalo.

Suurin pelko kai on, että unohtaisin.

Kaiken tämän.

Dokumentaatiota 70-luvulta ei ole, yhtä punakantista päiväkirjaani ja muutamaa valokuvaa lukuun ottamatta.

Mutta ei, niin ei käy. Vuosi vuoden jälkeen muistan aina vain paremmin.

Vuosi vuodelta myös ikävöin enemmän, lapsuuden kesiä ja teitä mummo ja pappa.

Jos vielä olisitte täällä, kiittäisin.

Enkä vain kiittäisi, rutistaisin ja halaisin, halaisin ja rutistaisin.
Enkä päästäisi irti.

Kirjoitus on pääkirjoitus Kodin Kuvalehden  numerosta 13/2015.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mummo oli työihmisiä, kova tekemään ja ahkeroimaan. Kasvanut sukupolvensa lailla siihen, että vähintään meteoriitti tippuu päähän, jos ei koko ajan touhua ja saa aikaan. Siltä se lapsena tuntui.
En koskaan nähnyt hänen lepäävän. Etenkään kesäisin. Riippukeinu ei ollut keksintö mummoa varten.
Ahkeruutta hän opetti myös muille. Kun kasvimaata piti kitkeä, ei sadesääkään käynyt verukkeesta.
Ei meitä ole tehty sokerista, muistutti mummo ja patisti meidät lapset vuorollamme töihin. Hus, hus!
Mummo tuli mieleeni kesälomani ensimmäisenä päivänä, kun makoilin terassin sohvalla katoksen suojissa, kuuntelin sateen ropinaa ja ihailin viereisen tontin korkeita mäntyjä. Kun annoin tuulen henkiä kasvoille ja iholle, kun mietin siinä makoillessani niitä näitä, kun vedin hetkeksi henkeä enkä tehnyt yhtään mitään muuta.
Aivan ilman huonoa omaatuntoa en terassisohvalla kuitenkaan makoillut.
Mieli vaati ihmeesti perusteluja.
Olin kyllä jo pessyt terassin ja petsannut sen. Olin haravoinut ja kitkenyt. Olin pessyt kesäkalusteet ja istuttanut kesäkukat. Olin touhunnut ja puuhastellut koko pitkän kevään. Saahan sitä nyt hetken istua ja nauttia oman terassin rauhasta. Saahan?
Mutta kysyinkö lupaa mummolta vai itseltäni? En tiedä.
Kun seuraavanakin lomapäivänä satoi, aloin olla jo kärsimätön. Jotain piti jo päästä tekemään. Aloittaisinko keittiön kaappien siivouksesta vai vaatehuoneen raivauksesta, kun sitä­ kasvimaatakaan ei ole?
Päätin aloittaa vaatehuoneesta.
Kyllä olisi mummo minusta nyt ylpeä.

Teksti on Kodin Kuvalehden numeron 14/2015 pääkirjoitus.

Kommentit (2)

Satu tuomivirta-koivisto
1/2 | 

Ihana kirjoitus. Tunnistan itseni tuosta niin täydellisesti ja oman edesmenneen mummoni. Tuli lämpimät muistot mieleen.

Suljen silmäni ja kokeilen, vieläkö palautan kaiken mieleeni.
Peilityynen järven, joka kimaltelee ilta-auringossa, kun saavumme mökkirantaan.
Aamukasteisen nurmen, joka tuntuu pienissä paljaissa jalkapohjissani, kun kipitän pesulle rantaan.
Mökkitien pehmeän sannan ja rauduskoivusta tehdyn vihdan taivaallisen tuoksun.
Isoäidin, joka tekee iltapalaksi talkkunavelliä sokerin kera koko pitkän kesän.
Isoisän, joka istuu tuvan laverilla, pyytää istumaan viereen ja antaa kääriä sätkän, mitään jännempää kahdeksanvuotias ei tiedä.
Näkinkengät ja hiekkalinnat, ahomansikat heinänkorressa ja rantavedessä ilakoivat pikkukalat.
Rantasaunan ja sen piipusta tupruavan savun kesäillassa. Loputtoman kilpailun siskojen ja serkkujen kanssa siitä, kuka sukeltaa pisimmälle.
Löylyveden sihahduksen kiukaalla ja kuumuuden, joka tuntuu koko kehossa, vaikka alalauteella istunkin. 
Kaikki mökkivieraat ja aikuisten jännät jutut, joita kuuntelen korvat höröllä ja yritän ymmärtää, utelias lapsi kun olen.
Maailman pelottavimman ukkosenilman, kun salamat halkovat taivasta satojen desibelien ryminällä ja kun lohdun tuo vain mummon tai papan kainalo.
Suurin pelko kai on, että unohtaisin. 
Kaiken tämän. Dokumentaatiota 1970-luvulta ei ole, yhtä punakantista päiväkirjaa ja muutamaa valokuvaa lukuun ottamatta.
Mutta ei, niin ei käy. Vuosi vuoden jälkeen muistan aina vain paremmin.
Vuosi vuodelta myös ikävöin enemmän, lapsuuden kesiä ja teitä, mummo ja pappa. Jos vielä olisitte täällä, kiittäisin. 
Enkä vain kiittäisi, rutistaisin ja halaisin, halaisin ja rutistaisin. 
Enkä päästäisi irti.

Ihanaa kesää ja ihania muistoja!

Artikkeli on Kodin Kuvalehden numeron 13/2014 pääkirjoitus.

Kommentit (0)

En ole matkustanut junalla Siperian läpi.

En ole käynyt Kuubassa enkä tanssinut salsaa.

En ole uinut Jäämeressä.

Enkä ole koskaan käynyt pesijän käsittelyssä yleisessä saunassa.

Luin netistä taas kerran yhden listan. Siihen oli noiden luettelemieni lisäksi kirjattu 95 muuta asiaa, jotka kannattaisi tehdä, nähdä ja kokea ennen kuin täyttää 75 vuotta. Teki heti mieli pistää töpinäksi, kääriä hihat ja ryhtyä suorittamaan.

Taidamme rakastaa listoja. Keski-ikäisen ne pitävät elämässä ja unelmissa kiinni. Listat muistuttavat siitä, että elämä on oikeasti täynnä valtavan kiinnostavia ja iloa tuottavia asioita. Jotta ne kaikki ehtii kokea yhden elämän aikana, on paras laatia lista ja ryhtyä ajoissa hommiin. Ahnehtimaan elämää, siis.

Olen nyt 49-vuotias. Jos hyvin käy, ehdin vielä vaikka mitä. Ehkä harjoittelen ensimmäiseksi ne salsan askeleet. Vai aloittaisinko sittenkin siitä, että halaisin tuntematonta ihmistä, jota ihailen? Listalta poimittu idea tämäkin.

Juuri kun ehdin ajatella, että listahulluus liittyy keski-ikään ja siihen vääjäämättömään hetkeen, kun tajuaa, että takana on jo enemmän vuosia kuin edessä, tyttäreltä tulee kysymys.

”Äiti, millainen on sun summer bucket list?”

Siis mikä?

Minäpä kerron, opin tyttäreltä:
Se on lista kaikista mahtavista asioista, joita voi kesällä tehdä. Ne kannattaa laatia listaksi, jotta ne myös tekee. Voi vaikka valvoa kokonaisen yön ja katsoa viisi elokuvaa putkeen. Voi nukkua teltassa parhaan ystävän kanssa, piirtää väriliiduilla asvalttiin
ja juosta uimapuvussa pihanurmen sadettajan yli.

Mitähän sitä yksi keski-ikäinen nainen keksisi? Ehkä vielä repäisen. Mutta ensin teen sen listan.

Artikkeli on Kodin Kuvalehden numeron 7/2015 pääkirjoitus. 

Kommentit (2)

Ria Hafren
1/2 | 

Voi, Minna! Olet Aivan Ihana!

Minäkin olen aina ollut Lista-ihminen. To Do-listani työpöydällä/nyt kotini apupöydällä auttavat muistamaan ja myös tekemään sille listaamani asiat.

Silloin tällöin (kun elämässäni on ollut vaikeeaa, olen tehnyt myös Huoli-listan päiväkirjaani, Joka ikinen kerta on ollut niin, että olen huomannut 1-3 kuukautta myöhemmin, että asia on Järjestynyt!

Minulla onkin ollut vuosikausia 2 mottoa:

+ Kaikki järjestyy.

+ Kaikki mitä tarvitsen, tulee minulle oikealla hetkellä ja oikeassa paikassa.

Välillä huolehdin pirusti, mutta joka kerta mottoni toteutuvat :0)!

Halauksin.  Ria

Minna - Kodin Kuvalehti
Liittynyt13.5.2015
2/2 | 

Hei Ria ja kaunis kiitos kommentistasi. Olit muuten aivan eka kommentoimassa blogiani, joka avautui eilen niin kuin uusi KK:n saitti. Erityiskiitos siitäkin. Aivan valtavan lohduttavat motot sinulla, niitä kohti on hyvä pyrkiä. Kovasti huolehtijan vikaa on myös minussa, joten voisinpa kokeilla tuota Huoli-listaa. Ihanaa juhannusta sinulle ja kaikkea hyvää kesään! Halauksin, Minna

Seuraa 

Minna on KK:n päätoimittaja, joka pääkirjoituksissaan pohtii arjen isoja ja pieniä kysymyksiä, aikuisia ja lapsia, mennyttä ja tulevaa.

Bloggaajaan saat yhteyden tästä. Seuraa blogia täältä.