Kirjoitukset avainsanalla Äitiys

Odota yhdeksän pitkää kuukautta. Odota malttamattomasti.

Herää öisin. Tunne potkut ja kuule sydänäänet. Mieti, onko sillä isänsä silmät ja äitinsä nenä.

Kuule parkaisu, ota rinnalle, silitä pehmeää poskea. Tunne, miten niin pieni nyrkki voi puristaa sormeasi niin kovaa.

Kanna sylissä ja selässä ja lantiolla, lohduta ja peittele päiväunille. Iloitse, kun hän kääntyy selältä vatsalleen ja hihku, kun hän lähtee kävelemään. Pakahdu onnesta, kun saat leikkiä piilosta ja narrata, ettet näe häntä, vaikka pienet varpaat pilkistävät verhon takaa.

Kuulustele kokeisiin, taputa olalle, lähetä iso rinkka selässä partioleirille. Anna vuosien kulua ja pese pyykkiä, pese pyykkiä aina vaan.

Ole sinnikäs. Kysy illasta toiseen, onko hampaat pesty ja läksyt tehty ja huuda aina välillä, että nyt kone kiinni. Riitele ja sovi, ole huolesta hermona. Huokaise, kun ulko-ovi yöllä käy. Nukahda sitten.

Herää yhtenä päivänä siihen, että eteisessä lojuu koon 46 kengät. Tajua, että hän on jo päätä pidempi ja tietää, mitä ovat polynomifunktio, logaritmi ja tangentti.

Seiso yhtenä helmikuun iltana koulun täpötäydessä juhlasalissa ja havahdu siihen, kun lapsesi frakissa ja lakerikengissä kävelee kohti, kumartaa ja sanoo:

Saanko luvan, äiti?

Pyörähdä lattialla ja ole onnellinen.

Rakasta, rakasta ja rakasta, aina vaan enemmän.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (20)

Vierailija
1/20 | 

Sydän sykkyrällä minäkin katselin poikaani shaketissaan, vievän daamiaan taidolla, jota voin vain ihastella. Syvään hän kumarsi edessäni ja pyysi tanssiin minutkin.
Pakahtua onnesta ja vuodattaa myöhemmin kyyneleitä kuvia katsellen. Rakastan <3

Neljän tytön äiti
3/20 | 

Tyttären kanssa se menee hyvin samalla tapaa..vain frakki ja tanssiinkutsu puuttuu.. ;)

Vierailija
4/20 | 

Olipa hyvin kirjoitettu! Olen vasta vaiheessa kuulustele kokeisiin, pese pyykkiä, riitele ja sovi, mutta liikutti myös minua :)

Hely

Minna,kirjoititpa todella kauniisti!Mikä kyky Sinulla onkaan pukea sanoiksi tapahtumat ja tunteet.Itkuhan siinä minullakin tuli.

meve
5/20 | 

Niin totta. Itku tuli. Kohta on rakkaan poikani YO-juhla ♡ Kiitos Minna osuvista ja koskettavista kirjoituksista.yksi

Vierailija
7/20 | 

Kiitos Minna tästä todella koskettavasta tarinasta! Miten osaatkin pukea äitien tunteet sanoiksi noin kauniisti ja todesti!
-Susanna

Tuikku- mummi
8/20 | 

Minna Ihanan koskettavasti kirjoitettu! Kyllä aika rientää, muistan hyvin sen pienen kiharaisen pellavapään ?

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Saamme lukea luokkansa priimuksista ja kuuden ällän ylioppilaista, jotka menevät heittämällä sisään yliopistoihin tuhansien hakijoiden joukosta. Ymmärtäähän sen. Kyllä vanhemman pitää saada olla ylpeä lapsistaan.

Mutta missä ovat toukokuun viimeisenä viikonloppuna kaikki muut äidit, jään miettimään?

Missä on äiti, jonka tyttö viiltelee? Missä on äiti, jonka viisivuotias ei sano sanaakaan? Missä on äiti, jonka lapsi on yrittänyt itsemurhaa ja joka elää jäytävän pelon kanssa joka ikinen­ päivä?

Eivät he ole ainakaan Facebookissa.

Kuplista on puhuttu vaalien jälkeen. Vanhemmuudessa on omansa. Siinä kuplassa on helposti vain täydellisiä lapsia ja täydellisiä vanhempia. Sosiaalisessa mediassa me ruokimme tuota kuplaa. Sitten ihmetellään, miksi vanhemmat eivät osaa pyytää apua vaikeuksia kohdatessaan. Täydellisten äitien puoleenko siinä kääntyisi, kun on heikoimmillaan?

Täydellisyyskuplassa kaikki voivat huonosti. Vanhemmat, jotka altistuvat ajattelemaan, että lapsi voisi aina olla jotain enemmän, matikkanero tai lapsirotissööri, kuuden ällän ylioppilas tai tuleva NHL-tähti. Helppoa ei ole varmasti lapsillakaan, kun selän takana hönkii suorittajavanhempi, jolle ei tahdo mikään riittää. Ei ainakaan se seiskan lapsi.

Olisiko jo aika puhkaista täydellisyyden kupla? Mutta miten se tehdään? Helpommin sanottu kuin tehty.

Huomasin sen taas, kun lukiolaiseni sai koeviikon päätökseen. Ei riittänyt, että olisin saanut tietää, minkä numeron lapseni sai. Samaan hengenvetoon piti kysyä, paljonko kaverit saivat.

Aina sä vertaat, tuhahti lapsi.

Ehkä on aloitettava peiliin katsomalla? Ja ensimmäiseksi lopetettava vertailu, nyt ja heti!

 

Kommentit (8)

Silti akateemisen koulutuksen ...
1/8 | 

Ihan hyvä tiedostaa, jos noin ajattelee, mutta omalta osaltani voin paljastaa, että kaikki kuuden laudaturin ylioppilaiden vanhemmat eivät ole ylpeitä lapsestaan. Minun vanhempani lyttäsi saavutukseni täydellisesti ja korosti, että sillä ei ole hänelle mitään merkitystä. Ei sekään kivaa ollut.

kerran särkynyt
2/8 | 

Kiitos, täyttä asiaa! Minulla on ilo olla älykkään, mutta kououkiusaamisesta toipuvan "seiskan oppilan" äiti. Meillä kävi tuuri, koska perhe teki monin tavoin henkisen konkurssin ja oli pakko ymmärtää pyytää apua. On ollut suuri ahaa-elämys nähdä, miten lapsi voi nousta masennuksesta ja herätä murrosiän kynnyksellä vastuulliseksi koululaiseksi. Aikuiselta vaatii ymmärrystä sekin, että seiskan tasolle nouseminen on erävoitto. Jospa vain kuitenkin elämä kantaa ja lapsi löytää paikkansa maailmasta. Numeroilla ei ole oikeasti merkitystä, vaan suunnan löytämisellä.

Vierailija

Ihanasti kirjoitit! Olen myös onnellinen ja ylpeä lapseni seiskoista, sillä ne ovat ssaavutuksia hänelle. Elämässä voi olla monia vivahteita :)

sirita

Itse olin 7-saava koululainen.Koulu ei oikeen kiinnostanut.Nyt olen jo eläkkeellä.Elämässä on hienoja hetkijä.Ammattikoulut kiinnosti.Myymälässä toimin päällikkönä,aluksi iltavastaaja.taas uudet koulut,Sairaalassa hoitajana.Sen lisäksi sain ihanan perheen,lapsia 4.Ei koulutodistus elämää määrittänyt.

Geldaf
3/8 | 

Kyllä minun ystäväni juhlistavat Facebookissa myös läheistensä pieniä onnistumisia! :) Eivät vain täydellisyyttä.
Mutta lapsia on myös suojeltava verkossa! Itse annan heidän luoda itse some-näkyvyytensä, enkä kommentoi julkisesti juurikaan heidän asioitaan. Varsinkaan seiskoja tai kiusaamisia. 

Mummu
4/8 | 

Mielestäni myös kouluilla on vastuunsa. Mikä on eriarvoistavampi paikka kuin koulu? Tarkoitan meidän peruskoulua. Mistä asioista opettajat ovat ylpeitä? Ja ainoastaan mistä? Aivan samalla tavalla kuin perheetkin, menestyjistä! Kilpailuyhteiskunta toimii näin. Tulevaisuus tuottaa entistä enemmän putoajia, tämä vene ei helpolla käänny. Olen surullinen.

Tigerlily
5/8 | 

Itse en ole ollut koskaan akateemisesti menestynyt koulussa ja ihan vaan keskiverto 7 muksu. Mutta jo pienestä kiinnostuin piirtämisestä ja käsitöistä ja kaikesta, mitä käsillä voi aikaan saada ja sillä tiellä edelleen, eikä ole silti ollut huono elämä ja olen sanut toteuttaa itseäni, koska vanhemmat eivät koskaan vaatineet minulta mitään muuta, kuin mistä olin itse kiinnostunut. Ja koska olen vapaasti saanut edetä omissa taidoissani, niin nykyään piirrään, maalaan, valokuvaan, käsin tekstailen, kuvitan, sommittelen, ompelen, virkkaan, kudon, soitan kitaraa, laulan, teen keramiikkaa jne. Elikkä elämä on ollut monipuolista ja rikasta, kun minuakaan ei ole yritetty pistää yhteen ja samaan akateemiseen muottiin. Tämä kilpailu siitä, että kuka on paras missäkin, pitääs jo loppua ja arvostaa kaikkia aellaisena kuin ovat ja ymmärtää vielä sekin, että ei ole vain sitä yhtä taitoa välttämättä. Monesti kun halutaan lokeroida ihmiset tekemään vaan yhtä asiaa hyvin, ei saa olla moni taituri vaikka se voisikin helpottaa jopa työn saannissa. Miksi haluamme vain rajoittaa aina yhteen asiaan sen sijasta, että kannustaisinme toisen luontaisia taipumuksia tai kykyjä. Minuakaan ei oikeen tähän maailmaan hyväksytä, kun kiinnostaa tehä monenlaista, mutta se on minun tieni. ?

Minna - Kodin Kuvalehti
Liittynyt13.5.2015
6/8 | 

Kiitos kaikille kommenteista. Kun olin lapsi, sain kasvaa rauhassa. Vanhemmilla ei ollut kummoisia odotuksia arvosanojen tai koulumenestyksen suhteen. Heille riitti että kasvan aikuiseksi, löydän paikkani elämässäni ja elätän itseni. Kirjoitus syntyi siitä oivalluksesta, että me nykyvanhemmat suhtaudumme lapsiimme eri lailla ja lapsen menestymisestä on tullut monelle onnellisuuden mittari. Tässä ajassa on vahvana myös vertailu. Ehkä juuri näiden asioiden suhteen on hyvä katsoa vanhempana peiliin ja muistuttaa mikä elämässä oikeasti tärkeää.

Seuraa 

Minna on KK:n päätoimittaja, joka pääkirjoituksissaan pohtii arjen isoja ja pieniä kysymyksiä, aikuisia ja lapsia, mennyttä ja tulevaa.

Bloggaajaan saat yhteyden tästä. Seuraa blogia täältä.