Retken, vastasin saman tien, kun minulta kysyttiin, mitä haluaisin syntymäpäivälahjaksi. Retket ovat parhaita lahjoja.

Tällä kertaa toiveeni johdatti minut irakilaiseen ravintolaan keskelle Loviisan peltoja. Kyseessä oli melkoisen uniikki lahja, sillä kovin moni ei ehtinyt ravintolaa sen ravintolapäivän mittaisen historian aikana löytää.

Jos eivät viipyneet ravintoloitsijat pitkään maaseutuidyllissä, niin lyhyeksi jäi minunkin vierailuni. Maistettuani ruokaa en nimittäin ollut enää Loviisassa, jos en Irakissakaan. Rusinoiden ja riisin yhdistelmä annoksessa vei minut aikamatkalle muistoihini, joiden seassa perille on tässä iässä jo pitkä matka.

Elämä vilisi silmissäni rusinoina.

Jostain äidin polven korkeudelta muistan ihmetelleeni, näinkö oikein, napsiko äiti tosiaan rusinoita pullataikinasta, meidän kiltti äiti (!). Seuraavaksi näin äidin ihan liian kiltin tytön hymyilevän ujosti päiväkodin paperinen joulupussi toisessa ja sieltä löytynyt ihana pieni rusinarasia toisessa kädessään. Lähes kolme vuosikymmentä tuoreemmassa muistikuvassa en enää ujostele vaan hymyilen leveästi keskellä S-marketia löydettyäni sieltä samoja ihania pieniä rusinarasioita omille lapsilleni. Järjetön kilohinta, mutta ihan sama. Vuosikertarasioita sentään.

Pyörähdin rusinamuistoissani myös ulkomailla. Rusinoita Alpeilla, rusinoita Puolassa, rusinoita Italiassa ja rusinoita Californiassa tai ainakin Alepan Californian sämpylöissä.

Tein matkaa rusinasta rusinaan kolmatta päivää, kunnes vihdoin maistoin sen suussani. Irakilaisten miesten valmistama ateria oli muistuttanut minua mummoni leipomasta makeasta riisirusinapiirakasta.

Makumysteeri oli ratkaistu, mutta vielä suurempi mysteeri oli yhteys mummon ja irakilaisten välillä. Voisin vannoa, ettei mummoni elämänsä aikana tavannut yhtään irakilaista eikä yksikään irakilainen mummoa. Muistan sentään hyvin vielä itsekin, kun kotipaikkakunnallemme saapui ensimmäinen ulkomaan vahvistus, amerikkalainen koripalloilija, enkä oikein usko, että hänkään on puuttuva linkki Irakin ja mummon välillä.

Kyllä sen täytyy olla niin, että totuus löytyy rusinasta. Rusinan ansiosta mummolle, tapaamilleni irakilaisille ja ihan jokaiselle meistä löytyy hengenheimolaisia jokaisesta maailman kolkasta. Joka puolella maapalloa kun on meitä, jotka pidämme rusinoista, ja käsittämätöntä kyllä myös heitä, jotka eivät pidä.

Kommentit (0)

Seuraa 

Sanovat Prinsessa Rohkeaksi. :D Tiaran kadotin jo kauan sitten ja lasikenkien tilallekin hankin juuri nastakengät. Niillä vasta pääseekin seikkailusta seikkailuun. Ja sitähän tämä on, seikkailua, keski-ikäisen kahden pojan yhteishuoltajan arki. Joka päivä jotain uutta.