Äiti, ihan oikeesti, ei kukaan enää oo facessa... kommentoivat lapseni myötähäpeän lannistama sointu äänessään. Olen silti, ja niin on aika moni muukin. Facebook-kavereihini kuuluvat läheisimmät ystäväni, entisiä ja nykyisiä työkavereita, parhaat asiakkaani, pari exää, muinaisia koulukavereita, uudelta asuinalueelta löytynyt koirapuistokaveri, alakerran naapuri, äiti ja isä.

Facebook-kavereistani tapaan säännöllisesti noin kymmentä ja montaa heistäkin aivan liian harvoin. Rajallisesti sosiaalisena ihmisenä en todennäköisesti tietäisi muun joukon kuulumisista ilman facebookia yhtään mitään. Pärjäisin toki ilman tietoa entisen työkaverin häistä, ilman alakerran naapurin aurinkoisia lomakuvia, ilman opiskelukavereiden urauutisia. Olen elänyt jo aikana ennen facebookia ja ollut mukana todistamassa, että hengittäminen on mahdollista ilman facea ja jopa wifin ulkopuolella.

Tiedän, että painoteollisuudella menee heikosti, mutta siitäkin huolimatta olen irtisanonut lehtitilaukseni ja etsinyt vaihtoehtoisia tapoja tukea suomalaista työtä. Päiväni alkavat paljon paremmin facebookia kuin sanomalehteä selailemalla. Valitsen hyvät uutiset huonojen sijaan. Hyvistä uutisista tulee hyvä olo. Kun saan lukea entisen työkaverin päihittäneen syövän ja odottavan nyt lasta, kohotan aamukahvimaljani niin korkealle kuin yletän. Liikutun syvästi, kun näen, millä sinnikkyydellä pieni koira hoitaa sairaasta perheenjäsentä päivästä toiseen. Seuratessani rohkean siskopuoleni rekkareissuja valokuvina ympäri Euroopan suunnittelen liftaavani kyytiin heti seuraavalla lomalla.

On mielenkiintoista, että facebookia kritisoidaan juuri siitä, että useimmat jakavat siellä ensisisjaisesti positiivisia asioita. Joidenkin mielestä facebookin valheellisen (valikoidun) totuuden seuraaminen voi olla hyvinkin haitallista. En lähde haastamaan tutkijoita tässäkään asiassa. Omakohtainen yhden hengen tutkimusryhmäni täysin subjektiivinen kokemus vahvistaa kuitenkin kauan ennen facebookia tehtyä havaintoa, joka mukaan jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. Tai meneekö se facebook-aikana niin, että esim. 246 kaverille jaettu ilo, onkin jopa 246-kertainen ilo.

Eikö itse asiassa facebookissa juuri parasta ole se, että se ohjaa käyttäjiään etsimään positiivisia asioita elämästään. Saahan facebookissa surujakin jakaa, mutta jos facebook-kulttuuri ohjaa meitä murheidenkin keskellä etsimään elämästämme jotain mukavaa facebookissa jaettavaksi, eikö facebook ole parasta mahdollista terapiaa jokaiselle meistä. Facebook toimii kuin suositellut kiitollisuuspäiväkirjat. Facebook ohjaa meitä etsimään elämästämme hyvää kaikkina päivinä, kaikissa elämäntilanteissa.

Tähän aikaan vuodesta moni tekee facebookin tarjoamia yhteenvetoja kuluneesta vuodesta. Niin tein minäkin. Päivä ei ollut paras eikä vuosikaan ole sitä ollut, mutta facebookin vuositiivistelmä palautti asiat taas oikeisiin mittasuhteisiinsa. Koko vuoden ajan elämääni on todistetusti mahtunut ihania asioita. Elämässäni on ollut iloa ja olen päässyt osalliseksi myös kavereideni ilonaiheista.

Jos et vielä ole facebookissa, etkä täydellisen onnellinen, liity heti. :D Muiden onnesta lukeminen tekee hyvää ja omakin onni kirkastuu, kun on facebook-päivityksen aika. Tykkään!

P.S. Facebook ei ole osallisena tässä blogikirjoituksessa ja on monia muitakin tapoja kuin facebook jakaa iloa ja päästä siitä jaolle. :D

Kommentit (0)

Seuraa 

Sanovat Prinsessa Rohkeaksi. :D Tiaran kadotin jo kauan sitten ja lasikenkien tilallekin hankin juuri nastakengät. Niillä vasta pääseekin seikkailusta seikkailuun. Ja sitähän tämä on, seikkailua, keski-ikäisen kahden pojan yhteishuoltajan arki. Joka päivä jotain uutta.