Mistäkö johtuu, että arvelen ja ennustelen 1980 -luvun paluuta sisustukseen? Tämä liittyy huomioihini Habitare -viikon(kin) perusteella, joskaan ei suoranaisesti messuista johtuen. Tapani mukaan johdattelen asiaan omien tunnelmieni kautta.

Oltiin tuolla viikolla sisareni kanssa kaupungilla ja käytiin Artekin (Vitra) myymälässä. Se on paikka, jossa niin mielellään käyn, jos on Helsingissä käydessä sellaista ylimääräistä aikaa vain liikkua kaupungissa ja fiilistellä. Nyt oli tarkoitus ihan tosimielelläkin tutkia sisustukseen liittyviä asiioita. Artekista puheen ollen, on todella mahtavaa, että meillä suomalaisilla on ikonimme designin ja suunnittelun alalla ja heidän tapauksessa toki täydentyen kansainvälisillä muilla tuotteillakin. Ja aivan parasta on se, että voi vain kävellä liikkeeseen sisälle, katsoa, ihastella ja imeä itseensä ajankohtaisia ilmiöitä. 

Tämänkertaisen käynnin yhteydessä havaintoni 1980 -luvun paluusta vahvistui todella voimakkaasti. Kun näin sinisiä tuotteita ja kalusteita, tunnistin välittömästi todella vahvan tuulahduksen nimenomaan tuon vuosikymmenen sinisen värikirjosta. Siihen liittyy sellaista lempeää vaaleaa sinista sekä sitten voimakkaampaa ja selkeämpää sinistä aina koboltinsiniseen. Nuo värit, ne vahvistivat tuntemukseni. Keskeisin signaali minulle 1980 -luvun paluusta oli väri; SININEN!

Sinisen lisäksi yläkerran näkyvillä ollut asetelma sohvanurkkauksesta toimi myös signaalina, ainakin minulle toi eläviä muistoja 1980 -luvun lopusta. 

Istahdettiin sitten kierroksen päätteeksi alakertaan ihailemaan joitain kalusteita ja juteltiin erään myyjänkin kanssa ajankohtaisesta trendistä. Hän sanoi, että 1980 -luku on tulossa vahvasti takaisin. Oli oikeastaan mukava kokemus, kun oli juuri tuon saman ääneen sisarelle sanonut.

Habitare -viikkoon liittyen oli alakerrassa Changing rooms -installaatio. Installaation keskeisenä elementtinä oli TAF Studion / Juslin-Maunulan suunnittelema Atelier -tuoli useammassa värissä, mukaan lukien siniset aallon muotoiset seinämät.  Meidän käydessämme tuolit oli astettu konserttisalin muotoon illan konserttia varten. Olisipa ollut ihana istua ilta konsertissa yhdellä sinisistä tuoleista tietysti.

Täällä kotosalla selailin eräänä iltana uusinta Bo Bedre -lehteä ja kuinka ollakaan samanlaista siniseen viittavaa väritystä oli nähtävillä. Jotenkin sellainen aika hienostunut vaalea sininen olisi kyllä ihan tätä päivää kaiken vahvan ja pitkän harmaan kauden jälkeen. Sininenhän on aivan loistava ja niin moniulotteinen väri ja kaunis valkoisen, beigen, harmaan ja mustan rinnalla.

Taisitte huomatakin, että olen todella ilahtunut sinisen paluusta. Se on minun mielestä hieno väri ja ollut pitkään melko aliarvostettu. Tosin Skandinaviassa kesän tullen kaivetaan esille sinivalkoiset astiat ja sinivalkoisuus sopii todella hyvin kesäkauteen. Mutta siirtää jokin itselle uusi väri pysyvämpään käyttöön vaatii ilman muuta pohdintaa ja omien mieltymysten punnitsemista. 

Tulkoot vain 1980 -luvun muotokielet, materiaalit ja värit takaisin. Niistä voi kukin mieltymystensä mukaan valita sopivia täydennyksiä koteihinsa. Annetaan uusi mahdollisuus pehmeämmille muodoille, teräkselle ja mikä ettei siniselle. 

Mitä mieltä te muut olette noin yleensä aiemman vuosikymmen paluusta sisustukseen? Ja mikä mahtaa olla sinulle tärkeä ja merkityksellinen vuosikymmen kotisi, lapsuudenkotisi, isovanhempiesi kodin tai muiden kokemusten pohjalta. Vai onko vuosikymmenillä sittenkään niin suurta roolia sisustuksen trendeihin ja kehittymiseen?

Sisustuksellisin miettein kohti lokakuuta. Ihana syyskausi sen kun jatkuu ja lokakuu käynnistyy! Nautitaan kukin tahoillamme!

 

This time it's a topic about the return of 1980's to interior decor. I visited Artek (Vitra) shop in Helsinki some weeks ago. I was so found of some signals which indicated that decade very significantly. What do you think about the trends of some decade in interior design? With these thoughts have a lovely star to October! 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kyllä vain! Elämään mahtuu niin monenlaista, josta on tai olisi kiva kirjoittaa. Koti ja perhe ovat minulla keskiössä. Sisustaminen on ikiaikainen harrastus ja virkauran jälkeen olen myös opiskellut sisustussuunnittelua. Unelmointi, tulevaisuusorientaatio sekä ilo pienistä hetkistä luonnossa tai matkoilla tai ihan vain tuossa kotisohvalla, ne tuottavat mielihyvää ja hyvinvointia. Olen oululainen, mutta vietän aikaa myös vapaa-ajan paikassamme Koillismaalla. Kaipaan hetkiä omassa sielunmaisemassani, joka minulla on synnyisseudullani Etelä-Pohjanmaalla. Jos en eläisi Suomessa, minun maani olisi Ranska. Olen ollut bloggaajana vuodesta 2016. Aiemmat kirjoitukseni löytyvät osoitteista https://mrs60something.blogspot.fi ja https://www.etlehti.fi/blogit/mrs60something Voit seurata minua facebookissa ja instagramissa @mrs60something tai #mrs60something Tervetuloa seuraajakseni!  

Hae blogista