Kolme viimeisintä vuotta on mennyt ihan kiitämällä, siis aika siitä, kun aloitin bloggaamisen. Nyt on jälleen aika uudelle ja bloggamiseen liittyvä muutos on nyt tapahtumassa, kun julkaisen tämän siirtymäkirjoituksen uuteen blogiyhteisöön Kodin Kuvalehdessä. 

Muutos sisältää mahdollisuuden johonkin uuteen - aina. Oletko muuten sinä koskaan kokenut sellaista tunnetta, että mikä vain on mahdollista ja että olet juuri sillä hetkellä täysin vapaa? Uskon, että olet.

Omalta osalta muistan elävästi vieläkin sen, kun ehkä ensimmäisen kerran todella vahvasti koin juuri tuollaisen hetken. Oli aurinkoinen, kesäinen päivä heti ylioppilasjuhlien jälkeen, olisiko ollut maanantaiaamu. Kävelin siellä eteläpohjalaisen kotikylän raitilla (muistan täsmälleen sen paikankin) ja tajusin, että MAAILMA ON AVOIN JA TÄYNNÄ MAHDOLLISUUKSIA! Se oli se hetki. Voi miten hyvältä se tuntui!!! Ja siihen hetkeen olen jokusenkin kerran palannut, kun on ollut hankala paikka.

Arvaat varmaan, että vuosikymmenet sitten nuori ylioppilastyttö ei todellakaan tiennyt ns oikeasta elämästä mitään. Niin vain heti ensimmäisessä kesätyössä samana kesänä vanhainkodissa pääsi kokemaan monenlaista, joka palautui mieliin aikanaan työuralla useammankin kerran. Mutta se ei ole kiinnostavaa sinulle mitä tulin tehneeksi, ainakin oletan niin. Tärkeä oppi tuosta ajasta oli se, että elämä tuo eteen aina uusia mahdollisuuksia. 

Yksi näistä minulle uusista asioista kolme vuotta sitten oli tämä bloggaaminen. On ollut innostavaa ja kiinnostavaa avata ajatuksiaan pääsääntöisesti viikottain lukijoille. Samalla on todettava, että olen ehtinyt kokea huipputunteiden rinnalla kaikkia niitä turhautumisenkin hetkiä, joita blogeja kirjoittavat kohtaavat. Vaikka pienen hetken on joskus käynyt mielessä, että tämä oli tässä enkä keksi mitään kirjoitettavaa, niin vain olen jatkanut. Muuttaessani uuteen blogiyhteisöön päädyin edelleen jatkamaan blogissani samojen teemojen pohjalta kuin aiemmin. Painopisteenä on koti ja sisustus täydentyen silloin tällöin ruokajutuilla sekä kirjoittaen hieman pihasta ja puutarhastakin. 

Luonto on tärkeä voimavara ja hyvinvoinnin tuoja niin täällä kotona kaupungissa kuin maalla vapaa-ajan paikassamme (Ranchiksi sitä kotipiirissä kutsumme) kuvaan mielellään ympäröivää luontoa. Matkoilla ovat kiinnostuksen kohteeni samoja. Rakastan Ranskaa ja melkein yhtä paljon Tanskaa, kuten myös suomalaisia idyllisiä kyliä ja kaupunkeja, erityisesti rannikkoseuduilla. Ikuinen sielunmaisemani on lapsuuden ja nuoruuden kotiseudulla.

Mutta kyllä täällä kotosalla on kaunista, varsinkin helteisen kesäpäivän iltana Nallikarin hiekkarannalla tai eräänä kuluneen elokuun lopun iltana, kun koin suurta voimaantumisen tunnetta kävelylenkkireittini varrella ...

... tai sitten maalla, kun kohtaa poron keskellä sumua tai kuura peittää maan.

Irwinin sanoin

"Maailma on kaunis ja hyvä elää sille 

jolla on aikaa ja tilaa unelmille

Ja mielen vapaus, ja mielen vapaus..."

 

Nämä maisemat ja tapahtumat kulkevat kuvien myötä blogissani. Iloitsen siitä, jos uutena lukijana lähdet mukaan juttujeni pariin. Ja toivon todella lämpimästi, että aikaisemmat seuraajani jatkavat tällä foorumilla blogini seuraajina ja myös kommentoijana. Kuulen mielelläni minkälaisista asioista olet kiinnostunut, sillä bloggaajana kirjoitan ilman muuta myös lukijoiden toiveita kuunnellen.

Minä suuntaan ensi viikolla käymään Habitaressa. Uskon, että edessä on kaikin puolin mukava viikko, myös perheen parissa, ja ehkäpä joku juttukin tuolta reissulta syntyy tänne blogiin.  

Aurinko hellii meitä onneksi ajoittain edelleen syksyisten sadekuurojen lomassa, joten oikein kaunista syyskuun alkua sinulle!

Just wanted to come to say that I am one of Kodin Kuvallehti (it's a magazine with title Magazine of home) bloggers now. I wish all readers warmly welcome to follow my blog. Have a lovely start for September!

 

 

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kyllä vain! Elämään mahtuu niin monenlaista, josta on tai olisi kiva kirjoittaa. Koti ja perhe ovat minulla keskiössä. Sisustaminen on ikiaikainen harrastus ja virkauran jälkeen olen myös opiskellut sisustussuunnittelua. Unelmointi, tulevaisuusorientaatio sekä ilo pienistä hetkistä luonnossa tai matkoilla tai ihan vain tuossa kotisohvalla, ne tuottavat mielihyvää ja hyvinvointia. Olen oululainen, mutta vietän aikaa myös vapaa-ajan paikassamme Koillismaalla. Kaipaan hetkiä omassa sielunmaisemassani, joka minulla on synnyisseudullani Etelä-Pohjanmaalla. Jos en eläisi Suomessa, minun maani olisi Ranska. Olen ollut bloggaajana vuodesta 2016. Aiemmat kirjoitukseni löytyvät osoitteista https://mrs60something.blogspot.fi ja https://www.etlehti.fi/blogit/mrs60something Voit seurata minua facebookissa ja instagramissa @mrs60something tai #mrs60something Tervetuloa seuraajakseni!  

Hae blogista