Ihan lyhyesti halusin tulla kertomaan, että miten voikin olla kaunista ulkona nyt, kun ruska on puhjennut täyteen loistoonsa. Näin aloitin tämän kirjoituksen jo jokin aika sitten. Sivumennen sanoen bloggajalla on joskus sellainen tunne, että ääh - en kyllä julkaise juttuani ja jättää sen hautumaan. Tuntuu siltä, että ketäpä tämä kiinnostaisi... Nyt aloin kirjoittamaan samasta teemasta eli ulkoilusta ja ruskasta huomatakseni vain, että puolivalmis juttu odottaakin. Joten jatkan nyt julkaisematonta juttua vielä lisää. Käydään kahdessa lempipaikassani Oulussa tällä kertaa.

Oulun aivan ykköspaikka kävellä ihan omaan tahtiin, kiirehtimättä, hiljaisuudestakin nauttien, on ehdottomasti Ainolan puisto Hupisaarilla. Pari viikkoa sitten lähdin sinne kotoa vain ja lähes ainoastaan siitä syystä liikkeelle, että halusin nähdä miltä ruska näyttää siellä ja onnistuisinko saamaan jokusen kuvan. Ja oi, oi. Ei oikeasti tiennyt mitä kuvaisi ja miten päin, kun vain oli niin kaunista.

En ollut ainoa, joka oli tuolloin liikkeellä keskipäivän hetkestä huolimatta. Siis yleensä sitä jotenkin ajattelee, että ihmiset ovat töissä ja koulussa ja kotonkin arkipäivänä. Mutta todellakin oli hauskaa, kun oli kävelijöitä, pyöräilijöitä, eläkeläisryhmiä, äiti vaunuineen.

Nautin niin paljon ja mietinkin, miten aivan liian harvoin tulee lähdettyä liikkeelle - ylös, ulos ja lenkille - vai miten se menikään!

Otin kuvia sorsistakin aavistamatta mikä ihastuttava näky odottaisi minua seuraavalla viikolla Helsingissä. Pian näette.

Nyt kävin sitten jälleen kävelylenkillä ja tällä kertaa Oulujoen rannalla. Täytyy sanoa, että aina vain on onneksi ruskaa ja sehän ilahduttaa edelleen. Ja sorsia oli muuten todella paljon liikkeellä ja kuviinkin päätyi muutama.

Tässä on ollut pari viikkoa sellaista täyttä elämänmakuista menoa niin kotosalla kuin sitten jälleen Etelä-Suomen reissulla. Siellä muuten kävin kuvaamassa mandariinisorsaakin, kun olin hakemassa lapsenlapsia päiväkodista. Tässä näyte tuosta hurmaavan värikkäästä linnusta.

Viikonloppu on alkamassa ja luultavasti teen hieman sisustussuunnittelutyötäkin ja sitten käyn ulkoilemassa. Riippumatta säästä on kyllä ihan välttämätöntä käydä liikkumassa. Sopivasti vaatetta päälle vain. Tässä itseäni samalla motivoin :)

Toivottavasti olette ehtineet käydä ulkoilemassa. Pienikin "happihyppely" virkistää kummasti. Oikein mukavaa viikonloppua sinulle!

It's been such a lovely autumn and it's already October. Wish you all a lovely weekend!

 

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kyllä vain! Elämään mahtuu niin monenlaista, josta on tai olisi kiva kirjoittaa. Koti ja perhe ovat minulla keskiössä. Sisustaminen on ikiaikainen harrastus ja virkauran jälkeen olen myös opiskellut sisustussuunnittelua. Unelmointi, tulevaisuusorientaatio sekä ilo pienistä hetkistä luonnossa tai matkoilla tai ihan vain tuossa kotisohvalla, ne tuottavat mielihyvää ja hyvinvointia. Olen oululainen, mutta vietän aikaa myös vapaa-ajan paikassamme Koillismaalla. Kaipaan hetkiä omassa sielunmaisemassani, joka minulla on synnyisseudullani Etelä-Pohjanmaalla. Jos en eläisi Suomessa, minun maani olisi Ranska. Olen ollut bloggaajana vuodesta 2016. Aiemmat kirjoitukseni löytyvät osoitteista https://mrs60something.blogspot.fi ja https://www.etlehti.fi/blogit/mrs60something Voit seurata minua facebookissa ja instagramissa @mrs60something tai #mrs60something Tervetuloa seuraajakseni!  

Hae blogista