Ajattelin, että tämän kirjoituksen pitäisin kerrankin muutamassa viikon varrelta kootussa tavallisessa asiassa, joten muutamia haja-ajatuksia tältä pohjalta jaan tällä kertaa teille joidenkin luontokuvien myötä. Ouluunhan on satanut lunta ja nyt alkaa olla melkoisen silmiä hivelevän valkoista ihan tuossa kotipihallakin.

Aiemmissa kirjoituksissa olin jo vauhdilla etenemässä jouluisiin tunnelmiin ja hyvä niin. Oli niin kivaa jo mielessään kuvitella joulunaikaa. No, tähän ikään mennessä on jo ehtinyt senkin todeta, että liikaa ei pidä tulevaa suunnitella. Sillä lailla sopivasti on hyvä haaveilla, että semmoiset raamit on ihmisellä hyvä olla tulevasta, vaikkapa joulusta. En nyt mene sen enempää kryptiseksi, kunhan totean, että tämäkin viikko osoitti, että sillä lailla sopivasti kaavailla tulevaa, on hyvä. 

Elämään kuului tälläkin viikolla suuria iloja, kuten lastenlasten parissa olemista ja ihan pienimmän sylissäkin pitämistä. Siitä tulee niin hyvä olo nähdä, miten ihmislapsi elämänsä aloittaa ja saa kaiken avun ja tuen ja hoivan elämän käynnistymiseen. Sen tiedän jo työuran varrelta ja tiedostan, että kaikilla ei sittenkään ole asiat niin hyvin kuin suurimmalla osalla suomalaisista. Tämän useat suomalaiset huomioivatkin erityisesti joulukuussa, kun eri hyväntekeväisyysjärjestöt ja -toimijat jakavat kauttaan apuaan tarvitseville. Oman pienen osuuteni teen vuoden mittaan toimimalla kuukausilahjoittajana kahdelle maailmanlaajuiselle järjestölle; Unicef ja SPR.

Viikkoon kuului muutakin. Vanhuus ja jo valmiiksi heikentyneen kuntoisen vanhuksen yllättävä sairastuminen pysäyttää aina. Se tuo perspektiiviä sille, miten tulevaisuutta ei ihan valmiiksi kannata suunnitella. Tämän kokemuksen äärellä on tällä viikolla myös oltu.

Viikon lopulla kävin itseäni aiheeltaan erittäin paljon kiinnostaneessa väitöstilaisuudessa (Oulun kaupungin hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto) koskien niitä ihmisiä, jotka tarvitsevat paljon sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja. Vastaväittäjä kysyikin sitä "paljonko on paljon". Mitäkö itse ajattelen tuosta kysymyksestä? Inhimillisesti ajateltuna jokaisen asiakkaan jokainen käynti terveys- ja/tai sosiaalipalveluissa on sinänsä tarpeellinen ja oikein. Vastauksen ydin ammattilaisnäkökulmasta onkin sitten siinä; minkälaisia palveluja ja miten niitä kohdennetaan näille runsaasti palveluja tarvitseviin ihmisiin, jotta he tulisivat pysyvämmin autetuiksi. Siis palveluntarpeiden päättymättömän kierteen katkaisemisesta lienee kysymys.

Tällaisia ajatuksia pyörii nyt mielessäni kuluneen viikon varrelta. Harrastuksiin; erään naisjärjestön kokous, valokuvaus ja kuntosali käytin myös aikaa. Ja hämmästellen seurasin lähinnä ihan sivusta tuota Black Week hulluttelua, joka on valtaantunut Suomeenkin. 

Oliko tämä nyt sitten ihan tavallinen viikko, joka ajatus kävi kyllä viikon varrella mielessäni vai oliko sittenkään? Siis tavallisuudessa ei ole mitään vikaa, huudahdan tähän väliin heti. Tavallisuus, se on hyvä asia, turvallinen olotila ja siitä on ihan oikein myös nauttia. Tosin ihan kaiken ns tavallisen elämänmenon keskellä yhtenä aamuna tuli mieleen, että voisihan tästä lähteä vaikka töihin. Sitten huomasin, että en muuten voikaan, kun en enää ole töissä!!! Niin on syvällä tässä ihmisessä tuo oikeiden töiden moodi vieläkin. 

Muuten - on tosi ihanaa siirtyä joulukuuhun. Siis suuri hurraa sille, että on joulukuun ensimmäinen päivä. Joulukalenterit on jo päästy avaamaan, ensimmäinen adventtikynttilä palaa, Hoosianna -laulun kuuntelin yhden lempikaupunkini eli Kokkolan jumalanpalveluksesta televisiosta. Ja ulkona paistaa aurinko pitkän harmaan kauden jälkeen.

Ja kommentoi vain rohkeasti minulle mikä on parasta tavallisuudessa ja osaatko sinä nauttia siitä?

Mitä parhainta joulukuun alkua sinullekin!

It's 1st December and it's so much fun to have finally some sun in the air (only for couple hours per day but however every day). I wish you all a happy start towards Christmas!

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kyllä vain! Elämään mahtuu niin monenlaista, josta on tai olisi kiva kirjoittaa. Koti ja perhe ovat minulla keskiössä. Sisustaminen on ikiaikainen harrastus ja virkauran jälkeen olen myös opiskellut sisustussuunnittelua. Unelmointi, tulevaisuusorientaatio sekä ilo pienistä hetkistä luonnossa tai matkoilla tai ihan vain tuossa kotisohvalla, ne tuottavat mielihyvää ja hyvinvointia. Olen oululainen, mutta vietän aikaa myös vapaa-ajan paikassamme Koillismaalla. Kaipaan hetkiä omassa sielunmaisemassani, joka minulla on synnyisseudullani Etelä-Pohjanmaalla. Jos en eläisi Suomessa, minun maani olisi Ranska. Olen ollut bloggaajana vuodesta 2016. Aiemmat kirjoitukseni löytyvät osoitteista https://mrs60something.blogspot.fi ja https://www.etlehti.fi/blogit/mrs60something Voit seurata minua facebookissa ja instagramissa @mrs60something tai #mrs60something Tervetuloa seuraajakseni!  

Hae blogista