Olipa kerran joulupukinlista, jossa oli yli kymmenen kohtaa. Jokaisella rivillä oli yli 50 euron arvoinen Lego-pakkaus. Muutaman yön sitä mietti, mikä pakkauksista olisi se kaikkein toivotuin ja kiinnostaako mikään (halvempi) enää ollenkaan.

Olipa kerran toinenkin lista, pikkuveljen lista, jossa oli vain yksi kohta. Helposti ja halvalla toteutettava kohta. Muutaman tovin mietti sitäkin. Että miksei se muuta toivo? Nyt on varmasti jotakin vialla! (Kyllä, äitinä sitä osaa murehtia mitä älyttömimpiä asioita, kuten jo kerroinkin ihka ensimmäisessä postauksessani).

Listojenkirjoitteluaika alkaa olla lopuillaan, mutta vielä tänä vuonna pikkuveli kirjoitti listan, sen hellyttävän yhden kohdan listansa, joka sulattaa sydämen.

Jouluruuhkassa kaiken tavaranpaljouden keskellä on helppo harhautua luulemaan, että joulun onnistuminen riippuisi lahjojen määrästä. Vaivattomasti sujunee sekin, että alkaa tuntua siltä, että kaikille muille pukin kantamukset ovat raskaammat. Eivät ne ole.

Pukilla ei ole edes kaikkien osoitetta.

En usko, että esimerkiksi nämä alla olevien kuvien pojat osaavat odottaa pukin vierailua. Hauskaa heillä näyttää silti olevan. Ehkä he tietävät jotain, mikä täällä hyvinvoivassa Pohjolassa usein tuppaa livahtamaan muistista.

 

 

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Murehtija muutti Saksan Hampuriin toistamiseen kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen, tällä kertaa perheineen miehen työkomennuksen johdosta. Blogissa harrastelijakirjoittaja tutkailee uusia ympyröitä ja opettelee kirjoittamista, freelance-kielenkääntäjä tekee etätöitä, lukija voimaantuu kirjallisuudesta ja äiti ihmettelee lastensa koulunkäyntiä vieraskielisessä koulussa.

Murehtija nyt myös Facebookissa.

Teemat

Blogiarkisto

Kategoriat