Pariisin joulukuu on kylmä. Astun ulos pikkuruisen design-hotellin aistikkaasta aulasta Rue du Château d'Eaulle, nostan kaulukseni pystyyn ja kiedon saaliani tiukemmalle. On varhainen aamu, katu on hiljainen. Katsahdan vastapäisen hotellin kookkaisiin kahdeksanruutuisiin ikkunoihin, joista hohkaa lämpimänsävyinen valo. Sisällä näyttää käyskentelevän tarjoilijoita, ja asiakkaita istuu kumartuneena aamupalansa ja lehtensä ääreen.

Lämpötila on pakkasen puolella, puiden paljailla oksilla hopeinen kuura, oksilla valonauhoja. Näky on tavattoman kaunis, mutta viima on pureva ja pakottaa liikkeelle. Lähden kävelemään kohti Place de la Republiquea. Kenkäni kopisevat kiveyksellä, täytyy varoa liukastumista. Jättikokoinen mainos pylväässä kehottaa katsomaan uuden elokuvan, mutta kaikkien katse on tiessä. Suojatien ylittää kanssani muutama tumma hahmo. Olen unohtanut hansikkaat, kiirehdin kohti lämmintä mukia, joka jo odottaa kulman takana.

Torille on nostettu valtava joulupuu, tuuli riepottaa sen satoja tuikkivia valotähtiä.

Kahvilassa on lämmin tunnelma. Päällysvaatteet on riisuttu selkänojien päälle. Asiakkaat rapistelevat aamulehteään ja croissantiaan, puhelevat keskenään hillityllä äänellä. Poskisuudelmia annetaan. Lusikat kilahtelevat kahvikuppeihin. Katossa roikkuu raskaita kruunuvalaisimia, mutta näin aamuvarhaisella pieniin pyöreisiin pöytiin tuovat pehmeää valoaan punaisella sametilla verhoillut antiikkiset jalkalamput. Tarjoilijoilla on tärkätyt valkoiset pitsiesiliinat ja hillitty käytös.                                                        

Saan eteeni oman tilaukseni. Olen istahtanut lasiverannalle, jotta näkisin joulupuun. Nostan lämpimän, höyryävän kupin kämmenieni väliin ja huulilleni. Sitten näen heidät.

Nainen ja mies vasta heräilevät. Mies hieroo ahavoituneita kasvojaan, nainen näyttää hetken verran ihastelevan kaunista puuta. Oi, heitä on kolme! Peitteiden poimuista kömpii esiin myös poika, arviolta seitsenvuotias, kapuaa äitinsä syliin. Äiti supattelee pojalle jotakin, ja poika suukottaa äitiään poskelle, saa äidin nauramaan. Nainen ottaa pojalta pipon päästä ja pöllyttää mustia hiuksia. Ohikulkija pysähtyy ojentamaan äidille lantin. Nainen nyökkää tuskin havaittavasti, ei katso silmiin.

Sitten näyttää tulevan kiire. Paksut täkit, kolme kaikkiaan, ravistellaan ja taitellaan, yksi kerrallaan. Patjan alta mies kaivaa esiin isoja Ikea-kasseja, joihin täkit asetellaan. Kassit saadaan ojennukseen ja paikalta ehditään juuri ajoissa, vain hieman ennen kuin liikkeenhoitaja tulee avaamaan parfymeriansa.

Tunnen kassien ja patjan painon, kun perhe raahustaa ikkunani editse kohti tuntematonta.

Kommentit (0)

Seuraa 

Murehtija muutti Saksan Hampuriin toistamiseen kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen, tällä kertaa perheineen miehen työkomennuksen johdosta. Blogissa harrastelijakirjoittaja tutkailee uusia ympyröitä ja opettelee kirjoittamista, freelance-kielenkääntäjä tekee etätöitä, lukija voimaantuu kirjallisuudesta ja äiti ihmettelee lastensa koulunkäyntiä vieraskielisessä koulussa.

Murehtija nyt myös Facebookissa.

Teemat

Blogiarkisto

Kategoriat