Uimahallit, maauimalat, mökkirannat, lämpimien maitten meret – kaikkiin liittyy kovin voimakkaita tunteita ja runsaasti muistoja.

Häpeän tunteita, pelonsekaisia tunteita. Kyvyttömyyttä, alemmuutta. Mitä ihmettä?

En osaa uida, minä, aikuinen ihminen. Pelkään vettä. En mene altaan syvään päähän, ja jos menenkin, kierrän allasta kädenmitan päässä reunasta. Naurettavaa.

Asia muistui taas mieleeni (aivan kuin se muka joskus olisi päässyt unohtumaan) ruvettuamme suunnittelemaan ensi kesäksi yhteistä lomaa ystäväperheen kanssa. Saman tien näin mielessäni lukuisia tilanteita, joissa taas joudun jättäytymään syrjään riennoista ja, mikä pahinta, keksimään ties mitä verukkeita. Olen viime aikoina rohkaistunut kertomaan kipeästä aiheesta useille, mikä on helpottanut oloani, mutta nämä ihmiset eivät asiasta vielä tiedä.

Olisihan tässä vielä aikaa käydä uimakoulua. Lapsena kävinkin, ja saattaa jopa olla, että vesipelkoni on sieltä lähtöisin. Aikuisiällä olen aikonut "kouluttautua" ainakin kolmasti, mutta joka kerralla rohkeuteni on pettänyt. Olen hiippailut eri kaupunkien uimahallien aulatiloissa ulkomaita myöten ja yrittänyt turhaan hahmottaa itseni altaaseen.

Unissani olen mestariuimari, suorastaan lennän veden pinnalla! Ei, veden päällä, en edes hipaise vettä!

Saa nähdä, uskallanko vielä voittaa pelkoni.

Kommentit (0)

Seuraa 

Murehtija muutti Saksan Hampuriin toistamiseen kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen, tällä kertaa perheineen miehen työkomennuksen johdosta. Blogissa harrastelijakirjoittaja tutkailee uusia ympyröitä ja opettelee kirjoittamista, freelance-kielenkääntäjä tekee etätöitä, lukija voimaantuu kirjallisuudesta ja äiti ihmettelee lastensa koulunkäyntiä vieraskielisessä koulussa.

Murehtija nyt myös Facebookissa.

Teemat

Blogiarkisto

Kategoriat