Olen vähän miettinyt tätä murehtimisasiaa.

Mitä käyn läpi, kun murehdin?

Murehtiminen ei minulle merkitse samaa kuin sureminen. Tätä haluan erityisesti painottaa, sillä pelkään joidenkuiden ajattelevan: "Onpa naisella murheet, pah, tietäisipä vain."

Ajattelen että murehtiminen on jonkin tärkeäksi koetun asian tarkastelemista juurta jaksain eri näkökulmista. Asia pilkotaan murehtimalla pienemmiksi palasiksi ja siihen tutustutaan siinä tahdissa, mihin sillä hetkellä kyetään. Murehtiessa asiaa selitetään itselle ja haetaan aktiivisesti ratkaisua mahdollisiin ongelmiin. Murehtiessa taustoista otetaan selvää. Asioista pyritään löytämään hyvä, ja asia pyritään kääntämään ajatuksen voimalla parhain päin.

Toisen puolesta murehtiminen pitää sisällään annoksen rakkautta, annoksen myötätuntoa, annoksen pelkoa. Myös annoksen sitä surua, miksei hengellisyyttäkin.

Sananlasku kuuluu: "Ei se murehtimalla parane." Ei parane ei, mutta useimmiten murehtijaa on turha kehottaa murehtimaan vähemmän. Murehtivaisuuden voisi kai rinnastaa luonteenpiirteisiin. Toiset ovat eloisia ja spontaaneja, toiset hiljaisempia, murehtivaisuuteen taipuvaisia, analyyttisiä.

Kyllä tänne mahtuu.

Sana murehtia on muuten etymologisen sanakirjan mukaan Agricolan peruja! Me murehtijat olemme osa kunnioitettavaa murehtijoiden ketjua.

Kun nyt kielitieteen puolelle lipsahdettiin, on mukava maistella muitakin teemaan sopivia tekemisiä:

murehtia

märehtiä

pureksia

huolehtia

vahtia…

Kommentit (0)

Seuraa 

Murehtija muutti Saksan Hampuriin toistamiseen kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen, tällä kertaa perheineen miehen työkomennuksen johdosta. Blogissa harrastelijakirjoittaja tutkailee uusia ympyröitä ja opettelee kirjoittamista, freelance-kielenkääntäjä tekee etätöitä, lukija voimaantuu kirjallisuudesta ja äiti ihmettelee lastensa koulunkäyntiä vieraskielisessä koulussa.

Murehtija nyt myös Facebookissa.

Teemat

Blogiarkisto

Kategoriat