Onko ihanampaa kuin kirja sylissään sohvannurkkaan käpertyneen lapsen kikatus?

Vaatii taustajoukoilta sinnikkyyttä, että saa pojankoltiaiset edes hetkittäin kiinnostumaan enemmän kirjasta kuin pleikasta. Yksi konsti on meillä ainakin ajoittain osoittautunut tepsiväksi, jopa siinä määrin, että meillä asuu tätä nykyä toukkia: lukutoukkia. Konstille on nimikin: piilokirjavinkkaus. Siinä aikuinen tarjoilee kuin vaivihkaa, otollisella hetkellä, todennäköisesti sopivaa kirjaa. Lapsi tutustuu kirjaan ensin puolivillaisesti itsekseen mutta kiinnostuu kirjasta sitten (omasta mielestään) oma-aloitteisesti. Todellisuudessa tarvitaan tietenkin aikuisen taustatyötä ja esivalintaa.

Piilovinkkaus voi tapahtua vaikkapa niin, että lapselle luetaan iltasatuna kirjaa, jonka tarina jatkuu useita iltoja. Aikuisen tehtävä on katkaista lukeminen joka kerralla hyvin jännittävässä kohdassa, jolloin seuraavaa lukutuokiota jäädään odottamaan malttamattomasti. (On suotavaa, että tässä kohtaa alkaa "vielä vähän lisää" -laulanta, ja silloin luetaan tietenkin vielä vähän lisää.) Kirjan kantta tutkaillaan kaikessa rauhassa, ja jossain välissä aikuinen toteaa kuin ohimennen: "Olipa hyvä tarina, onkohan tämän kirjoittaja kirjoittanut muita yhtä hyviä?"

Roald Dahl ainakin on. Dahl kirjoittaa korkealentoista tekstiä, joka maistuu pojillekin.

Toinen tekniikka on oikeastaan edellisen täydellinen vastakohta. Annetaan sille nimeksi vaikka pakkovinkkaus!  Myös tässä tekniikassa aikuinen on nähnyt vaivaa sopivan lukemisen etsimiseen. Sen jälkeen kirjaa kuljetetaan mukana "kaikkialla".

"Mitä mä tekisin?" "Mulla on tylsää." "Mulla ei oo mitään tekemistä."

Aina on vastaus valmiina!

Jossain vaiheessa lapsi suostuu vastentahtoisesti avaamaan kirjan ja kas: tarina vie mukanaan, koska taustatyöt on hyvin tehty.

P.S. Murehdin tietenkin jo etukäteen sitä, että vaikka meillä nyt luetaankin, tilanne voi muutaman vuoden kuluttua olla aivan toinen. Kantaako lapsuusajan vaivannäkö? Palaavatko pojat kuohuntavuosiensa jälkeen kirjallisuuden pariin?

Kommentit (0)

Seuraa 

Murehtija muutti Saksan Hampuriin toistamiseen kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen, tällä kertaa perheineen miehen työkomennuksen johdosta. Blogissa harrastelijakirjoittaja tutkailee uusia ympyröitä ja opettelee kirjoittamista, freelance-kielenkääntäjä tekee etätöitä, lukija voimaantuu kirjallisuudesta ja äiti ihmettelee lastensa koulunkäyntiä vieraskielisessä koulussa.

Murehtija nyt myös Facebookissa.

Teemat

Blogiarkisto

Kategoriat