Moneltakohan suomalaiselta mökiltä löytyy klassinen, 1980-luvulla suosittu kulmakaappi? Koska itselläni sellainen löytyy, enkä valitsisi sellaista itse sellaisenaan kaupasta, halusin piristää sitä hiukan. Kulmakaappi on ihan toimiva säilytysratkaisu ja mielestäni kaikkea ehjää pitääkin hyödyntää mahdollisimman pitkään. Mökin nurkassa kaappi näytti väsyneeltä, unohdetulta ja ansaitsi mielestäni arvoisensa kohtelun: mitä et voi piilottaa, korosta sitä! Saaresta kaapin pois vieminen ja uuden tilalle tuominen olisi ollut liian monimutkaista ja turhaa, joten päädyin maalaamiseen. Vetimet myös vaihdettiin vanhoista vielä vanhempiin. Kaapin ympärillä näkyvä seinäpaneeli sai koko mökissä myös uuden valoisan värin. Raikas ilme yllätti kyllä. Maalikauppaan astellessani lähdin hakemaan kaunista harmaata, mutta marraskuisena päivänä se tuntui jotenkin ankealta valinnalta. Kaipasin veden värejä, pirteyttä ja raikkautta. Turkoosi (Tikkurilan sävy "Capri") meni siis harmaan edelle ja välillä tuntuu, että kaappi on ihan samaa mieltä.

 

 

 

 

Keittiöremonttia odotellessa halusin piristää myös keittiön kaapiston ilmettä, pikkurahalla tietenkin. Ruuvasin vetimet irti ja maalasin ne mustiksi. Isompaa keittiöremonttia odotellessa ne saivat näin vähän uutta ilmettä. Kaikkea kun ei tarvitse uusia heti.

 

 

Mökin parvien portaat saivat uudet kaiteet mieheni itse nikkaroimana. Rautakaupasta sai edullisesti pyöreää kaidepuuta, johon tehtiin reiät ja asetettiin ohuemmat tukipuut paikoilleen. Maalaus yhdisti vanhat portaan uusiin kaiteisiin ja kokonaisuus on sekä kauniimpi, että turvallisempi parvella nukkuville mökkivieraille.

Jos saunan pukuhuoneessa vielä puupaneeli hallitseekin, tuvassa halusin maalaamalla sitä vähän vähemmäksi. Sitä paitsi, kuka näitä hymyileviä puusilmiä kaikkia haluaisi piiloonkaan?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Meri, luonto ja mökkeily. Niistä saan energiani ja niistä haluan kertoa myös sinulle. Jaan havaintojani saaresta tämän blogin kautta ja pohdin myös mökkeilyyn liittyvää filosofiaa monestakin näkökulmasta. Toivottavasti varsinkin saari-elämästä, mökkeilystä ja luonnon "wellness-tarjonnasta" kiinnostuneille voin blogin kautta tarjota vinkkejä, ideoita ja ajatuksia.