90-luvun lopussa minä ja farkkurotsi olimme erottamattomat. Käytin pari vuotta melkein pelkästään tätä kyseistä takkia, ja sen lisäksi vaaleanliilaa keinonahkatakkia. Kyllä, saatan hieman oksentaa suuhuni tätä ajatellessa, koska liila on tasan ainoa väri joka ei pätkän vertaa sovi minulle. Kuvitelkaa siihen vielä peroxidivalkaistu tukka ja kulutetut länttifarkut niin muistuu mieleen mikä oli silloin kuuminta muotia. Voi hyvänen aika. Memorabiliaa kuvamuodossa instagramin puolella. Siihen aikaan ei vissiin paljon vaatteen käyttömukavuudella ollut väliä, kun melkein jokaisella oli noita värikkäitä tiukkoja keinonahkatakkeja joiden kanssa olo oli pitkälti kuin olisi käärinyt itsensä elmukelmuun.

Keinonahkatakki on laitettu kiertoon jo kymmenen vuotta sitten, mutta farkkutakista en ole osannut luopua. Takki istuu minulle kuin hansikas ja sellainen on suht harvinaista. Nyt muuttokamoissa se tuli taas esiin "ei voi luopua" -vaatepinostani ja hetken mielijohteesta ripustin sen naulakkoon, enkä haudannut varastoon.


En tiedä olenko altistunut alitajuisesti sille, että kaupoissa on näkynyt tänä keväänä farkkutakkeja vaikka kuinka paljon, mutta tämähän on varsin piristävä iänikuisen nahkarotsini rinnalle. Etenkin mustan parina, etten laaposta joka päivä kokovampyyrina.




Converset, kevään käytetyimmät kengät. Onko muuten teillä muilla conssi-ihmisillä mikä mielipide perusconssien ja näiden light-versioiden välillä, kummat istuu jalkaan? Minä en voi käyttää ollenkaan niitä perusmalleja (missä siis paksumpi tuo pohjan kumireuna), ne kalvavat jalat verille! Tämä kapeampi light taas istuu niin hyvin jalkaani, että se tuntuu kuin olisi minua varten suunniteltu. Harmittaa vaan että niissä tavismalleissa on aina hienoimmat kuosit, siinä missä lightia on saanut vain parissa värissä.

Kommentit (37)

Ankeli

Sirommat Conssit ovat kyllä kauniimmat ja istuvat ehkä paremmin jalkaankin, mutta niissä on liian ohut pohja. Pitemmän päälle niin ohuella pohjalla on vaikea kävellä, tulee penikat kipeäksi. :(

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

vinkkinä sellaista, että kannattaa ostaa kantapään alle tarkoitettu geeli- tai vaahtomuovityyny (kenkäkaupat, stocka tms. myy), joka on siis sellainen ohut kantapäätä varten muotoiltu pehmike kenkää varten, käytän niitä ihan poikkeuksetta litteäpohjaisissa kengissä just tän ongelman takia että muuten jalat väsyy :) ne ei maksa juuri mitään, kannattaa kokeilla.

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

Mikä ihme niissä perusconsseissa oikein on, että ne kalvaa jalan melkein luuta myöten :o siitä tosin on nyt jo monta vuotta kun olen edellisen kerran kokeillut, pitäisköhän testata uudelleen...

Ja toi Ruisrockin ankkamarssi alueelle ja alueelta ihmistenilmoille on jotain ihan jäätävää kalvavilla kengillä tai ilman, se on itseasiassa niin syvältä että saa olla kyllä tosi hyvät esiintyjät ruississa että pystyy lähtemään siihen tarpomiseen :----D

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Kenkämyyjä

Kaapista löytyy molemmat mallit, mutta perusversio alkaa parin tunnin jälkeen hankaamaan pikkuvarpaita. :/ Lightissa kapeampi lesti ja hieman pienempi koko. Mulla on semmonen käsitys että se ois kokonaan lopetettu, ja tilalle tullut "Dainty" -malli, joka sekin pienempää ja kapealestisempää mallia. Näyttää kuitenki enemmän perusmallilta, on vain ohuempi pohja ei siis sen muotoinen kuin light. :)

Lim

Voisitko joskus harkita tekeväsi postausta vanhoilla kuvilla höystettynä? Vanhoja muotijuttuja olisi hauska katsella. Itse en pukeutunut nuorena muodikkaasti, joten ei ole mitään hauskoja/noloja muistojakaan oikein. Itse olen käyttänyt noita light mallin kenkiä, mutta saan niillä jalkani kipeiksi. Tosin huomasin jokin aika sitten että käytän liian pieniä kenkiä, joten silläkin voi olla vaikutusta. Tarvitsen myös paksumman pohjan. Ostin perusmallin kegät hiljattain suuremmassa koossa, mutta en ole niitä vielä paljon käyttänyt, näyttävät niin hassuilta.

pihla

Light hienompi ja parempi, normitennareista saan vesikelloja ja kaikkea muuta mukavaa, jalat tulevat NIIIIIIN kipeiksi etten pysty kävelemään kuin max tunnin ne jalassa.

Olin toissakesänä mieheni kanssa ruisrockissa ja minulla oli jalassani juurikin ne tavalliset norsunkoipitennarit...turvonneiden, vesikelloisten ja kipeiden jalkojen lisäksi satoi kaatamalla vettä ja kengät kastuivat ja alk0ivat puristaa ja varpaat olivat hikisen paleltuneet. Meillä oli ihan älytön kävelymatka bussipysäkille ja se menikin vollottaessa miehen reppuselässä, suunniteltu junamatka muuttuikin kyydin pummaamiseksi appivanhemmilta ja syynä olivat kamalat tennarit :D

Minna

Mun jalkaan on sopinu molemmat conssimallit. En oo huomannu eroa vaikka omistanki leviän lestin ja lievästi eri kokoiset jalat. Ihmekengät. Voisin ostaa joka mallin jokaisessa värissä!

Ois kiva nähdä niitä sun vetyperoksiidipinkkinahkatakkikulutetutfarkut-kausi kuvia! ;)

Elisa

Lightit mullakin kuluu jalassa lähes joka päivä ja olen kuvitellut että ne on suunniteltu juuri mun jalalle :). Olen joskus lainannut siskolta niitä normiversioita ja kyllä niilläkin käveli mutta ei yhtä mukavasti.

Lotta

Sama juttu täällä. Ne normi versiot tappaa mun jalat muutaman metrin kävelyllä. Lightit taas on ihan loistavat ja ne jalassa voi viettää koko päivän.

Itse olen valkoiset lightit jotka ei lähtenyt enää millään edes valkoista muistuttavaksi värjännyt pesukoneessa dylon värillä.
Ikävä kyllä enää en ole mistään lighteja löytänyt :( onko jollain tietoa onko niiden valmistus lopetettu?

Eevis_

Mun mielestä Lightit on ihanat ja mulla onkin ne violetteina. Mutta mulla on varsinkin vasemmassa jalassa pikkuvarpaan viereinen varvas niihin liian pitkä ja ne puristavat sitä :( Sit taas isompi koko on muuten liian iso. Kyllä niillä yhden päivän kulkee, mutta ei kahta peräkkäin :(

En oo kokeillut light-versioita, kun mun silmään ne ei taas näytä niin kivalta, mutta vikat seittemän vuotta varmaan kävellyt niillä perusverioilla. Aina kun ostaa uudet, tulee yhden käyttökerran kipuvaihe, mutta sen jälkeen ne istuu kuin nakutettu. Kärsin siis pari päivää, hankaa yleensä toisen kantapään, mutta koska sen jälkeen voi käyttää vaikka paljaassa jalassa niin ei haittaa :D

Tiitu

Mun ysärin loppu/ 2000-luvun alku oli hieman erillainen ja mun muistovaatteisiin (joita todennäkösesti en tuu ikinä enää käyttämään, mutta joita vaan ei voi hävittää) kuuluu korkeavyötäröiset, todella leveälahkeiset ruskeat vakosamettihousut 70-luvun perintönä ja kirkuvan vihreä ohueksi hiutunut pooloneule. Kaunista.

Lei-mu

Ostin juuri ensimmäiset Converseni. Perusmalli ei ole koskaan istunut jalkaani, mutta tulin Lontoossa kokeilleeksi light-versiota ja sepä oli mainio! Omani ovat lisäksi pinkit mustilla seepraraidoilla. :D

pulla

Olen käyttänyt perusversioita vuosikaudet (ööh, itse asiassa vuosiKYMMENET kun asiaa ajattelen - lapsesta asti niissä olen tallustellut...! Tulipas vanha olo.) ja ne istuvat jalkaani kuin unelmat. Itse asiassa tykkään hirmuisesti Light -versioiden ulkonäöstä mutta mulle taas ne ei sovi jalkaan sitten yhtään. :( Yhdet Lightit omistan ja niitä voi käyttää suunnilleen max. 5 tuntia ennen kuin tuska ottaa vallan. Harmittaa. :D

r

Light-versiot! Ja jos joku tietää mistä löytäää semmmoset muuna kuin mustina tai valkosina, ni linkkiä tähän kiitos! Oon kolunnu varmaan kaikki kaupat ja nettikaupat tänä keväänä ja ei missään! Itselläni on kahdet lightit vetämässä viimesiään ja uudelle parille ois todellakin tarvetta. Nelliina ne sun vaaleet turkoosit on aivan upeeet!

Ne perusconssit tarvitsee vaan vähän aikaa ja kärsivällisyyttä. Onhan ne ekan viikon tai ehkä parikin ihan hyytävän tuskalliset ja hankaa kantapäät piloille. Mutta se jälkeen niistä tulee mukavat luttanat.<3

Annie

Perusconssit ovat miunkin jaloissa olleet jo ties kuinka kauan ja light-versio taas ei sopinut miun jalkaan ollenkaan. Viime aikoina on tosin conssien käyttö muutenkin laantunut vähäsen, johtuen ehkä osittain siitä, että miun used-to-be-mintut kenkäni ovat lähinnä enää harmahtavanruskeat.

Lumi

Molemmat conssit käy kyllä jalkaan, mutta normiconsseilla ei kävellä kyllä kovin pitkää matkaa, ohut pohjalliset istuu kuin hansikkaat, mutta mulla ainakin kulu yhessä kesässä reiät molempiin pohjiin :(

Elinakv

Mulle perusversio on selvästi parempi eikä haittaa yhtään, itse tykkään siitä ulkonäöllisestikin enemmän. Perusversiota mulla onkin 5 eri värissä... :P Lightejä omistan yhden parin ja siinä pikkuvarvas menee lyttyyn mutta peukkuvarpaan eteen jää tyhjää tilaa, eli jotenkin ei istu mun jalkaan kovin hyvin. Lisäksi normiversiossa on vähän pehmeämpi ja paksumpi pohja -> mukavampi kävellä.

maaretta

Ite en ole normia kokeillutkaan koska light on ollu aina siromman ja houluttelevamman näkönen.. Johtuu ehkä siitä että koen jalkani (41) näyttävän muutenkin niin suurelta että ne normit oikein korostaa niitä ja paksua nilkkaa. :D Kuvitelmaa tai ei..lightit on tuntunu omalta.

NOPPA

Mulla parit perusmallit, liituraitana ja sinapinvärisinä. On toiminut Pariisin reissulla kävellen kymmentä kilsaa päivässä ja festareilla hiekassakin.
Lighteista en tiennytkään =)
2000-luvun alku meni aika lailla vanhoissa 70-luvun tamineissa. Löysin vanhoja releitä mummolan vintiltä ja kirppareilta (jolloin todella löytyi HALVALLA vielä HELMIÄ!)
Hauska yhdistelmä oli mm. Onlyn leveälahkeiset farkut valmiilla koristeellisilla farkkupaikoilla, tiukka kirjailtu nyöripaita ja vanhat korokepohjasandaalit.
Pidin silloin myös erivärisiä lettipidennyksiä omien hiusten seassa. Väreinä mm. vaaleansininen ja vaaleanpunainen. Oranssi ja ruskea.
Kaikenlaista. =)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012