Voisinpa tuplata vuorokauden tunnit. Haluaisin tehdä niin paljon kaikkea puutarhassa ja ompelukoneella, että harkitsen parhaillaan yöunien vähentämistä puoleen... No ehkei sentään, on liian hyvässä muistissa miten nukkumattomuus vaikuttaa minuun. 

Hetki sitten vilautin ompelemaani pitsimekkoa, josta totesin että se on helppo pukea myös 20-luvun tyyliin. Tässä muutama havainnollistava kuva miten parilla asusteella mekon fiilis muuttuu 70-luvun boheemista 20-luvun juhla-asuksi. Tarvitaan vain hiuspanta, helmikirjailtu pussukkalaukku ja nilkkaremmikengät. Kengät olisivat voineet olla sirommat, mutta nämäkin ovat tarpeeksi oikeaan suuntaan. 

Mekon pohjakaavana toimi Nelliina & Suuri Käsityö -lehden minimalliston 6-7/2018 kimonomekon kaava. Kavensin hieman hihoja ja lisäsin helmaan reilusti mittaa. Muutin myös helman leikkauksen kaarevasta suoraksi, jolloin mekko laskeutuu epäsymmetrisenä. Tämä leikkaustapa toimii hyvin sellaisen pitsikankaan kanssa, jonka hulpio on valmis käytettäväksi sellaisenaan. Tarkoittaen esimerkiksi juuri tuon mekon kankaan helmaa. Kankaan toinen hulpio oli piparkakkureunaa ja toinen hulpio näkyy hihansuissa. Tällainen vaate on myös nopea valmistaa, sillä helmoja ja hihansuita ei tarvitse päärmätä. 

Kommentit (12)

lusene
1/12 | 

Aivan ihana! Näyttää tosiaan olevan aika monikäyttöinen. Anni ihailee varmasti, miten kaunis äiti on :)

Vierailija
3/12 | 

Minä olen miettinyt teidän Annia. On siinä pikkutytöllä ihanat oltavat, kun äidillä on vaikka mitä ihania vaatteita ja kenkiä. Koruvalikoimatkin saa varmasti tytön silmät säteilemään 👗👠🎀💍👒

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

Näin haliaisin ajatella, mutta olen melko varma että siinä vaiheessa kun Anni on teini-ikäinen ja vanhempi, niin hänen tyylinsä on taatusti jotain ihan vastakkaista kuin minun :D eikö kaikkien vanhemmat ole enimmäkseen "noloja" :D Tällä hetkellä korulippaani aiheuttaa kyllä ihastusta, kun tytöllä on kunnon prinsessahörselövaihe päällä. 

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Vierailija
4/12 | 

Mitä käytät tämän mekon alla kun kangas on noin isoreikäinen? Muistatko kankaan nimeä?

Vierailija
6/12 | 

Tuohon lasten teini-ikäistymiseen sen verran, että minä elin nuoruuteni 70-luvulla ja olen säästänyt sieltä joitakin vaatteita. Vanhin lapsenlapseni on nyt kiinnostunut leveälahkeista farkuista ja "hippipuseroista".

Olin silloin niin pienikokoinen, että kohta ne sopivat 13-vuotiaalle.
Silloin oli farkkumerkkeinä oli Lee, Levi´s, Beavers, MicMac, Lee Cooper, Wrangler, Falmers. Mulla tietty Levikset.

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

Todella ihanaa että olet säilyttänyt vanhoja vaatteitasi :) Minun äiti oli myös 70-luvulla nuori, ja todella hoikka, joten hänen nuoruusvaatteensa sopivat minulle juuri tuolloin teini-iän kynnyksellä. Nyt aikuisena ne eivät enää minulle mahdu, valitettavasti. Käyttäisin ehdottomasti vieläkin niitä leveälahkeisia farkkuja ja haalareita <3

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, neljävuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Elokuu
Heinäkuu
Toukokuu
Maaliskuu
Tammikuu
2018
Syyskuu
2017
Joulukuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010