Sain ystävältäni joululahjaksi kirjan Ääliö ulkomailla, johon liittyy olennaisesti myös saman niminen TV-sarja. Sattumalta olin katsonut pari jaksoa ennen joulua Karl Pilkingtonin seikkailuja (Brasiliassa ja Egyptissä), ja hykerrellyt varsin suorapuheisen ammattipettyjän sekoiluille. Koko homman ideahan piileekin juuri siinä, että arvon matkustaja viihtyy parhaiten kotimaassaan, missä kaikki on tuttua ja turvallista. Vieraisiin kulttuureihin tutustuminen ahdistaa Karlia suunnattomasti, ja tästähän toki veistellään vitsi jos toinenkin.


Se mikä tekee aiheesta ihan erityisen mahtavan, on taustalla häärivä ikisuosikkini/inhokkini (en osaa päättää kumpaa Ricky on enemmän) Ricky Gervais. Taatusti jokaiselle brittihuumorin ystävälle tuttu herra, jonka kuiva huumori yleensä joko kolisee tai sitten ei. Ricky ja Stephen Merchant toimivat briteistä käsin Karlin matkanjärjestäjinä, ja pyrkivät takaamaan kaverilleen aina mahdollisimman autenttisen reissun valitsemaansa kohteeseen. Paikallisoppaan, nukkumista viidakossa, osallistumista uskonnollisille juhlille, kamelivaellusta autiomaassa ja niin edelleen. Mitä alkeellisemmat olot ja halvempi majoitus, toki sen parempi.

Parhaimmillaan Karlin sydäntäsärkevä ahdistus ja ulina jokaisesta matkan yksityiskohdasta saa tälläisen budjettireissaajatyypin kuolemaan nauruun. Vaikka en itsekään hinkuisi välttämättä teltalla viidakkoreissulle (joku raja), niin käsittämättömän karseat hostellit ovat kyllä tulleet tutuiksi. Samoin minusta on mahtavaa ihmetellä paikallisten menoa enkä koe ahdistavaksi vieraita ihmisiä, tapoja (korkeintaan överiksi menevän kaupustelun argh!) tai ruokia, mutta Karl kantaa uskollisesti mukanaan omaa brittiläistä keksipakettiaan ja kieltäytyy syömästä mitään mikä vaikuttaa hitusenkin epäilyttävältä.

Hurtin (ja eittämättä liioitellun) huumorin lisäksi kirja (ja tietty myös sarja) antaa näkökulmaa turvallisuushakuisten ja hieman ahdasmielisten ihmisten mieleen, enkä voi olla miettimättä kuinka kurjaa olisi olla niin kapeakatseinen. Mitä kaikkea jäisi kokematta ja näkemättä! Vaikka tosin, ehkäpä sitä ei kaipaakaan kokemuksia, jos pysyy luonnostaan mielummin turvallisuusvyöhykkeellä ja nauttii siitä. Silti, mieli avoimena on vapauttavaa elää ja reissata, ei kulu turhaa energiaa muiden paheksumiseen. Sarja/kirja on myös piristävää vaihtelua ihanaa-upeeta-mahtavaa -matkailusarjoille, joissa kirkassilmäiset juontajat hehkuttavat (luksus)hotellit, (luksus)safkat ja (luksus)kaupat maasta taivaisiin. En saa mitään konkreettista irti matkailuohjelmista, joissa yövytään 1000e/yö hotelleissa ja shopataan Pradaa, paitsi korkeintaan voin miettiä miten paljon mielekkäämmin tuonkin rahan käyttäisin :D Mutta makuasioitahan nämä.

Ps. ainoa miinus siitä, että suomeksi käännettynä kirjan brittihuumorista putoaa helposti parhain terä, joten jos teillä on mahdollista saada opus käsiinne alkuperäiskielellä, tarttukaa siihen. Tosin, mielikuvitukseni ja Ricky Gervais -faniuteni on sitä luokkaa, että pystyin mielessäni kuulemaan Rickyn kommentit hänen itsensä sanomana, eikä lukukokemus sinällään huonontunut kotimaan käännöksenkään vuoksi.

Kommentit (17)

Anni

Onko teidän matkahaaveet edenneet suunnitteluasteelle? Kutsuuko Amerikka ensi kesänäkin?

UnnaNatalia

Kiitos vahvistuksesta että kannattaa hankkia! Tämä oli menossa pukinkonttiin miesystävälle, mutta en ollut takakannen perusteella aivan varma joten vaihtui Deep Purplen keikkalippuihin... Ei enkään toki huonot mutta oli avrma valinta :D Onneksi sillä on synttärit tulossa tammikuussa niin nyt käyn hakemassa lahjapakettiin :)

Daisy

Näkyykin olevan Yle Areenassa nyt just toi kolmas kausi (siis kolmen jakson "kausi"). Itse joskus katselin kaks ekaa kautta myös Areenasta ja hahaa, miten pystyin välillä samaistumaan Karliin :D Rakastan matkustamista, mutta silti se on aina pääni sisäistä taistelua uskaltamisen ja epämukavuusalueelle menemisen suhteen. En kuitenkaan missään nimessä halua jäädä kotiin, koska maailmassa on niin paljon nähtävää. Uskoisin, että meissä aika monessa asuu pikkuinen Karl Pilkington sisällä :D

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

mä en ahdistu ulkomailla muuta kuin silloin, kun yritän selvittää jotain tärkeää asiaa ja vastapuoli on ihan kahvilla eikä ymmärrä :D siis esimerkiksi soittaa hotelliin ja kysyä ajo-ohjeita, ja puhelimeen vastannut on ihan pihalla miten voi neuvoa turistin perille, se on AAAAARGH tilanne pahimmillaan :D Yksikin valopää väitti että hän ei voi antaa hotellin osoitetta navigaattoria varten koska osoitetta ei ole, ja hän ei tiedä lähikatuja. Siis fuuuuuuuuuuuuu! Sitten vielä lopulta perille löydettäessä tyyppi totesi nenä pystyssä tiskin takana että kuinka tyhmiä te oikein olette kun ette muka tänne osaa tulla. Jep.

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

mju

Katoin tota joskus jokusen jakson. Joo, ihan kivaa vaihtelua, mutta ah niin käsikirjoitettua. (Ja en ikinä voi katsoa tosissani "olen yksin peloissani erämaassa" ohjelmia, kun tietää, että niissä on kuvaaja mukana...) Luulisi, että kovimmankin jörön kuori rikkoutuisi jo parin reissun jälkeen, mutta ehei... Idiotti pidetään idioottina. Ehkä pitää antaa mahdollisuus ja katsoa useampi jakso tai lukea toi kirja. :)

Rytsis

Eilen tuli Ricky Gervaisin leffa telkkarista, Ghost Town. Satuitko kattomaan? Itse ihan tuurilla osuin katsomaan, tykkäsin.

Jos saat jostain käsiisi podcastit radioshow'sta, josta Karlin tarina sai Ricky Gervaisin ja Stephen Merchantin myötävaikutuksella alkunsa, suosittelen! Tämä tapahtui brittiläisellä XFM-radiokanavalla joskus vuosia sitten. Ihan hervottoman hauskaa kamaa, jonka jälkeen Karlin näkee aivan uusin silmin ;)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011